tiistai 7. helmikuuta 2017

Veera - ready

Minulla on paha tapa alkaa puuhaamaan aina lähdön hetkellä jotain muuta. Esimerkiksi työaamuisin saatan viettää hyvän tovin aamupalani kanssa sohvalla löhöillen, ilman pienintäkään mielenkiintoa mihinkään järkevään tai tuottavaan toimintaan, mutta viisi minuuttia ennen lähtöä keksin siivota vessan, tyhjentää astianpesukoneen ja lakaista lattian.

Viikonloppuisin saatan puolestaan hihkaista Phillille olevani valmiina lähtöön, kun todellisuudessa minun pitää kuitenkin käydä vielä vessassa, vaihtaa laukun sisältö toiseen, etsiä kadoksissa olevat kengät ja ruokkia kissat. Siinä vaiheessa kun olen oikeasti valmis, on Phill luopunut jo toivosta ja aloittanut itsekin jonkun puuhan.

Työaamujen kiireestä ei tietenkään kärsi kukaan muu kuin minä ja ehkä jalkoihini silloin tällöin sotkeutuvat kissat, mutta yhteisten lähtökuvioiden kommunikaatio-ongelmat ovat saattaneet aiheuttaa joskus pientä kulmien kurtistelua ja huokailua, ehkä jopa ärhentelyä, molemmin puolin.

Koska tällaisia syvään kasvaneita ongelmapiirteitä on hyvin vaikea muuttaa, olemme lanseeranneet ongelman ratkaisuksi uuden termin: Veera - ready. Sen sijaan, että huikkaisin olevani valmis, kerron olevani Veera - redy, mikä tarkoittaa lähtöä noin viiden tai kymmenen minuutin päästä. Parhaina päivinä saatan jopa luetella Phillille listan asioista, jotka aion vielä tehdä ennen lähtöä ja koska Phill on fiksu, lisää hän listalle mielessään ainakin pari asiaa.


Veera - ready on toiminut viime aikoina aika hyvin. Ei ehkä aukottomasti, mutta aseistariisuvan hyväntahtoisesti kuitenkin. Itselleen nauraminen pelastaa monta tilannetta ja aamua. Suosittelen lämpimästi.

10 kommenttia:

  1. Kuulostaa tutulta!
    Olen saanut valituksia toiselta puoliskoltani siitä, että kysyttäessä lähdön aikaa tulee vastaus: "Olen valmis, mun pitää vaan vielä..." Toisaalta mietin joskus, että tämä on naisten ongelma. Ei mies lähtiessä varmaan mieti, oliko koneessa pyykkejä tai pitäisikö jotain vielä järjestellä ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se minua eniten ihmetyttää, kun minullakaan ei pyöri keittiön siisteys tai pyykit mielessä muulloin kuin juuri lähdön hetkellä. Mutta kyllä siinä viidessä minuutissa saa myöskin ihmeen paljon aikaan halutessaan. Pitäisi selkeästi opetella olemaan yhtä tehokas sopivimpina aikoina :).

      Poista
  2. Meillä ei ole tätä ongelmaa miehen kanssa, ollaan molemmat valmiita. Ja istutaan autossa odottamassa likkaa... eli ei ole vanhemmilta peritty ominaisuus ;-)

    VastaaPoista
  3. Hahaha, mulla ongelma ei ole yhtä paha, mutta aika usein kuitenkin kuulen itseni sanovan "mä oon valmis, mun pitää enää vaan [pakata reppu/valita takki/etsi kirja tms]". Mä oon tosin luullut, että se on yleistä, koska tehdään sitä kumpikin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä tämä on aika yksipuolista. Mies on ehkä jopa keskimääräistä nopeammin ovesta ulkona kun on aika lähteä :).

      Poista
  4. Meillä menee niin, että aloitan lähtövalmistelut hyvissä ajoin ja ehdin pakata koko perheen kamat ja tehdä kaikkea ylimääräistäkin, ja kun sovittu lähtöaika koittaa, siihen asti lähinnä kattoon syljeskellyt mies sanoo että hänen pitää ottaa suihku / mennä vessaan / vaihtaa vaatteet / valitse jokin muu homma, johon menee varttitunti. Meillä on tapana vitsailla asiasta, koska raivokohtaus ei paljon asiaa auta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tsemppiä ja jaksamista meidän viimetippailijoiden kanssa. Onneksi sinulla on hommaan hyvä asenne!

      Poista
  5. Meilla taidetaan kaipailla samanlaista ratkaisua koska muistan aina lahtohetkella kaikennakosta mita pitaisi tehda ja sitten kun olen valmis on Robert tekemassa jotain ja joudun odottelemaan sita. Alan tietenki itse tekemaan lisaa kaikkea ja nain alkaa tallanen kierre ja kenellakaan ei oo kivaa 😀

    VastaaPoista