Juosten Coronadoon

Yksi San Diegon keskeisimmistä maamerkeistä on lähes keskellä kylää kohoava Coronado-silta, eli Coronado bridge. Silta on taatusti tuttu ja mieleen jäänyt näky kaikille San Diegossa vierailleille sekä Anchorman elokuvan nähneille. En nyt sanoisi, että silta yltää kovinkaan korkealle maailman kauneimman sillan tittelistä kilpailtaessa, mutta ilman sitä San Diego ei olisi San Diego ja pääsy Coronadoon olisi asteen verran vaikeampaa.

Normaalisti silta on pyhitetty pelkälle autoliikenteelle, mutta yhtenä toukokuisena sunnuntaiaamuna vuodessa silta suljetaan liikenteeltä laivaston järjestäessä San Diegon suosituimman (tilastotietoa omasta päästä) juoksutapahtuman - Bay Bridge Runin.

Tämänpäiväinen juoksu oli jo kolmaskymmenes, mutta meille ensimmäinen. Tapahtumaan osallistuminen on löytynyt bucket listaltamme parina edellisvuotenakin, mutta samalle viikonlopulle on sattunut aina jotain muuta ja osallistuminen jäänyt seuraavalle vuodelle, koska kerkiäähän silloinkin. Tänä vuonna otimme vihdoin asiaksemme jättää viikonlopun tyhjäksi ja ilmoittauduimme jo hyvissä ajoin.

Juoksuun osallistui10 000 juoksijaa ja kävelijää. Ihan pikkutapahtumasta ei siis ole kysymys. Vaikka järjestänä onkin laivasto ja juoksun tuotto menee palvelusmiehille ja -naisille perheineen,on tapahtuma kaikille avoin ja samalla ainutlaatuinen tilaisuus käppäillä ja juosta sillalla, jonka upeita maisemia saa yleensä ihailla vain ja ainoastaan auton ikkunasta.

Harkitsin hetken osallistuvani vain kävelyyn, sillä halusin nappailla harvinaisia valokuvia lahdenpoukamasta, Coronadosta ja San Diegon keskustan silhuetista. Tunnen kuitenkin itseni ja kilpailuviettini sen verran hyvin, että hylkäsin ajatuksen lähes samantien kuin se mieleeni eksyi.

En ole juossut viime aikoina kovinkaan ahkerasti tai varsinkaan tavoitteellisesti, sillä treeni-intoni on kohdistunut taas vaihteeksi ihan muihin juttuihin. Juoksukisoihin osallistuminen kuuluu minulla nähtävästi hattujen kaltaiseen innostun ja unohdan -listaan. Ongelma on lähinnä siinä, etten halua tehdä harrastuksesta liian totista pakkoa ja tuhota luontaista haluani liikkua. Mutta juoksenhan minä kuitenkin vähintään kerran pari viikossa, sillä se on hyvää ja minulle mieleistä aerobista treeniä.

En siis asettanut itselleni minkäänlaisia tavoitteita eikä minulla ollut oikeastaan mitään käsitystäkään, kuinka nopeasti sillan yli voisi pinkaista. Nähtävästi parhaimmillaan aika nopsaan. Reitin pituus oli 4 mailia, eli 6,4km. Koska kyse oli sillasta, kuului reittiin n.mailin pituinen tasaisen jyrkkä ja tuulinen ylämäki ja samanmoinen alamäki. Mäkien aka sillan molemissa päissä juostiin myös mailin verran hieman tasaisemmalla alustalla. Voittaja asetti tapahtumalle uuden ennätyksen vipeltämällä San Diegosta Coronadoon hieman yli 20 minuutissa. Aika huimaa!

Oma taktiikkani oli juosta niin että tuntuu ja katsoa mitä tapahtuu. Ensimmäinen tasainen maili oli minulle kaikista vaikein, sillä huvikseni juostessani lähden yleensä liikkeelle rauhallisemmin ja kiristän nopeutta tasaisesti lenkin aikana. Aamukankea kroppa ei meinannut totella, mutta vauhtiin päästyäni homma alkoi sujua. Kiitos rakastamani mäkitreenin, tuntui ylämäki yllättävän siedettävältä ja alamäessä liidellessäni alkoi ehkä jo jopa hymyilyttää. Viimeinen tasainen maili oli jälleen huomattavasti vaikeampi ja myöskin hieman ärsyttävä, sillä juoksureitin leveys kutistui puoleen ja ohittaminen muuttui huomattavasti vaikeammaksi.

Loppujenlopuksi ylitin maaliviivan ajalla 31.57.3, eli keskiverto pace oli 7.59 min/maili. Tämä oikeutti minulle omassa sarjassani 11. sijan ja koko kisan naisista olin 44. nopein. Ei paha tällaiselta kokemattomalta harrastelijalta, kun tapahtumassa oli kuitenkin 10 000 osallistujaa.  Jos kuitenkin haluaisin ihan oikeasti kärkikahinoihin mukaan, olisi treenien muututtava huomattavasti vakavemmiksi ja todella paljon enemmän juoksupainotteisiksi. Juuri nyt ei nappaa, sillä nautin monipuolisista sillisalaattitreeneistäni, jotka tuntuvat myös tehoavan. Tein viikko sitten taas huvikseni laivaston kuntotestin ja vetäisin kaikilla osa-alueilla maksimipisteet.

Mutta kivaahan tämä juokseminen taas oli! Rekisteröintimaksukin tuli melkein tuplana takaisin, sillä voitimme arvonnassa neljä lippua luonnontieteelliseen museoon ja 50 taalan arvoisen lahjakortin suosittuun japanilaiseen ravintolaan. Jei! Voittajien on helppo hymyillä, mutta liikkumisen ilo oli kyllä se paras ilo.