maanantai 16. marraskuuta 2015

Vaihtoehtoinen Thanksgiving -illallinen

Thanksgiving on amerikkalaisista juhlapyhistä suosikkini. Se on aivan kuin joulu ilman lahjastressiä.Thanksgivinginä syödään hyvin, lomaillaan neljän päivän ajan, vietetään aikaa perheen tai kavereiden kanssa ja pysähdytään miettimään hetkeksi kulunutta vuotta. Joillekin thanksgiving merkitsee myös armotonta Black Friday shoppailua, minulle korkeintaan sohvaperunaostoksia netissä.

Thanksgivingiin on aikaa vielä reilu viikko, mutta suunnittelu käy jo kuumana. Tänä vuonna emme lennä Itärannikolle vaan vietämme paikallisten ystäviemme kanssa Friendsgivingiä. Toteutamme ystäviemme isännöimmän illan nyyttärityylillä, mikä tarkoittaaa sitä, että ruoka ei taatusti lopu kesken ja kaikki voivat tuoda pöytään omia herkkuperinteitään.

Toistaiseksi listalta löytyy jo ainakin kalkkunaa, gravya (kastiketta), stuffingia, perunamuusia, yamseja, vihreää papupataa, sipulipaistosta, karpaloita, erilaisia salaatteja, dippailuvihanneksia, kinkkua, mac'n cheesea, juustoja sekä lajitelma erilaisia piirakoita. Lista kasvaa ja muotoutuu päivä päivältä vierasjoukon mukana.

Jos käy kuitenkin niin, ettei jaksa itse alkaa kokkauspuuhiin eikä ole saanut kutsua valmiiseen pöytään, voi Thanksgiving makuja natustella myös vaihtoehtoisessa muodossa. Löysimme viikonloppuna kaupan hyllyltä kokoelman Thanksgiving -henkisiä perunalastuja, makuina Turkey and Gravy, Stuffing, Cranberry ja Pumpkin pie. Uteliaisuus voitti ja päätimme ostaa sipsit kokeiluun. Kalkkuna ja Stuffing sipsit eivät ole loppupeleissä kovinkaan kummallisia makuja perunalastuille ja karpalokin vielä menetteli, mutta kurpitsa lensi roskiin.



En ole ihan varma, uskaltaako näitä kenellekään suositella, mutta tulihan kokeiltua. Mahtaakohan sellaista makua enää löytyäkään, jota ei saisi myös sipsien muodossa?

4 kommenttia:

  1. Mallorcalta joskus löysin mojiton makuisia sipsejä. Roskiin. 😂😂

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, mojito ei toiminut edes purkan makuna. Tuli sitäkin kokeiltua :)

      Poista
  2. Aina kannattaa kokeilla, koskaan ei tiedä mikä herkku tulee vastaan. Jännä, että Suomessa esimerkiksi popparit on lähes aina vaan suolaisia versioita, vaikka jossain muualla makeammat ovat suositumpia.

    Täällä olisi muuten sulle pieni haaste: http://vintagella.fi/wordpress/blogihaaste-2/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täällä kettle corn on aina kaikkien markkinoiden hitti, mutta minulle ei kyllä uppoa. Viikonloppuna tosin katselin kaupassa valkosuklaa piparminttupoppareita vähän sillä silmällä, josko pitäisi kokeilla. Joskus lapsena muistan syöneeni Suomessakin suklaapoppareita, mutta se on ainoa muistikuva maikeista poppareista. Kiitos haasteesta. Kävinkin jättämässä sinulle kommentin blogiin :).

      Poista