Kuka jahtasi ja ketä

Tämä päivä meni suurimmaksi osaksi koneella istuen ja iltapäivällä alkoi olemaan sellainen olo, että kohta räjähtää pää, ellen pääse ulos. Kello oli hieman yli neljä, kun päätin lähteä juoksemaan. San Diegossa pimeys laskeutuu tällä hetkellä viiden aikoihin, joten laskeskelin, että minulla olisi aikaa vajaan tunnin lenkkiin, ennen kuin juoksu muuttuu valottomien katujemme ansiosta extreme-urheiluksi.

Lenkkarit jalkaan ja menoksi.

Juoksu kulki ja mieli alkoi rauhoittumaan. Juoksin meiltä pikkukatuja pitkin North Parkiin ja huomasin, että taivaalla alkoi tapahtumaan. Kehitteillä oli upea auringonlasku, jonka ansiosta sain aikaiseksi elämäni hauskimman sprinttitreenin.

Näin se meni:

Ota kännykällä nopea kuva, juokse pari korttelia täysillä, ota uusi kuva, juokse täysillä ja etsi uusi kuvakulma, ota kuva, juokse täysillä... Joo, taisitte tajuta jo treenin juonen. Lopuksi juokse noin puoli mailia kotiin niin kovaa, kuin vielä jaksat, ennen kuin ulkona on ihan pilkkopimeää. En ole ihan varma, jahtasinko minä auringonlaskua vai auringonlasku minua, mutta kivaa taisi olla meillä kummallakin.

Suosittelen. Teki hyvää niin ruumiille kuin sielullekin.

P.S. Instagramin seuraajat (veeralampi) tietävätkin jo, että minulla on jonkin sortin pakkomielle auringonlaskuja kohtaan, Sieltä löytyy jo ainakin sata ja yksi kuvaa näistä San Diegon illoista. Enkä lupaa lopettaa.