Thursday, November 12, 2015

Suomalaisinta minussa

Aktiiviset Facebookin käyttäjät ovat  törmänneet luultavasti ainakin yhteen Finnish Nightmare -sarjikseen. Sarjiksen Matti on yksinkertaisen nerokas stereotypia suomalaisuudesta ja kolahtaa tähän ulkosuomalaiseen luita ja ytimiä myöten. Vaikka joissain asioissa maailma onkin muokannut minua suuntaan jos toiseenkin, olen monessa mielessä edelleenkin (ja todennäköisesti aina) Matti.

Ei kai kukaan nähnyt?

Jos mokaan jotenkin tai satutan itseni julkisella paikalla, on ensimmäinen ajatukseni: Näkikö joku? Tämä siinäkin tapauksessa, että ihan oikeasti sattui tai saattaisin tarvita apua. Jälkikäteen kerron kyllä ihan auliisti kaikille, kuinka pieleen homma meni.

Viimeisin esimerkki oli tapaus auton ovi. En jostain syystä saanut vanhemman automme ovea auki, en sitten millään. Tämä sattui tietenkin täydellä parkkiksella, jossa joku jo odotteli vilkku päällä vapautuvaa ruutua. Kiipesin sitten apukuskin puolelta keskikonsolin yli ja toivoin selviäväni urakasta ennen kuin kukaan kerkiää tarjoamaan apua.

En kai minä vain tuppaudu?

Sain kutsun kaverin kaverin synttäribrunssille. Tunnen kyllä tyypin ja pidän hänestä kovasti, mutta siltikin mietin, miksi minut on kutsuttu. Onneksi kuitenkin menin, sillä siellä oli tietenkin kivaa ja tunsin oloni läpikotaisin toivotuksi.

Minuun on vaikea tutustua, sillä otan ihmissuhteet hyvin "vakavasti". Lämpenen hitaasti, mutta sitten kun ollaan kavereita, ollaan todennäköisesti kavereita hyvin pitkään. Kykenen kyllä kevytkenkäiseenkin kaveruuteen, mutta se vaatii jonkin verran ponnisteluja eikä tule luonnostaan.

Eihän tämä nyt mitään...

En osaa edelleenkään kehua itseäni yliampuvan liioitellusti. Tämä on tullut esille viimeaikoina muunmuassa työhakemuksia lähetellessäni. Pyysin Philliä tarkistamaan yhden hakemuksistani ja hänen mielestään olen aivan liian vaatimaton. Otin neuvosta vaarin ja lisäilin lihaa luurankokehujen ympärille. Otti aika koville, mutta lopputuloksesta tuli loistava. Minähän olen tehnyt vaikka ja mitä, jos lasketaan mukaan kaikki pienimmätkin projektit, joissa minulla on ollut edes sormenpääni pelissä.

Olen aina ajoissa - siis etuajassa

Inhoan myöhästymistä. Silloinkin, kun sillä ei ole oikeastaan mitään väliä. Niin minut on kasvatettu ja siitä on vaikea pyristellä eroon. Onneksi amerikkalaiset eivät ole tässä asiassa läheskään yhtä "pahoja" kuin monet muut kulttuurit. Osallistuin viime viikonloppuna kurssille, jonka vetäjä muistutti, että tauko on viisi Amerikan minuuttia pitkä. Muistuttelu kuulosti ensin aika tylyltä, mutta osoittautui lopulta ihan tarpeelliseksi. Viisi minuuttia on hyvin venyvä käsite. 


Siinä suurimmat Matit. Seuraavaksi voisinkin tehdä listan asioista, joissa olen jo amerikkalaistunut. Niitäkin taitaa olla pari.


8 comments:

  1. No kyllä! Allekirjoitan ja lisään vielä (satakuntalaisen) naapurikateuden: meillä menee ainakin paremmin kuin naapurilla, vaikken hyvin menisikään. (Tästäkö syystä pyrin pitämään etäisyyttä lähinaapureihin, varsinkin kun ovat ihan venäläisiä...) 😝

    ReplyDelete
    Replies
    1. Mutta onneksi eivät sentä ruotsalaisia! Sepäs vasta olisikin kinkkinen tilanne ;).

      Delete
  2. Tunnistin itseni tuosta vaatimattomuudesta (ja itsensa ali-arvioimisesta, koska sita teen tosi paljon ja koko ajan :D) ja myos siita etta mietin aina miks just mut kutsutaan jonnekki ja siitakin etta yritan aina olla etuajassa. Robertin kans myohastytaan AINA, mutta jos oon yksin liikkeella, oon aina etuajassa. Tosin kuljen aina bussilla, etta siina taytyy ottaa ajoitus huomioon, mutta onnistun aina paikalle tosi aikasin. Niin ja sillon kun saan Robertin olemaan ajoissa, niin paadytaan paikalle etuajassa ja sit siita kuuluu kauhea marina :D

    ReplyDelete
    Replies
    1. Meillä vähän sama. Phill on paljon realistisempi aikakäsityksensä suhteen eikä välitä, jos vähän myöhästytään. Jos minä saan tahtoni läpi ollaan aina liian aikaisin paikalla :)

      Delete
  3. Ihana postaus! Nauroin niin paljon tuolle mokaus hommalle :´D Olen yrittänyt nimittäin pyristellä siitä pois. Mokata voi - kaatuakin vaikka ja olla vaan, että no hups ja naureskella itsekin. Paitsi, jos sattui ;) Seuraava postaus onkin mielenkiintoinen. Odotan taas jo innolla :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Totta, itselle nauraminen on paras keino selvitä vastoinkäymisistä. Osaan sen kyllä jälkikäteen, mutten välittömästi mokaamisen jälkeen. Yritys on kuitenkin kova :). Amerikkalaistumisen pohdinnat tulossa pian :)!

      Delete
  4. Onneks ystävyys voi alkaa vaikka myöhässä olisikin, paljon. :D nimimerkillä, kyllä mäkin normaalisti aina oon etuajassa tai vähintään minuutilleen, sit ärsyttää kun töissäkin muut tulee vähän sinnepäin... jos on sovittu 1pm niin se on piruvie 1pm eikä 1:20pm! :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. No, eksyminen on tietty ihan oma lukunsa ja hyvä syy myöhästyä. Plus, soitit kuitenkin :). Työmyöhästelyt menee yli ymmärryksen. Varsinkin jos pomo on aina myöhässä, mutta alaisten myöhästelyn suhteen on nollatoleranssi.

      Delete