perjantai 27. marraskuuta 2015

Suomalaisen tunnistus

Maailmalla asuvat suomalaiset hokevat usein, että kyllä suomalainen aina suomalaisen tunnistaa. No, näinhän se taitaa olla. Nähtävästi myös kolmannen polven suomalaisen.

Olin parin viikon ajan aika tiiviisti sijaistamassa vanhassa koulussani ja tutustuin erääseen tänä syksynä aloittaneeseen perheeseen. Perheen äidissä oli mielestäni jotain tuttua, mutten keksinyt millään, mistä olisin voinut tuntea hänet ennalta. Juttelimme joka päivä niitä näitä ja tunne vain vahvistui.

Viimeisenä sijaistamispäivänäni autoin lapsista pienempää vaihtamaan sotkeentuneet vaatteet ja huomasin varavaatepussista lapsen sukunimen, joka oli yllättäen niin suomalainen kuin olla voi. Tässä vaiheessa johdot yhdistyivät loppullisesti päässäni ja tajusin, että lasten kansainväliset etunimet lausuttiin myös hyvin  suomalaisittain, vaikka ihan perinteisistä suomalaisista nimistä ei ollutkaan kysymys. 

Uteliaisuus voitti jäyhyyden: Illalla toimin siis hyvin epäsuomalaisesti ja utelin äidiltä sukunimen tarinaa. Ja tottahan toki, Minnesotasta kotoisin olevan naisen juuret ovat tukevasti Suomessa. Kerkisimme juttelemaan hetken aikaa Suomesta ja kuulinpa jopa sellaisenkin väitteen, että Minneapolisin arkkitehtuuri olisi saanut kovasti vaikutteita Helsingistä. En ole koskaan käynyt Minneapolisissa, mutta nopean kuvahaun pohjalta en ole vielä valmis allekirjoittamaan tätä väitettä. Olisi kiva kuulla, jos jollain sattuu olemaan asiasta parempaa tietoa.

Ei Helsinki eikä Minneapolis vaan Jyväskylä

Hassua kuinka innoissaan sitä aina onkaan, kun maailma osoittautuu pieneksi paikaksi. Pitäisihän tuo jo tietää: Meitä suomalaisia on kaikkialla.

6 kommenttia:

  1. Hauskaa tavata tuolla lailla suomalainen! Mutta kyllä lause on niin totta, meitä tuntuu olevan kaikkialla ja usein suomalaiset tosiaan tunnistaa jo kaukaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen monta kertaa miettinyt, että mistä me sitten tunnistamme toisemme, mutten ole vielä keksinyt ihan tyhjentävää selitystä. Kai se on monen pienen palasen summa :).

      Poista
  2. Täällä mun asuinmaassani Sveitsissä meitä todellakin ON paljon. Yksi, minua huvittava tunnistus tapahtui kauan sitten kun olin täällä aika uusi, enkä eräällä bussipysäkillä ollut varma, kummalla puolen tietä mun on seistävä päästäkseni tietylle aukiolle. Kysyin sitten siinä pysäkillä seisseeltä naiselta, että olenko tällä puolen oikealla puolella kun haluan päästä paikkaan XYZ? Nainen vastasi ainoastaan yhdellä ainoalla sanalla "Ja" eli kyllä eli olin oikealla puolella. Mutta, MITEN hän sen yksitavuisen vastauksen antoi, KUULIN siitä heti, että rouva taitaa olla suomalainen ja kiitin häntä suomeksi ja sanoin, että hänkin taitaa olla Suomesta. Naisen silmät leveni lautasen kokoisiksi ja leuka tippui melkein polviin kun hän ällisteli, että miten ihmeessä mä sen voin tietää :D. Sanoin kuulleeni aksentista :DDD mihin hän sanoin asuneensa täällä jo yli 20 vuotta eikä ole missään tekemisissä suomalaisten kanssa. Oli vähän närkästynytkin, että muka aksentti oli niin selkeä mutta minkäs minä sille mahdoin...


    Sittemmin olen oppinut, ettei läheskään kaikki suomalaiset ilahdu siitä, että heidät tunnistetaan suomalaisiksi. Viime viikollakin istuin junassa suomalaisen miehen vieressä, näin kun hän luki kännykästään ylen uutisia, enkä sanonut hänelle mitään. Hän näki myös, että luin suomenkielistä kirjaa, eikä hänkään sanonut mulle mitään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on muuten aivan totta, että kaikki eivät halua tulla tunnistetuksi. Ja pakko myöntää, että olen itsekin muutaman kerran kuullut Suomea ja päättänyt olla ymmärtämättä :). Kai sekin on jollain tavalla hyvin tyypillistä meille suomalaisille...

      Englantia puhuessa minulla on kyllä aksentti, mutta ei ollenkaan tyypillinen suomalainen aksentti, joten sen pohjalta minua ei ihan heti tunnista suomalaiseksi. Ulkonäkö onkin sitten ihan toinen juttu. Olen niin skandinaavin näköinen kuin olla voi :).

      Poista
  3. Minunkin Ranskan tunnilla käy suomalaistaustainen mies Ameriikoista, itse en olisi hänen suomalaisuuttaan tunnistanut ellemme omisi aiheesta jutelleet. Hellyttävää oli että hän tunnusti joitain suomalaisia asioita mm. Karjalan piirakan, taidankin yllättää hänet huomenna omilla leipomuksilla...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oih, se olisi kyllä ihana yllätys! Olen tavannut muutamia ainakin kolmannen polven suomalaisia, jotka eivät ole (vielä) käyneet Suomessa, mutta ovat kovin kiinnostuneita juuristaan. Suomi on aika kiehtova ja mystinen maa :).

      Poista