lauantai 30. heinäkuuta 2016

Hei, me surffataan

Näin jokin aika sitten listan tavallisten suomalaisten kehittelemistä "ikärajoista" eri tyyleille ja aktiviteeteille. Listalla oli määritelty ikäraja muunmuassa festareilla käymiselle, selfieille, pitkille hiuksille, lyhyille hameille ja kännäämiselle. Minua listä lähinnä nauratti: Miksi ihmeen pointti on luoda turhia rajoituksia elämästä nauttimiselle ja itsensä toteuttamiselle? 

Phill täytti tänään vuosia ja koska hyviä tavaralahjoja on niin vaikea keksiä, päätin järkätä meille eilen täydellisen ja hyvin yllätyksellisen puuhapäivän, jonka teemana oli uusien asioiden kokeileminen. Aktiviteeteista ensimmäinen oli mikäs muu kuin surffitunti vanhassa naapurustossamme Pacific Beachilla.

Varasin tunnin San Diego Surf Schoolista, josta ei ole muuta kuin hyvää sanottavaa. Tarjolla oli eri pituisia yksityistunteja ja ryhmätunteja, lasten surffileirejä ja aikuisten surffiretriittejä. Homma oli loistavasti organisoitu, palvelu pelasi ja meidän opettaja Gabe oli ihan huipputyyppi.

Phill on kokeillut surffausta kerran aikaisemmin ilman opettajaa turhan vaativilla vesillä, mutta minulle tämä oli täysin ensimmäinen kerta. Olen vältellyt surffaamista lähinnä siksi etten edelleenkään tunne oloani kotoisaksi vedessä, valtamerestä nyt puhumattakaan. En ole kovin hyvä uimari, vaikka pinnalla toki pysynkin, enkä osaa lukea aaltojen käyttäytymistä laisinkaan.

Näin jälkikäteen ajateltuna ei voi muuta kuin pohtia, miksi ihmeessä odotin näin kauan. Vaikka päädyinkin heittämään muutamia aaltojen alaisia, sisiäisiä ja päällisiä voltteja, oli homma turvallista ja ihan mielettömän hauskaa. Pääsin pystyyn heti ensimmäisellä yrityksellä ja yhden aallon surffasin ihan rantaan asti. Väliin mahtui toki myös monia epäonnistuneita yrityksiä, mutta mikään ei voita sitä tunnetta, kun ylittää itsensä sekä omat turhat pelkonsa ja kokee jotain uutta. En ole edelleenkään kummallinen uimari, mutta voimakkaista syvistä lihaksista sekä hyvästä kehonhallinnasta oli tässä hommassa ehdottomasti hyötyä. Tuskinpa minusta intohimoista elämäntapasurfaajaa tulee, mutta kyllä laudalle on päästävä vielä uudelleenkin. 

Synttärisankari nautti puuhasta vielä enemmän kuin minä ja oli heti sinut lautansa kanssa. Phill nappaili pian aaltoja ilman opettajankin avustusta, heitti sillointällöin kuperkeikan, mutta selvisi monta kertaa myös pystyssä rantaan asti. Päivän eka aktiviteetti oli siis täysi napakymppi ja todellinen yllätys.

Äksönkuvia ei valitettavasti saatu, mutta muistot säilyvät ikuisesti

Surffitunnin jälkeen suuntasimme lounaalle Fishery-ravintolaan, mikä oli sekin onnistunut valinta. Pitihän sen kaiken niellyn meriveden joukkoon saada muutama kalakin... Ja sitten matka jatkui. Seuraavaksi vuorossa oli täysin uusio versio yhdestä Phillin suosikista, eli golfista.

6 kommenttia:

  1. Vihdoinkin! :) mäkin haluan kyllä joskus vielä uudelleen, oli tuo sen verran hauskaa ja samalla hullun haastavaa. Harmi, kun ei tullut puheeksi, olisin voinu tulla teille kuvaajaksi. Itseänikin harmittaa, ettei omasta tunnista ole kuvia.

    Koska suppaillaan? :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mennään joku kerta yhdessä! Phill on jo valmis vuokraamaan laudan ja menemään ilman opettajaa, mutta mulle voisi tehdä hyvää toinenkin tunti :). Ja suppailemaan kanssa kun kotiudutte Hawaijilta!

      Poista
  2. Wow, kuulostaapa hauskalle! Keksitpä huipun synttärilahjan!
    Tuo surffaus on minunkin bucket-listalla. Ei vain auta odotella kovin montaa vuotta, veikkaan etten ainakaan vetreydy enää tulevaisudessa, nelikymppiset alkaa häämöttää jo lähitulevaisuudessa.. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. San Diego on surffaamiseen oiva paikka :). Helpompi kuin hawaiji. Tuota San Diego Surf Schoolia voin oikeasti suositella lämpimästi. Homma oli rentoa, toimivaa ja ammattimaista.

      Poista
  3. Ikäraja-lista? Ei apua, voiko turhempaa listausta olla olemassa..

    Kiva kun pääsitte surffaamaan! Merta kohtaan on hyvä ylläpitääkin kunnioitusta, ja opiskella veden liikkeitä - kuten rip currentteja - lukemaan, varomaan sekä surffauksen tapauksessa hyödyntämään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No sanoppa muuta! Aivan turhaa...

      Merta kannattaa todellakin kunnioittaa ja opetella ymmartamaan. Janna miten erilaisia merivirrat ja aallot ovat eri alueilla, rannoilla ja jopa samalla rannalla eri hetkina. Niiden voimaa ei kannata koskaan aliarvioida.

      Poista