Saturday, August 8, 2015

Roskapäivä

Perjantai on naapurustossamme roskapäivä. Omakotitalojen asukkaat rullaavat roska-, kierrätys- ja kompostisäiliönsä kadun varteen joko illalla tai aamulla ennen töihin lähtöä. Roska-auto tulee joskus päiväsellä, mutta sitä ennen kodittomat ja aarteiden metsästäjät käyvät roskat läpi moneen otteeseen.

Kaliforniassa monista tölkeistä ja pulloista maksetaan pantti. Pantti on pieni eivätkä useimmat ihmiset vaivaudu raahaamaan pullojaan takaisin kauppaan. Laitamme pullot ja tölkit perjantaisin kierrätysastiaan, mistä ne lähtevät joko kierrätysauton mukana hyötykäyttöön tai paljon todennäköisemmin kodittomien mukana kauppaan.

Monet naapurimme inhoavat sitä, että kodittomat käyvät läpi heidän roskiaan. Minä en ymmärrä miksi. Eihän se ole minulta pois, että joku toinen ansaitsee muutaman lantin jollain sellaisella, jonka olin jo heittänyt pois. Kodittomat eivät viskele pulloja mereen tai puistikkoihin vaan kierrättävät ne. Palkkioksi he saavat pikkuisen rahaa, jonka he ovat todellakin ansainneet. Jos olet koskaan nähnyt kodittomian pullosäkkiensä kanssa, tiedät, ettei niiden raahaaminen ei ole hupia.

Viime perjantaina satuin roskikselleni samaan aikaan iäkkään kodittoman miehen kanssa. Nähtyään minut mies epäröi ja meinasi jatkaa matkaansa, mutta ilahtui sitten kovasti, kun tarjosin hänelle kädessäni olevaa pullokassia. Miehen surullinen, mutta kiitollinen katse jäi vaivaamaan. Harmitti, että minulla oli kiire. Harmitti, että olen aika välinpitämätön.

Kodittomia elää San Diegon keskustassa ja täällä rantojen läheisyydessä paljon. Niin paljon, että heihin turtuu enkä jaksa enää välittää. Tällä kertaa katsoin kuitenkin miestä suoraan silmiin enkä ole unohtanut hänen katsettaan koko viikkona. Mies oli selkeästi yllättynyt siitä, että tervehdin ja sanoin huomenta. Ehkä se oli ensimmäinen kerta aikoihin, kun hänet kohdattiin ihmisenä - vastaantulijana kadulla.

Eilen tiemme kohtasivat jälleen samaan aikaan kierrätysastiamme luona ja tällä kertaa mies tervehti minua iloisesti. Jollain tapaa siitä tuli edes hieman parempi mieli. Ehkäpä autoin sittenkin enemmän kuin niiden muutaman lantin verran, jotka mies tienasi tölkeillämme. Niin haluan ainakin uskoa.


Ei minusta ole kodittomien ongelmia ratkomaan, mutta tervehtiminen ja hymy eivät maksa mitään. Niistä voi ainakin aloittaa.

2 comments:

  1. Iso peukku talle! Silla kodittomallakin on joskus varmasti ollut perhe ja ihmisia jotka valittavat, mutta meilta se ihminen siella raasyjen takana jaa usein kiireessa huomaamatta. Mutta hienoa etta sina huomasit ja tervehdit. Olet niin oikeassa, se hymy ei maksa meille mitaan mutta voi piristaa toisen paivaa kummasti!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos :). Kauan tämän oivaltamiseen meni, mutta pienillä asioilla voi joskus vaikuttaa yllättävän paljon.

      Delete