sunnuntai 21. helmikuuta 2016

Sprinttailua JFK:lla

Lentolippuja varaillessani katselin hieman huolestuneena New Yorkin JFK:lle tarjottavia vaihtoaikoja. Mennessä 1h 40 min, takaisintullessa 2h kaikkine maahantulokiemuroineen. Päätin kuitenkin luottaa Finnairin/AA:n tarjoamiin yhteyksiin, sillä se oli selkeästi haluamani hintaluokan yhdistelmistä paras. Toinen vaihtoehto olisi ollut lentää Turkin kautta yli 30 tunnin matkustusajalla tai yrittää vaihtaa konetta Heathrowlla tunnissa: mission impossible.

Juoksuksi ja säätämiseksihän homma meni, mutta perille kuitenkin pääsin - kumpaankin suuntaan. Menomatkasta jo kerroinkin ja nyt sitten vuorossa tarinan jatko-osa siitä, miksi hyvä juoksukunto näyttää tulevan JFK:lla tarpeeseen.

Finnairin lento lähti Helsinki-Vantaalta myöhässä eivätkä tuuletkaan olleet tällä kertaa suotuisia. Lentokoneen kapteeni kertoi jo kiitoradalla, että tulisimme saapumaan New Yorkiin selkeästi myöhässä. Mutta eihän sille mitään vielä tuossa vaiheessa voinut. Päätin olla murehtimatta ja ottaa rennosti. Saatoin jopa katsoa kolme elokuvaa putkeen...

New Yorkissa kone tyhjeni tällä kertaa nopeasti, mutta se ei tuntunut kovinkaan suurelta lohdulta, kun seuraavan koneen boardingiin oli aikaa reilu viisitoista minuuttia. Eh, ei taida ihan riittää JFK:lla. Päästyäni koneesta ulos bongasin kuitenkin One Worldin agentin, joka antoi minulle ja muille tiukan vaihtoajan kanssa kärvisteleville matkaajille oranssin läpyskän, jonka piti taata tavallista nopeampi seikkailu JFK:n maahantulo- ja turvamuodollisuuksien läpi. Samalla minulle selvisi, että koneeni boardingiin olikin puolituntia ja lähtöön tunti. Virkailija vakuutteli sen riittävän, mutta itse en ollut asiasta aivan yhtä vakuuttunut.

Maahantulohallissa totesin olleeni oikeassa, sillä siellä vallitsi ryysis ja kaaos. Minut ohjattiin oranssin läpyskäni kanssa kansalaisille tarkoitettuun jonoon, joka kiemurteli viidellä mutkalla ja päätyi tasan kahden virkailijan eteen. En tuntenut oloani kovinkaan etuoikeutetuksi. Varsinkin kun silmiini osui aika monta muutakin oranssia läpyskää.

Haluni päästä kotiin vielä saman illan aikana oli kova, joten päätin olla hyvin epä-Veeramainen ja pitää itsestäni sekä oranssista kultakimpaleestani kovaa ääntä. Nähdessäni One Worldin agentin, pidin joka kerta huolen, että he näkivät vauhtipassini ja kuulivat, että lentoni lähtee jo kuudelta. Aluksi minun käskettiin vain pysyä jonossa, kunnes lopulta tärppäsi ja minut ohjattiin muutaman muun oranssin kanssa itsepalveluautomaattien luo. Itsepalveluautomaatin etu on minulle edelleenkin mysteeri, sillä jouduin silti jonottamaan vielä kiltisti myös maahantulovirkailijan tiskille sekä tulliin. Pääsin kuitenkin nyt huomattavasti lyhyempään jonoon, jossa pidin juuri nyt boardaavasta lennosta taas kovaa ääntä ja pääsin lopulta jonon ohi seuraavalle vapaalle luukulle.

Valitettavasti luukku jolle päädyin ei ollutkaan se paras mahdollinen. Virkailija oli syönyt sekä etanan että sitruunan ja tenttasi minua jopa enemmän kuin ajalla ennen green cardia. Missä asun, mitä teen työkseni, missä olin, miksi, kuinka kauan... Ihan normikysymyksiä, mutta niitä oli paljon ja ne esitettiin hitaasti ja hymyttömästi. Ei auttanut edes se, että asettelin oranssin läpyskäni keskelle tiskiä - vinkki, vinkki, olisi vähän kiire. Sormenjäljet ja kuvakin otettiin uudelleen, vaikka ne olikin napattu jo kertaalleen itsepalvelutiskillä seikkaillessani.

Siinä vaihessa kun pääsin vihdoin kuulustelusta läpi, odotteli laukkuni jo hihnan vieressä, laukkumeren keskellä. Musta matkalaukkuni ei varsinaisesti hypännyt esiin viidenkymmenen muun mustan laukun joukosta, eikä apua ollut myöskään siitä, että minua aiemmin auttanut virkailija puisteli päätään minut nähtyään. Still here? Good luck...

Tulli meni onneksi nopeasti ja heittämällä eikä laukkujen pudotuspisteessäkään ollut juurikaan jonoa. Heilautin laukkuni hihnalle ja sprinttasin villapaidassani turvatarkastukseen. Turvatarkastuksessa heiluttelin taas oranssia lippuani ja pääsin kuin pääsinkin kiireisten ihmisten jonoon. Jono tyssäsi kuitenkin kuin seinään ja turhautumiseni alkoi olla huipussaan. Aikaa koneen lähtöön oli n.10min eikä minulla ollut hajuakaan oliko portti enää edes auki. Virkailija päästi minut kuitenkin lipun tarkastuksesta eteenpäin ja ilmassa oli taas pientä toivoa. Toivo muuttui iloksi, kun tuttu agentti tuli saattamaan minut koko jonon ensimmäiseksi. Kerkeisinkö ehkä sittenkin?

Turvatarkastuksen jälkeen juoksin terminaalin läpi kuin tuuli. Kaduin villapaitaani ja mietin, olisko sittenkin kannattanu tarkistaa lähtöportti vielä kertaalleen. No olisi tietenkin. Ei siksi, että portti olisi vaihtunut viime hekellä vaan siksi, että olisin säästynyt aika monelta hikipisaraltani. Jatkolentoni olikin nyt 1,5 tuntia myöhässä. Hyvä niin. Saavuin meinaan portille kaksi minuuttia ennen alkuperäistä lähtöaikaa. 


Eli mitä tästä opimme? Älä pukeudu villapaitaan. Valmistaudu juoksemaan. Pidä huoli, että saat koneesta poistuessasi oranssin läpyskän (One World-lennot). Älä luota siihen, että oranssi läpyskä vielä yksistään tekisi ihmeitä. Pide itsestäsi ääntä, mutta ole kohtelias. Hymyile, mutta vaadi. Älä näytä hermostuneelta, sillä se tulkitaan helposti väärin. Tarkista portti ja lähtöaika tasaisin väliajoin, vaikka olisikin kova kiire. Juokse. Ja muista se hiton oranssi läpyskä.

Tuo kuva on muuten esimerkki siitä, mihin ihan tavalliset point and shoot -kamerat pystyvät nykyään. Kuva on otettu Cowles mountainin huipulta, joka sijaitsee (linnuntietä) noin kymmenen mailin päässä San Diegon keskustasta. Melkoinen zoomi, eikö vaan!?

10 kommenttia:

  1. Huh, mä niin pystyn samastumaan! Itse olen tehnyt hullun juoksurumban myös JFK:lla pari vuotta sitten, vaihtoaikaa oli ruhtinaalliset 45 minuuttia ja hyvin nousi muistot pintaan tässä lukiessa. Mekin saatiin silloin kaverin kanssa nuo etuilukortit, mutta niitä oli myös monella muulla. Toki ne vähän auttoivat. Mutta eipä tosiaan se maahantulorumba, laukun eteenpäin laittaminen, turvatarkastukset ja hullu juokseminen olleet sellaista, mitä noin lyhyessä ajassa olisi halunnut hoitaa. Me ehdimme onneksi juuri sopivasti portille, kun viimeiset ihmiset olivat nousemassa koneeseen. Ehdittiin jopa ostaa sipsejä jatkolennolle. Sitten alkoikin se mieltäylentävin vaihe: New Yorkissa tuli lunta muutaman hassun lumihiutaleen verran ja jatkolentomme kökötti muistaakseni kaksi tuntia paikallaan, ennen kuin pääsi lähtemään. Siinä vaiheessa ei naurattanut se verenmaku suussa juokseminen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jatkolennolle ehtiminen ja jopa sipsien ostaminen 45min on kyllä kunnioitettava suoritus! Minulle kävi mennessä ihan sama, että juoksin hirveällä tohinalla koneeseen juuri kun porttia oltiin sulkemassa ja sitten jumitettiinkin 2h koneen sisällä. Onneksi Finnair iski käteen vesipullon jo koneeseen noustessa ja vessaakin sai käyttää. Pointsit siitä!

      Poista
  2. Ai että mä inhoan tollasta juoksemista. Pari kertaa joutunut CDG:llä hikoilemaan rankasti, mutta Jenkkeihin olen aina varannut tarpeeksi aikaa.

    Mulle on vähän epäselvää mikä on matkustajan oma vastuu noiden lyhyiden vaihtoaikojen suhteen. Tiedätkö sä näistä enemmän? Netistä buukattaessahan saa mitä tahansa vaihtoehtoja, mutta joskus aikoinaan käsitin, että aikaa pitäisi olla 2 tuntia, ja jos siitä huolimatta jää koneesta, korvaa lentoyhtiö uudet lennot. Ja sitä lyhyemmällä ajalla olisi itse hommattava jatkolento, jos ei siihen ehdi. Tämä koski siis niitä lentoja, jonka kaikki osuudet eivät ole saman lentoyhtiön operoimia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä olen ymmärtänyt niin, että jos lennot myydään yhteytenä (eli ostan lipun San Diego Helsinki), itsellä ei olisi taloudellista vastuuta lennolta myöhästymisestä vaihdon yhteydessä. Jos taas ostaisin lipun San Diego New York ja sitten täysin erillisen lipun New York Helsinki, olisi vastuu lennolle ehtimisestä itsellä. Mutta enpäs ole tästä ihan varma. Ostan itse liput aina netistä kolmansilta osapuolilta (eli en lentoyhtiöiltä suoraan). Usein lennot operoidaan samoihin alliansseihin kuuluvien lentoyhtiöiden koneilla ja ainakin niissä tapauksissa, joissa olen myöhästynyt jatkolennoilta, on uuden yhteyden etsiminen ollut minulle ilmaista.

      Poista
    2. Noin mäkin toivoisin, että se menee, mutta välillä ihmetyttää ne ebookersin tai vastaavien saittien tarjoamat minimaaliset vaihtoajat jossain Lontoossa tai Pariisissa. Olen sen vuoksi jättänyt joitain yhteyksiä valitsematta, kun ajattelin ettei lentoyhtiöt välttämättä korvaa juuri niitä kolmansien osapuolien myymiä matkoja. Mutta pitää ensi kerralla tarkistaa asia lentoyhtiöiltä itseltään. Näitä asioita ei hirveesti mainosteta, etenkään niiden myöhästymiskorvauksien osalta.

      Poista
    3. Joo se on totta, että itse pitää ottaa selvää ja saada vastaus mielellään ihan kirjallisena, kun niitä vastauksiakin on välillä yhtä monta kuin työntekijääkin. Mietin, että olisikohan näillä nettikaupoilla omat sopimuksensa lentoyhtiöiden kanssa, jotka sitten takaisivat sen, että lentoyhtiöt ovat vastuussa tarjoamistaan yhteyksistä... Olen tosiaan aina vain luottanut ja olettanut, etten ole itse vastuussa, mutta olisihan tämä varmasti ihan hyvä tarkistaa virallisestikin :).

      Poista
  3. Hyvä että olet kuitenkin jo turvallisesti kotona.
    Me olemme nyt kolme kertaa vaihtaneet konetta JFK:lla matkalla Miamiin, vaihtoaikaa parisen tuntia.
    Aina on sujunut todella hyvin ilman oranssia korttia. Maahantulohalli on ollut todella tupaten täynnä ja tilanne näyttää aluksi pahalta mutta viranomaiset avaavat hyvin pian lisää luukkuja ja jonot häviävät silmissä.
    Viime syyskuussa tulimme taas täpötäyteen maahantulohalliin, kuulin virkailijan huutelevat, että samalla estalla aikaisemmin matkustaneet pääsevät jonon ohi, juoksimme itsepalveluautomaatille jossa asiointi vei vain muutaman minuutin.
    Sitten luukulle suoraan jossa iso tumma mies otti passini ja sanoi Suomeksi hmmm. Mitä Kuuluu?
    Minä olin tietenkin haltioissani ja innoissani, taisin sanoa ensin WAU ja sitten vastasin tietenkin kysymykseen. Mies nauroi ja iski leiman passiini. Taidettiin selvitä vajaassa kymmenessä minuutissa siitä kun maahantulohalliin tulimme.
    Muutenkin on kyllä vain hyvää sanottavaa vaihdoista JFK:lla

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onpas kivan kuuloisia kokemuksia! Suomea puhuva maahantuloagentti voisi sekoittaa pasmat hetkeksi kokonaan :D. Minä pidän JFK:stä sen selkeyden vuoksi, mutta olen jotenkin onnistunut saapumaan aina sellaiseen aikaan, että maahantulo- ja tullimuodollisuuksissa on mennyt ikuisuus. Minulle jäi epäselväksi, mikä etu tuosta itsepalveluautomaatista oli, mutta nähtävästi senkin suhteen oli vaan huonoa tuuria ja homma saattaa parhaimmillaan toimia hyvinkin tehokkaasti. Toivottavasti kaikki tämä säätäminen toi mukanaan parempaa onnea parille seuraavalle reissulle :). Vaikka kyse ei olutkaan mistään isoista tai vakavista ongelmista, oli ihana päästä vielä samana iltana omaan sänkyyn nukkumaan.

      Poista
    2. Meille sattui myös kerran nopea vaihto JFK:lla, jolloin iso tumma mies ojensi hymyillen oranssin läpyskän käteemme ja sanoi, KIIRE, ihan sujuvalla suomen kielellä. Tämän ansiosta ehdimme Orlandon koneeseen :)
      Kiitos kivasta blogista, tätä on kiva lukea ja kuvat ovat myös huippuja.

      Poista
    3. Ihanaa palvelua! Ja kiitos myös kivasta kommentista :)! Nämä aina lämmittää mieltä.

      Poista