Monday, July 6, 2015

Maailman, tai ainakin Little O'Malleyn, huipulla

Laskeuduimme Anchoragen lentokentälle hieman keskiyön jälkeen, kun ulkona alkoi juuri hiukan hämärtämään. Innostuin valosta vähintään yhtä paljon kuin kaikki muutkin turistit. Suomesta tai en - ei keskiyön valoon voi ikinä kyllästyä. Valoisuus ja Pennsylvanian reissun mukanaan tuoma neljän tunnin jet lag herättivät meidät pirteinä jo seitsemältä, vaikka takana olikin vain viitisen tuntia unta. Mutta sepäs sopi meille varsin hyvin: Aamupalalle maineensa veroiseen Snow City Cafeeseen ja nokka kohti Glenn Alpsien haikkipolkuja.

Glenn Alps trailhead sijaitsee puolentunnin ajomatkan päässä Anchoragen keskustasta ja on osa valtavaa Chugahin luonnonpuistoa. Haikkipolkujen lähtöpisteestä löytyy iso parkkialue, joka maksaa 5 taalaa/päivä. Alunperin meidän oli tarkoitus valloittaa Alaskan suosituin haikki, Flat top mountain, mutta pikainen keskustelu puistonvartijan kanssa johdatti meidät hiljaisemmalle ja astetta pidemmälle ja jyrkemmälle polulle kohti Little O'Malley:n huippua.







Haikin alkuvaiheessa kuljimme metsän keskellä, sitten pusikoissa ja lopulta kipusimme hyvin jyrkkää rinnettä kohti vuoren pikkuhuippua. Rinteen jyrkkyys yllätti, mutta myöskin palkitsi. Näkymät Pikku O'Malleyn huipulta olivat mykistävän kauniit.





Pikku O'Malleylta olisi voinut jatkaa vaikka varsinaisen O'Malleyn huipulle, mutta meidän varusteilla (lue ei juurikaan vettä, tuulenpitäviä vaatteita eikä vaelluskenkiä) ei huipulle olisi ollut mitään asiaa. Ystävälliset kanssahaikkaajat kertoivat meille kuitenkin reitistä kielekkeelle, josta oli upeat näkymät alas laaksoon kraaterijärvelle. Lisämatkaa tästä extrapätkästä tuli kaikkine miljoonine valokuvineen noin puolituntia suuntaansa.





Matka jyrkältä vuorelta alas meni sujuvammin juosten kuin kävellen ja perässämme seurannut ralliautomainen pölypilvi oli aika katu-(öhöm, vuori-) uskottava näky. Kipuaminen tuntui pohkeissa ja takapuolessa, alastulo etureisissä ja maisemat koko kropassa. Uskoisin haikin sopivan vauhtia säätelemällä kenelle tahansa, jolla on vahva peruskunto, mutta kehottaisin kuitenkin varautumaan siihen, että jaloissa tuntuu ja puuskuttaa. Mutta eikös se ole ihan luonnollista, että upeiden ja jylhien maisemien eteen pitää nähdä hiukan vaivaa?



Näissä maisemissa alkoi siis ensimmäinen Alaska-päivämme. Seuraavaksi luvassa oli pieni road trip pohjoiseen, Matanuska jäätikölle.

2 comments:

  1. Niin kaunista... mulla on aina näin kesäisin niin ikävä kotiin Alaskaan. Ehkä taas ens vuonna pääsen sinne taas nauttimaan luonnosta! :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Alaskan luonto on upea! Olisi mahtava mennä uudelleenkin, vaikka syksyllä ruskan aikaan... Paljon jäi vielä nähtävää ja koettavaa.

      Delete