Monday, November 23, 2015

Kummallinen kiire

Olen miettinyt viime aikoina jonkin verran arkista ystäväämme kiirettä ja tullut siihen tulokseen, että se on aika kumma juttu. Kiireestä aina valitetaan, mutta toisaalta se on myös normi, jopa ihannoitava asia.

Olen järjestänyt itseni tänä syksynä tilanteeseen, jossa saan määritellä ainakin osittain itse, kuinka kiireisiä päiväni ovat. Päivinä ja viikkoina, jolloin työskentelen täysipäiväisenä sijaisena muistan, millaista normaalin elämän kuuluu olla oravanpyörässä. Muistan, miltä tuntuu olla liikkeessä aamusta iltamyöhään, jumittaa liikenteessä kaikkien muiden kanssa ja kuinka vähän aikaa jää kaikelle sille, mikä ei kuulu "pitäisi" -listaan. Hyppään pyörän kyytiin vanhasta tottumuksesta eikä iltaisin tarvitse unta juuri odottaa. Kiireisinä viikkoina olen uupunut ja suoritan, mutta toisaalta olen myös helpottunut. Minulla on normaali olo. 

Niinä viikkoina tai päivinä kun vietän suurimman osan ajasta koneella ja aikataulutan päiväni oman mieleni mukaan, sujautan työn joukkoon pieniä kivoja juttuja tai sitten niitä työn ulkopuolisia velvollisuuksia, jotka muuten tekisin illalla tai viikonloppuna. Syrjähypyt vievät kyllä pikkuisen aikaa, mutta myös rytmittävät päivää kivasti ja jopa lisäävät työtehoa. Omat aikatauluni toimivat, mutta samalla minua vaivaa huono omatunto. En selkeästikään tee kaikkea mahdollista, koska takaraivossani ei jyskytä jatkuva kiire.

Elämän kiireisyyteen ei voi tietenkään vaikuttaa aina itse: Joskus on vain pakko ja asiat kasautuvat. Mutta olen myöskin huomannut määritteleväni itseäni kiireen kautta aivan liikaa. Todellisuudessa kiire ei kuitenkaan tee minua onnelliseksi eikä korreloi menestyksen kanssa. Kiire voi olla hallittua ja mielekästä, mutta usein ainakin pitkällä juoksulla kuluttavaa ja stressaavaa, joskus jopa turhaa ja itseaiheutettua.

En osaa edelleenkään sanoa, mikä on elämän perimmäinen tarkoitus, mutta ei se ainakaan kiire ole. Päinvastoin, en halua juosta oravanpyörässä ja julistaa jokapäiväistä kiirettäni, jotta voisin sitten joskus nauttia ansaitusta vapaudesta. Haluan järjestää elämäni niin, että vapaus, vastuu ja velvollisuudet muodostavat mielekkään ja tasapainoisen kokonaisuuden jo nyt. 


Aina ei saa mitä haluaa ja joskus vain pitää, mutta jokaiseen päivään olisi hyvä sujauttaa jotain, mikä teki tästäkin päivästä elämisen arvoisen juuri nyt, eikä vasta viikon, vuoden tai kolmenkymmenen vuoden päästä. Taito pysähtyä ja lupa nauttia ovat aika suuria palasia onnellisemman elämän palapelissä.

11 comments:

  1. "Taito pysähtyä ja lupa nauttia ovat aika suuria palasia onnellisemman elämän palapelissä."- on kyllä osuvasti kirjoitettu. Aika harvoin sitä vain itse tulee toteutettua: arjen oravanpyörä vie mennessään enemmän tai vähemmän kiireisenä. Itselläni tuo kiire tai sen tuntu taitaa olla enemmänkin opittua: pitäisi tehdä sitä ja tätä vaikka oikeasti voisi homman antaa olla ja nauttia ja vaan olla. Uudenvuoden lupauksia en tee mutta tuon ominaisuuden parantamisen voisin kyllä ottaa työnalle.

    Ellu_I

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiva kun kolahti! Juuri tuosta opitusta kiireestä minäkin yritän pyristellä eroon. Meillä on siis sama urakka edessä :).

      Delete
  2. Näinhän se on, hienoja oivalluksia :) Olen viimevuodet elänyt aika kiiretöntä elämää ja nautin siitä. Totta, että kiire on jopa ihailtava asia, elämme niin suorituskykyisessä yhteiskunnassa. Mä mietin aikanaan Jenkeissä asuessa kun duunissa oli joitain loppuunpalamisen kynnyksellä olevia proikkareita, että ei heitä missään duunissa tulla muistelemaan kun aika heistä jättää. Silloin ajattelin usein sitä, että perhe ja rakkaus on tärkeintä, ja edelleen on.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Loistavaa, että osaat nauttia kiireettömyydestä! Ei minustakaan taida uraihmistä tulla. Tai ehkä en vain ole vielä löytänyt (edes mielikuvien tasolla) sitä uraa, joka tuntuisi oikeasti 60 + viikkotunnin arvoiselta :).

      Delete
  3. Toi viimeinen kappale iski meikäläiseenkin. Hyvin kirjoitettu.

    ReplyDelete
  4. Olen niin samaa mieltä. Mutta miksi se on kuin pendulum kohti kiirettä ja sitten taas hitaampaan, eikä koskaan meinaa ehtiä mukaan? Mutta kyllä se tasapaino sieltä löytyy. Löytyy! Mukavaa Kiitostelupäivää!

    ReplyDelete
    Replies
    1. NIinpä,aina kiiruhdetaan kohti sitä aidan vihreämpää puolta. Ihanaa Kiitospäivää myös sinulle! Meillä tuoksuu jo glögi ja piirakka :).

      Delete
  5. Nyt vahan sisaista suomalaistani havettaa kun himokommentoin taalla, mutta mustakin tuntuu normaalilta kun on kiire. Mika on aika harvinaista herkkua nykyaan kun kotona oon jatkuvasti. Viime viikolla buukkasin viikkoni tayteen, oli toita ja vapaaehtoishommia ja kaikkea, ja oli ihana olo kun tuli kotiin ja tuntui silta etta oli ansainnu sen kun nosti tohvelijalat sohvapoydalle ja otti oluen kateen.

    ReplyDelete
    Replies
    1. No just tuo, että kiireisen päivän jälkeen tuntuu, että on ansainnut rentoutua sohvalla tai ansainnut viikonlopun. Täysistä päivistä minäkin tykkään, mutta parasta on, jos siihen ei sisälly kiireen tunnetta.

      Delete
    2. Niinpa! se etta se kiire tuntuu hauskalta. viime viikko oli just sellainen ettei tuntunu kiireelta ollenkaan koska kaikki ne hommat oli tervetulleita ja mukavia eika missaan vaiheessa edes kerenny ajatella etta onpas nyt kiiretta ja paljon hommaa!

      Delete