Sotkevat hamsterit

Etsin aamulla kylpyhuoneen laatikosta kulmakynän teroitinta. Teroittimen lisäksi löysin muunmuassa pari mustekynää, viinipullon avaajan, lajitelman unohtuneita ja kuivahtaneita kosmetiikkatuotteita, kadoksissa olleet sakset, irrallisia nappikorviksia, parit vessaan kuulumattomat käyttöohjeet, tarroja ja kasan muuta tavaraa, jota en viitsi alkaa näin julkisesti listaamaan.

Samantyylinen kokoelma hieman eri vivahtein löytyy jokaisesta käsilaukustani ja isommassa mittakaavassa autosta. Phill on vähintään yhtä paha. Sillä erotuksella tosin, että kassien tilalla on taskut ja autojen sisältämistä aarteista suurin osa kuuluu hänelle.

Olemme ehdottomasti tavaroitalevittelevää sorttia, vaikka pidämmekin paheemme ainakin osittain piilossa. Olemme siis kaappisotkijoita. Sen lisäksi olemme myös ainakin jonkinasteisia hamstereita. Meillä on sängyn alla säilössä iso laatikko, johon suljemme elämääkin tärkeämpiä muistoja. Muistamme muistojen olemassa olon lähinnä silloin, kun lisäämme laatikkoon jotain uutta ja tärkeää. Silloin pengon laatikon aina pohjia myöten ja kiikutan parhaat palat Phillinkin nähtäviksi. Ei puhettakaan, että heittäisin laatikosta jotain pois! Jonain pilvisenä päivänä askartelen muistoista kirjan ja teetän kaikki kovalevyiltä löytyvät valokuvat albumeiksi. Ihan taatusti.

Muistojen lisäksi emme ole suuria materialisteja tai shoppailijoita, mutta vaatekaappiemme hyllyt ovat asiasta pikkuisen toista mieltä. Välillä yritän heittää pois jonkun venähtäneen teepparin tai trikoomekon tai Phillin reikäisen paidan, mutta mies pelastaa aarteet aina viime hetkellä roskispinosta. Mitä, meidän lempparivaatteet? Et kyllä heitä pois! Joskus puolestaan Phill meinaa lahjoittaa kivoja, mutta harvoin käyttämiään vaatteita hyväntekeväisyyteen, mutta minä hyökkään itsekkäänä väliin. Oletko nyt ihan varma? Se näyttää niin kivalta sinun päälläsi...

On ehkä sanomattakin selvää, ettei meillä lueta saatika noudateta Konmaria.  Pelkkä ajatuskin naurattaa. Säännöllinen muuttaminen taitaa olla ainoa meihin tepsivä metodi. Erityisen tehokas oli viime kesäinen muuttomme himppusen pienempään kotiin. Silloin kärräsimme vaatteita kilpaa keräyspisteisiin, tutkimme lippulappusmuistojamme hyvin kriittisellä silmällä ja kärräsimme autotallimme sisällöstä vähintään puolet kierrätyskeskukseen. Tuntui aika hyvältä!

Tämä Henkkamaukan tavallistakin tavallisempi trikoohamonen on Phillin mielestä kivoin omistamani vaate. Kuva on vuodelta 2009, samaten kuin hame, mutta se löytyy edelleenkin kaapistani ja silloin tällöin kotioloissa jopa päältäni. Ei niin kovin valkoinen enää...

Tänä kesänä ei onneksi muuteta minnekään, mutta jonkinlainen kevätkarsiminen voisi tehdä taas hyvää. Voisin aloittaa vaikka niistä New Hampsiren ajoilta peräisin olevista sekalaisista muuttolaatikoista, jotka ovat vieläkin purkamatta. Saapa nähdä, mitä elämääkin suurempia tärkeyksiä niistä löytyy... Tuskin sentään pelkkiä turhuuksia, kun niitä on kerran tullut jo näin kauan säilytettyä.