maanantai 2. tammikuuta 2017

Koska kaikkihan nyt Brooklyniin menee

"Everyone goes to Brooklyn these days..." Totuus löytyy elokuvista. Niin kuin esimerkiksi tapaninpäivänä katsomastamme Secret Life of Pets - pätkästä.

Vaihdoimme joulun jälkeisenä tiistaina rauhallisen New Jerseyn pikkukaupungin jo tutuksi tulleeseen Ison Omenan hälyyn ja tunsin heti olevani elossa. Heitimme kassimme Little Italyn ja Chinatownin välimailla sijaitsevaan Noble Den -hotelliimme (kymmenen pistettä, papukaijamerkki ja kaksi peukkua tälle hotellille) ja lähdimme treffaamaan kavereitamme Bleecker Streetin metroasemalle.


Koska ruoka on useimpien reissujemme keskiössä, suuntasimme heti alkuun Chinatowniin dim sum -apajille.


Dumplings ovat heikkouteni, mutta heti perässä tulevat erilaiset steam bun -yllätykset ja kiinalaiset pannukakut. Valitsimme paikan randomisti enkä muista enää sen nimeä, mutta vastaavia paikkoja löytyy jokaisesta Chinatownin korttelista ja kadunpätkältä.


Kun vatsat olivat täynnä ja kiireisimmät kuulumiset vaihdettu, oli aika ottaa lemmikkien neuvosta vaarin ja suunnata kulkumme meille kaikille hieman tuntemattomampaan Brooklyniin. New Yorkin sää oli tiistaina kuin kesäinen morsian, joten päätimme kipittää joen yli kuuluisaa Brooklyn siltaa pitkin.


Virhe. Noin tuhat ja yksi muutakin oli saanut saman idean ja sillalla oli paikoittain ahdistavan täyttä.






Ei siis ehkä ihmekään, että Brooklyyn päästyämme meidän teki jo kovasti mieli oluselle. Päätimme tehdä täsmäiskun hipstereiden suosimaan Williamsburgin kaupunginosaan ja etsiä ensimmäiseksi käsiimme Evil Twin -panimon ravintolan. Evil Twin oli kuitenkin sen verran evil, ettemme löytäneet sitä koskaan. Sen sijaan löysimme nämä maisemat eikä pieni olutviivästys tuntunut enää missään.



Klassisista maisemista nautittuamme kävelimme halki Williamsburgin kohti parempia olutapajia ja päädyimme Hasidic juutalaisten asuttamille alueille. Tuntui kuin olisimme matkanneet aivan uuteen maahaan ja aivan eri aikaan. Ja se jos mikä on New Yorkissa parasta.



Avoinna olevien baarien löytäminen keskellä viikkoa ennen viittä oli meille Manhattaniin ja San Diegoon tottuneille yllättävän haastavaa. Suurin osa lupaavilta vaikuttaneista baareista aukesi aikaisintaan viideltä. Päädyimme siis kävelemään hieman lisää ja piipahtamaan parissa mukavassa dive -baarissa.



Illan parasta antia oli Full Circle Barin tarjoama ilmainen skee ball ja Vinnie's pizzerian tautisen hyvä pizza. Siis tietenkin heti täyden kympin seuran jälkeen.




Nopea visiittimme Brooklyniin oli ihan jees ja seuraavilla reissuillamme tutkimme taatusti muitakin Brooklynin ihmeellisyyksiä paremmalla ajalla. Seuraavana päivänä päätimme kuitenkin jäädä Manhattanin puolelle ja vierailla vanhoissa ja toivottavasti myos uusissa lempparikohteissa.

6 kommenttia:

  1. Voi Brooklyn.. mä niin haluaisin tonne taas! <3

    VastaaPoista
  2. Secret Life of Pets - taisin katsoa tuon lentokoneessa kahteen kertaan ! Brooklyn on ihana ja niin iso, että aina löytyy uutta. Hyvää Uutta Vuotta !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvää uutta vuotta myös sinulle! Secret Life of Pets oli juuri sopivan kevyt Tapaninpäivä -elokuva, mutta Zootopia oli yllättäen paljon parempi!

      Brooklyn on valtava ja eri osat hyvin erilaisia, joten tutkittavaa riittää vielä moneksi reissuksi. Meidän Queensissa kasvaneet kaverit eivät myöskään tunne Brooklynia kovinkaan hyvin, koska sinne on yllättävän vaikea päästä Queensista, vaikka sijaitsevat samalla maa-alueella.

      Poista
  3. Olipa kiva nähdä näitä kuvia:) Asuin Brooklynissä viime vuosikymmenellä,ja myös toinen isoisäni on siellä syntynyt:) Me asuimme Brooklynin Midwoodissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kun tykkasit! Brooklyn on viehattava ja elaa ilmeisesti myos aikamoista muutoskautta. Midwood on minulle (viela) tuntematon alue, mutta onneksi tilanteen voi korjata tulevilla reissuilla.

      Poista