Wednesday, August 17, 2016

Lämpötilaeroja

Suomessa monen suusta on tainnut päästä jo vähintäänkin kertaalleen sana syksy. San Diegossa syksy tuntuu vielä hyvin kaukaiselta ajatukselta, sillä elämme parhaillaan kesän lämpimintä aikaa, jota jatkuu luultavasti pitkälle lokakuuhun.



Lämmintä riittää yli omien tarpeiden, mutta hassua kyllä, kuumuus tuo mukanaan myös muutamia lämpötilaeroja:

San Diegon neljä säätiedotusta

Jos katselet koskaan säätiedotusta San Diegon alueelle, kannattaa olla tarkkana, mistä alueesta milloinkin puhutaan. Säätiedotuksiin kuuluu yleensä neljä eri ennustetta: rannikko, sisämaa, vuoret ja aavikot. Lämpötilaerot voivat olla useita kymmeniä farenheiteja ja vaihdella suuresti myös vuorokaudenajan mukaan.


Jäätävät sisätilat

Koneellinen ilmastointi on välillä kiva ja välttämätönkin juttu, mutta ihan aina en jaksa ymmärtää, miksi sisällä pitää olla niin jäätävän kylmä. Sisällä on helppo unohtaa ulkoilman paahde, mutta totuus palautuu kyllä mieleen sillä sekunnilla kun pistän nenäni ulos. Tuntuu, että kesäisin julkisten rakennusten kohdelämpötila on kylmempi kuin talvella. Miksi? Sitä en tiedä.


Perhekohtaiset lämpötilaerot

Tämä on minun ja Phillin välinen suurin eroavaisuus ja ikuisuusongelma: Toinen ei siedä kuumaa ja toinen palelee aina. Operoimme aivan täysin eri lämpötilavyöhykkeillä ja käymme välillä pienoista taistelua termostaatin säätämisestä. Vaatevalinnoilla voi tietenkin pienentää eroavaisuuksia jonkun verran, mutta kummallekin täydellisen lämpötilan löytäminen on vaikeaa.


Minulle nämä helteet maittavat toistaiseksi oikein mainiosti. Vielä ei tee mieli kaivaa esiin farkkuja ja villapaitoja, vaikka jossain vaiheessa tiedän taas niitäkin kaipaavani. Olen selkeästi kesän lapsi, vaikkakin tammikuussa syntynyt sellainen.

18 comments:

  1. Tota jäätävää sisäilmaa ei kyllä voi olla ihmettelemättä! Tuntuu olevan ongelma melkeen kaikissa lämpimissä paikoissa. Ensin ulkona läkähtyy ja sitten kun siitä menee vaikka ravintolaan tai kauppaan niin neulettahan siinä kaipaisi... Erityisesti leffateatterit tuntuu täällä olevan pahimpia! Kun on pari kertaa palellut koko näytöksen läpi, niin kummasti on kyllä oppinut pistämään jalkaan pitkät housut ja nappaamaan kunnon pitkähihasen mukaan laukkuun :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Leffateatterit on todellakin pahimpia! Piti juuri yksi päivä kieltäytyä yllättävästä leffaideasta, kun mulla ei ollut mitään pitkähihaista mukana. Tiesin, etten olisi nauttinut leffasta kun olisi kuitenkin paleltanut liikaa :).

      Delete
  2. Ilmastoinnin päättömyydestä saatiin aikoinaan hyviä toimistotermostaattitappeluita kun Bostonissa asuin.. todistin saman ilmiön: kesällä, kun ulkona oli lämmin/kuuma, oli sisällä toimistoissa tyyliin +18C niin että töihin joutuu ottaamaan pitkähihaista vaatetta että tarkeni. Siellä sisällä siis.

    Vastaavasti talvella, kun ulkona on kylmä ja muuten pukeutuu lämpimästi, olivat sisälämpötilat luokkaa +25C. Täysin päinvastoin siis kuin mitä olisi järkevää, mukavaa, taloudellista yms. En koskaan käsittänyt miksi.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Niinpä... Talvella hikoillaan villapaidoissa ja kesällä joutuu väkisinkin raahaamaan sitä villapaitaa mukana. Ei mene ymmärrykseen. Maalaisjärki säästäisi tässäkin rakaa ja ympäristöä.

      Delete
  3. Täällä moni kauppa ja kahvila on ymmärtänyt, ettei sisätiloja tarvitse jäädyttää kesäisin. Muakin huvittaa, että syksyhän se jo kohta alkaa, täällä on vaan kesä parhaimmillaan tai hikisimmillään.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Täällä meidän naapurustossa on sen verran vanhojakin taloja, että kaikissa kahviloissa tai pikkuravintoloissa ei ole kunnon ilmastointia ja se tuntuu usein aika mukavalta. Mutta niissä missä on, se hyrrää aina täysillä. Voitaisiin ottaa teiltäpäin mallia...

      Delete
  4. Minä taas rakastan ja ymmärrän helteellä niitä jääkylmiä sisätiloja. Päsee edes hetkeksi pakoon tukalaa ja kamalaa kuumuutta.Semmonen lehmän henkäys on yhtä tyhjän kanssa. Pitää oikeasti päästää viieään ja viilenemään, ettei veto lopu kesken päivän. Itse kärsin kuumasta. Asuimme perheen kanssa kymmenen vuotta ulkomailla ja pitkät ja tukalan kuumat kesät oli yhtä helvettiä. Onneksi oli joka paikassa sisällä jääkylmä niin sitä pääsi pakoon. Ja kuumasta sisälle tultaeassa monesti semmonen 25 astettakim tuntuu kylmältä :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Sinä olet selkeästi samaa maata kuin tuo minun mies :). Minä olen niin armoton vilukissa, että riittää ihan pikkiriikkinenkin hetki viileässä. 25 astetta olisi tosi hyvä, mutta täällä sisälämpötilat tykätään pudottaa alle kahdenkympin ja se tuntuu teeppari päällä omalle iholleni liian kylmältä.

      Delete
  5. Oon varmaan maininnutkin tasta joskus etta Robert, vaikka onkin elannyt taalla koko ikansa, kayttaa huppareita ja farkkuja helteillakin! Siita tietaa etta on tosiaankin kuuma jos Robert ottaa hupparin pois paalta. Shortseihin sita ei tosin saa. Mulla taas valuu hiki kotona kesasin, ulkona ei niinkaan, ja talvisin taas palelen sisalla mutta ulkoilmoihin riittaa vaatetta niin etta on mukava olla. Robert vaittaa etta naa on naita "pohjois-eurooppalaisten juttuja."

    ReplyDelete
    Replies
    1. Robertin lämmönsieto on kyllä ihan omissa ulottuvuuksissaan :). Vaikka vilukissa olenkin, saattaisin helposti pökrätä näissä lukemissa huppari päällä. Sisätilojen kylmyys on minusta erilaista kuin ulkokylmyys. Sitä vastaan on paljon vaikeampi taistella.

      Delete
  6. Voih, jatkuisipa täällä Suomessakin vielä kesä. Se loppui jotenkin ihan kesken, kun koko elokuu on tuntunut alusta alkaen hyvin syksyiseltä.

    Noita sisätilojen jäädyttämisiä en ole minäkään palelevaisena koskaan ymmärtänyt. Miksi pitää säätää ilmastointi niin kylmälle, että on mentävä ulos lämmittelemään?!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Eikö Suomessakin ole ollut monena edelliskesänä kesä parhaimmillaan elokuussa? Toivottavasti se tulee pian takaisin ja saatte vielä takakesän. Kuulostaa paljon paremmalta ja harvinaisemmalta kuin takatalvi... :)

      Delete
  7. Toimiston liiallinen ilmastointi on meilläkin vakiovalituksen aihe: jostain syystä kaikki maltalaiset miehet tuntuvat vihaavan lämpöä ja rakastavan ilmastointia, joten he istuvat mielellään (minun mielestäni) jääkaappia vastaavassa lämpötilassa, kun me tytöt palellaan ja juodaan pitkin kesää kuumaa teetä, että saa edes vähän lämpöä kehoon. Voi mikä helpotus on päästä töiden jälkeen ulkotiloihin lämmittelemään ihanaan auringonpaisteeseen...

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kylmässä huoneessa istuessa meinaa aina välillä unohtaa, että ulkona on lämmin :). Ei ole ihan yksi eikä kaksi kertaa, kun olen lähtenyt ulos pitkähihainen päällä ajatellen, ettei siellä voi tarjeta ilman.
      Mikään ei ole muuten parempaa kuin lämmin juoma silloin kun paleltaa. Se on ehkä se asia, jota minulla on eniten syksystä/talvesta ikävä.

      Delete
  8. Pohjois-Amerikoissa tunnutaan yleisesti liioiteltavan ilmastoinnin käytön kanssa. Viime heinäkuussa jouduin jättämään ihanan kahvilannurkkaukseni Ottawassa aika vikkelään kun tuli liian kylmä sisällä :D Ja Philadelphian kentällä jatkolentoa odotellessa jouduin ostamaan hupparin kun en ollut keskellä kesää varautunut niin jäisiin lentokenttätiloihin. Ja eikös ulkoilma tunnu entistäkin kuumemmalta, kun astut hyvin jäähdytetyistä sisätiloista ulos? Lisäksi monet jenkit valittavat Italiaan tullessaan, ettei hotellin ilmastointi toimi kunnolla - vaikka se olisi täysillä päällä :) Oi näitä kulttuurieroja!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Lentokentillä on yleensä aina jäätävän kylmä. Minäkin joudun aina kaivamaan esiin jotain lämmintä ja talvella kulkemaan jopa ulkotakki päällä.
      Heh, voin kuvitella amerikkalaisten valitukset Italian hotelleissa. Kulttuurieroja todellakin! Samaten kuin amerikkalaisten rakastama jäävesi :D. Se on meinaan toinen asia, joka on täällä liian kylmää minun makuuni...

      Delete
  9. Muistelen joskus ihmetelleeni tuota samaa, mutta ehkä olen nyt täällä Kaliforniassa jo jonkin aikaa asuneena alkanut tottumaan. Nyt kun alan oikein miettimään, niin en ole enää kylmissäni mutta suvereenisti töihin mennessä otan aina pitkähihaisen mukaan kesälläkin. Ennemminkin, en ole edelleenkään tottunut kuumuuteen. Hakeudun aina varjoon ulkona ja oikeastaan nautin viileästä sisällä. Mitenkähän tässä on nyt näin päässyt käymään.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Vuodet Kaliforniassa tehneet tehtävänsä :). Liian kuumasta en minäkään tykkää, vaikka siedänkin lämmintä huomattavasti paremmin kuin esim. mieheni. Olisi tosi kiva, jos oma kroppa sopeutuisi helposti kaikkiin lämpötiloihin, mutta luulen kuitenkin, että meillä kaikilla on omat luntaiset taipumukset, joita ei ihan niin vain muuteta.

      Delete