Olemme tunteneet tämän perheen lähes viisi vuotta, New Hampshiren ajoilta lähtien. Historiaamme mahtuu yhteisiä Superbowleja, Kiitospäiviä, Halloweeneja, jouluaattoja, laivaston tapahtumia ja aivan tavallisia iltoja. Olemme oikeastaan enemmän kuin ystäviä - olemme osa toistemme laivastoperhettä.
Tuntuu aivan hassulta, haikealta ja jopa surulliselta ajatella, että muutaman viikon päästä nämä ystävät eivät olekaan enää ajomatkan päässä meiltä. Laivasto kuljettaa heidät itärannikolle Virginiaan ja me olemme hyvin todennäköisesti jäämässä tänne.
Vaikka elämääni onkin mahtunut jo lukuisia hyvästejä, nämä hyvästit kolahtavat kovempaa kuin yhdetkään laivastohyvästit tähän mennessä. Kyllähän me taatusti vielä näemme ja luomme uusia muistoja yhdessä, mutta siltikin tuntuu kuin olisin jälleen kerran joutumassa eroon perheestäni.
Läheiset ystävyyssuhteet ovat laivastoelämän suola ja sokeri. Ne maustavat elämää ja tekevät siitä herkullisempaa. Koska meidän kaikkien biologiset perheet ovat kaukana, haetaan tukea, turvaa ja läheisyyttä samassa veneessä (tai "samassa veneessä") olevista. Taustalla on kuitenkin tieto siitä, että ennemmin tai myöhemmin joku muuttaa muualle. Eron hetkellä kirvelee, mutta siltikin on vain uskallettava päästää toinen lähelle.
Kaiken haikeuden keskellä olen kiitollinen näistä tyypeistä ja myöskin kaikista niistä uusista ihmisistä, joita elämäämme on putkahtanut viime aikoina. Pienenä bonuksena myös se, että meillä on jälleen kerran yksi reissukohde ja kyläpaikka lisää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti