Sunday, October 11, 2015

Sunnuntaikävely meidän nurkilla

Olen ehkä hieman kumma tyyppi, mutta tunnustetaan pois: Pidän kaduista. Siis ihan tavallisista kaduista ja katumaisemista, jotka voivat sijaita joko pienissä kyläpahasissa tai isoissa suurkaupungeissa. Kaikki kelpaa ja jokaiselta kadulta löytyy jotain jännää, jos malttaa pysähtyä katsomaan.

Tämä meidän melkein kotikatu, Adams Avenue, on pitkä ja täynnä jos mitä ihmeteltävää. Kävelemme, juoksemme ja ajamme kadulla päivittäin, mutta siltikin löydän joka päivä jotain uutta, mitä en ollut vielä aiemmin huomannut. Tämän aamuisella brunssimatkalla nappasin pitkästä aikaa kameran mukaan ja kuvasin pienen siivun sunnuntaisista ihmeistä ja ihastuksen aiheista.





Ohi ajanutta palomiestä nauratti, kun näki minut kuvaamassa näitä taideteoksia





"Meidän puisto" - naapureistamme parhain

Tänään oli jotakuinkin täydellinen sunnuntai, joka olikin oikeastaan vasta lauantai. Huomenna USA:ssa "juhlitaan" Columbus Day:ta, minkä kunniaksi aamulla ei soi herätyskello. Columbuksen tekoihin en ota kantaa, mutta pitkä viikonloppu kelpaa kyllä. Ja niin kelpaavat myöskin pitkät unet. Täydellisen sunnuntain viettäminen on nähtävästi yllättävän rankkaa.

6 comments:

  1. Hei! Nyt sait multa haasteen tuolla blogin puolella:)

    ReplyDelete
  2. Tosi nättiä siellä teillä päin. :) Hienoja nuo taideteoksetkin.

    ReplyDelete
    Replies
    1. On tosiaan nättiä, vaikkei ehkä San Diegon kauneinta aluetta sanan perinteisessä merkityksessä olekaan. Street art on lähellä sydäntä ja yritän aina bongailla kaduilta kaikkia kivoja yksityiskohtia :).

      Delete
  3. Eras blogilukijani lahetti linkin tahan sun blogiin kun olivat huomanneet etta oot ulkosuomalainen ja asut viela Normal Heightsissa! Olen siis kirjotellut jotain alueesta joskus, tai maininnut. Itse asun North Parkissa, 805 sillan toisella puolella, eli ihan kavelymatkan paassa Normal Heightsista :) Kiva nahda etta taallapain on muitakin suomalaisia! Toivottavasti tama ei nyt ollu mitenkaan ahdistava kommentti :D

    ReplyDelete
    Replies
    1. Ei missään nimessä ahdistava, päinvastoin! Mehän ollaan melkein naapureita :)! Välillä maailma on niin pieni... Mä en päässyt tuon profiilin kautta sun blogiin, mutta laita vaikka mulle sähköpostia veerakaukanakotona@gmail.com, jos haluisit joskus tavata.

      Delete