lauantai 21. marraskuuta 2015

Joulu lasissa

Jouluisia juomia listatessa miettii moni suomalainen ensimmäiseksi glögiä, amerikkalainen munatotia. Mutta löytyyhän näitä muitakin vaihtoehtoja. Tänään löysin itselleni uuden lemppari jouluoluen.

Stone Brewery Xocoveza olut on kuin (pikku)joulu lasissa. Siinä maistuu lupauksen mukaisesti kaakao, kahvi, vanilja, kaneli ja muskotti, perässä pieni chilimäinen potkaisu. Olut sai alkunsa kotipanijoille suunnatusta kisasta, mikä puolestaan sai meidät pohtimaan taas kerran oman oluen panemista. Nyt kun autotalli on siivottu eikä siellä edelleenkään säilytetä autoa, saattaisi meillä olla jopa tilaa kotipanimolle. Ei kai se hullumpi yhteinen harrastus olisi sekään.


Suosittelen siis lämmöllä, jos mieli tekee vaihtoehtoista joulujuomaa. Stone Brewery on san diegon 75:stä (and counting) panimosta niitä isoimpia. Kaikki Stonen oluet eivät päädy maan laajuiseen levikkiin, mutta tätä herkkua luulisin löytyvän muualtakin kuin Kaliforniasta. Onhan kyse kuitenkin sesonkijuomasta, jonka luvataan myös ikääntyvän kivasti ja lämmittävän mieltä ja kroppaa myös joulun jälkeen.

Glögikausi on minulla vielä korkkaamatta, mutta ekat (Ikean) piparit tuli maisteltua tänään homejuuston kera. Päivälämpötila nousi taas reilusti yli kahdenkympin, mutta illat ja yöt ovat jo järjestäen niin kylmiä, että pian on aika tilata nuohooja ja virittäytyä joulutunnelmaan takkatulen loisteessa. Onnea on oma takka, vaikka asuisikin San Diegossa.

2 kommenttia:

  1. Taa kuulostaa hyvalta! Pitaapa napata mukaan joku kerta kun pyorahtaa jossain missa on hyva tarjonta. Mekin ollaan monesti mietitty oman oluen tekemista, mutta meilta ei taida kotoa loytya tarpeeks tilaa sellasille viritelmille :/ Yks komero kylla loytyis jonne mahtuis hyvin varkkailemaan mutta se edellyttaa sita ettei siella komerossa ole sitten mitaan muuta, ja sehan vasta oiski projekti..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Komerot on kyllä arvokkaita. Voi olla, että meilläkin autotalli täyttyy ennen kuin päästään edes alkuun :). Tätä olutta löytyi ihan tuosta meidän pikkuisesta kulmamarketista ja kaveri oli nähnyt myös Trader Joe's hyllyllä.

      Poista