perjantai 8. heinäkuuta 2016

Täydellisesti hetkessä

Vietimme viime sunnuntaina viidettä hääpäiväämme. Olemme olleet onnekkaita, sillä monista military-pariskunnista poiketen meillä on ollut mahdollisuus viettää jokainen hääpäivämme oikeasti yhdessä. Tästä kiitollisena olemmekin juhlistaneet vuosipäiviämme antaumuksella.

Viidennen hääpäivän perinteinen teema on (USA:ssa) puu. Aloitimme siis päivämme heti aamiaisen jälkeen pienellä haikilla Palomar Mountainin metsissä.


Palomar Mountainin State Park ei ole mailimääräisesti meiltä kovinkaan kaukana, mutta pienen ja kiemurtelevan tien ansiosta kannattaa ajomatkaan varata noin puolitoista tuntia. Mutkainen ajomatka on kuitenkin kaiken vaivan ja mahdollisen pahoinvoinnin arvoista, sillä maisemat ovat muihin San Diegon haikkeihin verrattuna aivan toisesta maailmasta.





Amerikkalaisen oravan ruokakätkö

Haikin jälkeen ihastelimme hetken pölyisiä ja mustia jalkojamme ja suuntasimme kulkumme Temeculan viinialueella sijaitsevan hienon hotellin aulaan. Pikkuisen hävetti nautiskella tervetulokuoharia likaisissa urheiluvaatteissa keskellä hattuja ja kesämekkoja, mutta oloni parani heti kun bongasin ensimmäisen kimaltelevilla paljeteilla koristellun sini-puna-valkoisen lippiksen.

Hotellihuoneemme oli ihana ja sieltä löytyi kaikeksi onneksi myös maailman kivoin suihku. Voisin ottaa sellaisen kotiinkin, jos kylppärimme olisi nykyisen olkkarimme kokoinen... Kylpyhyhuoneen lisäksi koko Ponte Inn -hotelli oli yksi kivoimmista, joista olen koskaan ollut: romanttinen, kaunis, tyylikäs ja siltikin kumman kodikas. Huoneeseemme kuului myös oma terassi, jossa istuskelimmekin puoli iltaa sangrialasit kädessä maisemaa ihaillen.





Maistelimme viinejä hotellin omalla viinitilalla ja naapurissa Wiens Family Wineryssa. Naapuritilat sijaitsivat parin minuutin kävelymatkan päässä ja matkalla saattoi kohdata yllättäviä eläinystäviäkin.

Kojootin kanssa silmästä silmään

Vaikka päivä olikin täynnä herkullista ruokaa ja hyviä viinejä, oli kaikista parasta vai olla. Elimme juuri siinä hetkessä kaksistaan, eikä millään muulla ollut merkitystä - mitään muuta ei tainnut hetkellisesti edes olla olemassa. Jossain vaiheessa taisimme kumpikin kirjaimellisesti huokaista loputkin kiireen ja stressiin rippeet ulos. Hetki oli täydellinen.



Päätimme samantien tekevämme vastaavia romanttisia pikareissuja vastakin. Aina ei tarvitse lähteä kauaksi päästäkseen todella lähelle.

8 kommenttia:

  1. Onnittelut! Nayttaa tosi kauniilta :) En naista USA:n haapaiva perinteista tieda oikeastaan mitaan, mutta mun vanhemmat tykkaa muistutella suomalaisista sellaisista. Muistan etta ainakin yks on paperihaapaiva, mutta sen enempaa en muista. Onko taalla tosiaankin samanlaiset perinteet?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! USA:ssa on ainakin kaksi eri listaa: perinteiset ja modernit hääpäiväsymbolit. Me seurataan niitä perinteisiä, jotka taitaa olla aika pitkälti samoja juttuja kuin Suomessakin, mutta vähän eri järjestyksessä. USA:ssa paperi on ensimmäinen, toinen oli puuvilla, kolmas nahka, neljäs kukat ja viiden puu.

      Poista
  2. Ihana postaus, kauniita maisemia ja todella kiva teema teillä. Olette niin onnellisen näköisiä. Onnitteluni!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :)! Tuo oli kyllä aivan täydellisen onnellinen päivä.

      Poista
  3. Kauniita maisemia, onnellisen näköinen pariskunta! Paljon onnea hääpäivän johdosta!

    Täytyy taas lisätä yksi kohde to do -listaan, kiitos vinkistä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Temeculan viinitilat ovat kyllä ehdoton must jos viinit maistuvat :). Sinne voi helposti tehdä myös pikaisen päiväreissun, jos joku suostuu kuskiksi. Ja Oceansidelta (melkein matkan varrelta) löytyy Camp Pendletonin tukikohdasta tosi kiva military only uimaranta, josta voi vuokrata myös mökkejä sekä RV- ja telttapaikkoja.

      Poista
  4. Onnittelut hääpäivän johdosta! Ihana postaus ja niin oikea asenne.

    VastaaPoista