Sunday, June 7, 2015

Uusiokaverit

Olen oivaltanut tässä vuosien varrella, että laivastoelämän paras ja ikävin puoli kulkevat kauniisti käsikädessä: Ystäviä tulee ja menee tasaiseen tahtiin. Me muutetaan, muut muuttavat - työkuviot sekä elämäntilanteet muuttuvat, vaikkeivat maisemat vaihtuisikaan... Elämä on täynnä hyvästejä ja tutustumisia, mikä on parhaimmillaan antoisaa, tylsimpinä hetkinä todella kuluttavaa.

Mutta kuuluupa tähän elämäntyyliin myöskin bonuskiemura nimeltä uusiokaverit. Ihmisiä Phillin ja meidän laivastomenneisyydestä on putkahdellut takaisin elämäämme hämmentävän tiheään. New Hamshiressa asuessamme ystävystyimme uudelleen parin vanhan kaverin sekä heidän tyttöystäviensä kanssa. San Diegoon muutettuamme meille puolestaan selvisi, että yksi Phillin vanhimmista laivastokavereista oli myöskin muuttamassa tänne vaimonsa kanssa. 

Tapasimme eilen San Diegon uusioystävämme Ballast Point -breweryn panimoravintolassa Little Italyssa. Hyvästä oluesta ja seurasta nautiskellessamme asteli seurueemme luo mies, joka laski kätensä Phillin olkapäälle ja tuijotti Philliä hyvin intensiivisesti silmiin. Puhe pysähtyi, tuijotimme vain ja sitten hitaasti minun päässäni alkoi raksuttamaan. Minä tunnen tuon weirdon jostain... Samaan aikaa Phill oli jo päässyt astetta pidemmälle ja muisti nimen. Kyse ei ollutkaan tuntemattoman arveluttavasta lähestymisyrityksestä, vaan kaverista, jota emme ole nähneet kohta seitsemään vuoteen - Kaverista, jonka emme tienneet asuvat San Diegossa ja joka ei tiennyt meidän asuvan San Diegossa. Tyyppi liittyi vaimonsa kanssa seuraamme ja niinhän siinä kävi, että iltapäivä vaihtui illaksi ja ilta yöksi ja elämässämme oli kaksi uusiokaveria lisää.

Chez Helena -blogia kirjoittava Helena kirjoitti viime viikolla siitä, kuinka uudesta kotimaasta voi olla haastava löytää paikallisia ystäviä. Minun ystävistäni suurin osa on amerikkalaisia, mutta paikallisiin, paljasjalkaisiin naapurin tyttöihin ja poikiin, on paljon vaikeampi tutustua. San Diegon ystäväpiirimme koostuu laivastokavereista, entisistä ja nykyisistä työkavereistani sekä parista ihanasta suomalaisesta. San Diegossa varttuneita tästä porukasta on pari hassua. En tiedä johtuuko tämä siitä, että he eivät tarvitse elämäänsä uusia tyyppejä vai enemmänkin siitä, että me kuvittelemme, että he eivät tarvitse elämäänsä uusia tyyppejä. 

Aikuisena ei ole välttämättä yhtään sen vaikeampaa tutustua uusiin ihmisiin kuin lapsenakaan, mutta ystävystymisprosessi on erilainen. Kaikilla on niin monta rautaa tulessa, että ystäviä kerkiää harvoin tapaamaan päivittäin. Tutustuminen ja ystävystyminen vievät oman aikansa ja sitten voikin jo käydä niin, että joku muuttaa taas.

 Juuri USA:han muutettuani tunsin oloni välillä yksinäiseksi, sillä vaikka elämässäni oli paljon ihmisiä, minulla ei ollut yhtään omaa tosiystävää ja jatkuva tutustuminen turhautti ja uuvutti. Ajanmyötä tilanne on kuitenkin muuttunut: Olen hyväksynyt ulkosuomalaisen ja laivastovaimon elämän ja oppinut ystävystymään - silloinkin kun ei ole takeita, kuinka pitkä tai syvä ystävyyssuhteesta muodostuu. 


Kaikki ystävyys ei ole ikuista, mutta joskus voi käydä niinkin, että jonain kauniina päivänä tiet taas kohtaavat ja vanhasta kaverista tuleekin uusioystävä. 

12 comments:

  1. Hyvästely ja tutustumisteemaa on täälälkin pohdittu. Hyvä kirjoitus sulla aiheesta! Uusiokaverit tuo siihen mukavan positiivisen lisän, ettei pelkästään joudu hyvästelemään ja tutustumaan, vaan pääsee vanhoja tuttujakin uudelleen moikkaamaan. Tämmöistähän tämä ulkosuomalaiselo joskus on.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos Martta! Onhan tämä tosiaan ihan omanlaisensa elämäntyyli ja ainakin tällä hetkellä on sellainen olo, että olen vihdoin sinut asian kanssa. Paljon se ottaa ja vielä enemmän antaa.

      Delete
  2. Tiedättekö kauanko te ootte vielä San Diegossa/kuinka lyhyellä varoituksella voi lähtö koittaa? Mä rakastan uusiin paikkoihin asettumista (ja uusiin ihmisiin tutustumista), mutta onhan se haikeaa myös jättää ne vanhat ystävät. Toisaalta on kiva tietää, että on ystäviä monessa paikkaa ja voi mahdollisesti lähteä kyläilemään heidän luokseen :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Tiedetään suunnilleen kuinka kauan ollaan, mutta suunnitelmat voivat aina muuttua, jos saadaankin jatko ordersit tänne (eli seuraava tukikohta olisi edelleen San Diegossa) tai jos Phill päättää jostain syystä siirtyä meripalvelukseen aiottua aiemmin. Yleensä jatko on selvillä joitain kuukausia etukäteen, mutta mikään ei ole ikinä varmaa ennen kuin se tapahtuu. Sen verran olen oppinut... Tällä hetkellä edessä näyttäisi olevan ainakin 2,5 vuotta kalifornialais-elämää. Uusiin paikkoihin asettumisessa on ehdottomasti oma viehätyksensä ja monissa eri paikoissa asuminen avartaa ja opettaa paljon. Usein ajatus paikoilleen asettumisesta tuntuu pelottavammalta kuin uuteen paikkaan muuttamisesta...

      Delete
  3. Onneksi te saatte asua aina rannalla. Sulla on tietenkin aina varmasti paljon rankempaa etsiä uusi työ ja että saa arjen rullaamaan. Onneksi teillä on kuitenkin ilmeisen läheinen laivastoperhe etkä suinkaan ole ainut rannalla odotteleva puoliso..

    ReplyDelete
    Replies
    1. Joo, tuo ranta on kiva bonus :). Laivastoperhe on todellakin tärkeä, sillä sen kautta löytää aina tukea. apua ja ihmiskontakteja, joista kasvaa tai ei kasva ystävyyssuhteita. Ehkä sen merkityksen ymmärtää lopulta vasta sitten, kun muutetaan ihan "omillemme" ja minne halutaan, kun Phill jää eläkkeelle.

      Delete
    2. Mikä laivastossa muuten on eläkeikä? :)

      Delete
    3. Eläkkeelle pääsy määräytyy palvelusvuosien mukaan. 20-vuotta aktiivipalvelusta on minimi, mutta pidempäänkiin saa olla ja sen myötä kerryttää korkeampaa eläkettä.

      Delete
  4. Hyva kirjoitus! Samoja juttuja sita on itsekin muiden muuttajien tavoin miettinyt. Nykyaan mietin enemman tosin lapsen ystavia ja toivoisin, etta han saisi pysyvamman kaveripiirin. Se vahentaa muuttohaluja, vaikka olenkin itse levottomampaa sorttia :) Onneksi kavereita on tosiaan kertynyt opiskelujen yms myota ympari maailmaa ja heita voi aina kayda moikkaamassa jos reissujalka alkaa auttamattomasti vipattaa.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos! Totta, lasten kanssa on asiaa pohdittava niin monelta eri kantilta. Toisaalta paljon muuttaminen ei ole automaattisesti paha asia lapsellekaan, mutta luohan se paljon haasteita. Reissujalkaa ei taida kesyttää mikään, mutta onneksi reissukohteita tosiaan riittää :).

      Delete
  5. Niinpä. Onnea on ollut löytää ne itselle oikeat Suomalaisetkin ystävät maailmalta. :) Mutta rikkautta on ollut saada myös tutustua ihmisiin eri kultttuureista. :)

    ReplyDelete