Ilman musiikkia

Safari Parkissa vieraillessamme pääsimme kylään lemurien kotiin. Ennen tiluksille astumista piti jokaisen vierailijan desinfioida kätensä ja kuunnella nopeat ohjeet, miten vierailulla tulisi käyttäytyä. Olin innoissani, sillä lemurit ovat aika veikeitä otuksia. Päässäni kaikui jo Morgan Freemanin ääni ja Imagine Dragonsin Top of the World -kipale, samalla kun sieluni silmissä vilisti loikkivia lemureita.

Todellisuus oli tietenkin ihan toinen. Ensinnäkään lemureiden häkki ei ollut sieltä isoimmasta ja mukavimmasta päästä. Mitään kovin suuria tanssibileitä siellä ei olisi siis voinut järjestää. Toisekseen lemurit olivat päiväunilla ja kolmannekseen mistään ei titenkään kaikunut musiikkia. Katselimme uinuvia lemureita ja harkitsimme hetken aikaa jopa Top of the Worldin laulamista, mutta päätimme sitten kuitenkin kunnioittaa toisten kotirauhaa ja uniaikaa. Jätimme lemurit nukkumaan ja lähdimme moikkaamaan päiväeläimiä.

Yksi syy miksi elämä ei ole kuin elokuvaa, on se, että elämästä puuttuu soundtrack. Päässäni soi kyllä musiikki jotakuinkin koko ajan, mutta ei se ole sama kuin elokuvien tarkkaan valitut sävelmät. Musiikki menee minulla suoraan tunteisiin ja saattaa helposti muuttaa jopa mielialani äärilaidasta toiseen. Pidän lähes kaikenlaisesta musiikista, mutten läheskään jokaisena hetkenä. 

Olin ennen vielä suurempi muusikin tarvitsija kuin nykyään. En osannut tehdä juuri mitään ilman musiikkia ja kuulokkeet meinasivat jo juurtua korviini. Kuuntelin muusiikkia kävellessä, pyöräillessä, bussissa, junassa, kotona, urheillessa, siivotessa - ihan koko ajan. Jossain vaiheessa opettelin kävelemään ja pyöräilemään (tarvittaessa) ilman musiikkia, hieman myöhemmin matkustamaan ja nyt ihan viimeisimpänä olen oppinut myös mahdottoman: Osaan urheilla ja jopa juosta ilman musiikkia. Uskomatonta kyllä, nykyään ei ole täysi katastrofi, jos huomaan iPodin akun olevan lopussa vasta siinä vaiheessa kun lenkkarit ovat jo jalassa. Hyvä niin, sillä jostain syystä iPodin lataaminen tuntuu olevan useimmiten ylitsepääsemättömän vaikeaa.

Vaikka elämä sujuukin nykyään myös ilman musiikkia, on musiikki minulle edelleenkin tärkeää. Olen miettinyt monesti, kuinka hassua olisi, jos elämän taustalla pyörisi ihan oikeasti soundtrack. Kuinka erilaiselta kaikki mahtaisikaan tuntua ja kuka valitsisi kappaleet...? Kiehtova, mutta myös hieman pelottava ajatus.

Yritin miettiä, mikä biisi taustallani soisi juuri nyt, mutta siitä ei tullut mitään, koska pääni on vallannut sitkeästi jo moneksi tunniksi Time After Time. Oma vika, mitäs menin laulamaan, kun Phill pudotti vahingosta kädestään timjamin eli thymen. Karma... Sen kanssa ei kannata leikkiä!