Vaihtoehtoinen Thanksgiving -illallinen

Thanksgiving on amerikkalaisista juhlapyhistä suosikkini. Se on aivan kuin joulu ilman lahjastressiä.Thanksgivinginä syödään hyvin, lomaillaan neljän päivän ajan, vietetään aikaa perheen tai kavereiden kanssa ja pysähdytään miettimään hetkeksi kulunutta vuotta. Joillekin thanksgiving merkitsee myös armotonta Black Friday shoppailua, minulle korkeintaan sohvaperunaostoksia netissä.

Thanksgivingiin on aikaa vielä reilu viikko, mutta suunnittelu käy jo kuumana. Tänä vuonna emme lennä Itärannikolle vaan vietämme paikallisten ystäviemme kanssa Friendsgivingiä. Toteutamme ystäviemme isännöimmän illan nyyttärityylillä, mikä tarkoittaaa sitä, että ruoka ei taatusti lopu kesken ja kaikki voivat tuoda pöytään omia herkkuperinteitään.

Toistaiseksi listalta löytyy jo ainakin kalkkunaa, gravya (kastiketta), stuffingia, perunamuusia, yamseja, vihreää papupataa, sipulipaistosta, karpaloita, erilaisia salaatteja, dippailuvihanneksia, kinkkua, mac'n cheesea, juustoja sekä lajitelma erilaisia piirakoita. Lista kasvaa ja muotoutuu päivä päivältä vierasjoukon mukana.

Jos käy kuitenkin niin, ettei jaksa itse alkaa kokkauspuuhiin eikä ole saanut kutsua valmiiseen pöytään, voi Thanksgiving makuja natustella myös vaihtoehtoisessa muodossa. Löysimme viikonloppuna kaupan hyllyltä kokoelman Thanksgiving -henkisiä perunalastuja, makuina Turkey and Gravy, Stuffing, Cranberry ja Pumpkin pie. Uteliaisuus voitti ja päätimme ostaa sipsit kokeiluun. Kalkkuna ja Stuffing sipsit eivät ole loppupeleissä kovinkaan kummallisia makuja perunalastuille ja karpalokin vielä menetteli, mutta kurpitsa lensi roskiin.

En ole ihan varma, uskaltaako näitä kenellekään suositella, mutta tulihan kokeiltua. Mahtaakohan sellaista makua enää löytyäkään, jota ei saisi myös sipsien muodossa?

Tonttumetsän sankarit

Jos suomalaiselle mainitsee sanan tonttumetsä, juoksevat ajatukset todennäköisesti Lapin havupuumaisemiin. Mutta mitäs sitten, jos tonttumetsä näyttääkin tältä:

San Diegon kupeesta, Escondidosta, löytyi taas minulle ja Raijalle ihan uusi ulkoilualue, joka oli nimetty jostain kummaan syystä Elfin Forestiksi. Kaunihan tämäkin "metsä" oli, mutta ei siellä tonttuja kyllä näkynyt, eikä oikeastaan edes metsää. Mutta ei kai se ole niin justiinsa. Tähän aikaan vuodesta kaikki tontut ovat kuitenkin vahtimassa kilttejä lapsia ja metsänkin määritelmä voi olla tarvittaessa hyvinkin joustava. Pusikko kuin pusikko ja maassa maan tavalla. Eihän USA:ssa edes uskota nurkan takana piileskeleviin listatonttuihin.

Itärannikon väriloiston jälkeen tämä Kalifornian kuivuus tuntuu kyllä hyvin karulta. 50 shades of brown, välissä pilkahdus ihmisen rakentamaa sinistä. Mutta tällaistahan täällä eteläisessä Kaliforniassa on, jos uskaltautuu rannoilta sisämaahan. El Nino on jo ripotellut meille muutamia sateita, mutta eihän muutama pisara vielä ihmeitä tee. Jähtäväksi nää, mitä El Nino lopulta tuo tullessaan. Toiveissa olisi sateita kaupunkiin ja vuorille lunta, minimissään sääaiheita small talkiin. Totuus selviää sitten aikanaan. Juuri nyt ei auta muu, kuin nauttia tästä karusta kauneudesta.

Suomalaisinta minussa

Aktiiviset Facebookin käyttäjät ovat  törmänneet luultavasti ainakin yhteen Finnish Nightmare -sarjikseen. Sarjiksen Matti on yksinkertaisen nerokas stereotypia suomalaisuudesta ja kolahtaa tähän ulkosuomalaiseen luita ja ytimiä myöten. Vaikka joissain asioissa maailma onkin muokannut minua suuntaan jos toiseenkin, olen monessa mielessä edelleenkin (ja todennäköisesti aina) Matti.

Ei kai kukaan nähnyt?

Jos mokaan jotenkin tai satutan itseni julkisella paikalla, on ensimmäinen ajatukseni: Näkikö joku? Tämä siinäkin tapauksessa, että ihan oikeasti sattui tai saattaisin tarvita apua. Jälkikäteen kerron kyllä ihan auliisti kaikille, kuinka pieleen homma meni.

Viimeisin esimerkki oli tapaus auton ovi. En jostain syystä saanut vanhemman automme ovea auki, en sitten millään. Tämä sattui tietenkin täydellä parkkiksella, jossa joku jo odotteli vilkku päällä vapautuvaa ruutua. Kiipesin sitten apukuskin puolelta keskikonsolin yli ja toivoin selviäväni urakasta ennen kuin kukaan kerkiää tarjoamaan apua.

En kai minä vain tuppaudu?

Sain kutsun kaverin kaverin synttäribrunssille. Tunnen kyllä tyypin ja pidän hänestä kovasti, mutta siltikin mietin, miksi minut on kutsuttu. Onneksi kuitenkin menin, sillä siellä oli tietenkin kivaa ja tunsin oloni läpikotaisin toivotuksi.

Minuun on vaikea tutustua, sillä otan ihmissuhteet hyvin "vakavasti". Lämpenen hitaasti, mutta sitten kun ollaan kavereita, ollaan todennäköisesti kavereita hyvin pitkään. Kykenen kyllä kevytkenkäiseenkin kaveruuteen, mutta se vaatii jonkin verran ponnisteluja eikä tule luonnostaan.

Eihän tämä nyt mitään...

En osaa edelleenkään kehua itseäni yliampuvan liioitellusti. Tämä on tullut esille viimeaikoina muunmuassa työhakemuksia lähetellessäni. Pyysin Philliä tarkistamaan yhden hakemuksistani ja hänen mielestään olen aivan liian vaatimaton. Otin neuvosta vaarin ja lisäilin lihaa luurankokehujen ympärille. Otti aika koville, mutta lopputuloksesta tuli loistava. Minähän olen tehnyt vaikka ja mitä, jos lasketaan mukaan kaikki pienimmätkin projektit, joissa minulla on ollut edes sormenpääni pelissä.

Olen aina ajoissa - siis etuajassa

Inhoan myöhästymistä. Silloinkin, kun sillä ei ole oikeastaan mitään väliä. Niin minut on kasvatettu ja siitä on vaikea pyristellä eroon. Onneksi amerikkalaiset eivät ole tässä asiassa läheskään yhtä "pahoja" kuin monet muut kulttuurit. Osallistuin viime viikonloppuna kurssille, jonka vetäjä muistutti, että tauko on viisi Amerikan minuuttia pitkä. Muistuttelu kuulosti ensin aika tylyltä, mutta osoittautui lopulta ihan tarpeelliseksi. Viisi minuuttia on hyvin venyvä käsite. 

Siinä suurimmat Matit. Seuraavaksi voisinkin tehdä listan asioista, joissa olen jo amerikkalaistunut. Niitäkin taitaa olla pari.

Myrsky kahvikupissa

Kaikesta mahdollisesta saa kohun aikaiseksi, jos tahtoa löytyy riittävästi. Niin kuin esimerkiksi siitä, että Starbucksin joulukupit ovat tänä vuonna neutraaleja holiday kuppeja. Ja arvatkaa vain, kuinka monen amerikkalaisen joulu on nyt ihan pilalla, tuhottu ja varastettu. Starbucks kun selkeästikin vihaa sekä joulua että kristittyjä.

Hassua. Kävin eilen pitkästä aikaa Starbucksissa ja punaiset kupit nähtyäni, totesin Starbucksin aloittaneen joulukauden. Illalla uutisia selaillessani vasta huomasin, että kupit eivät olleetkaan joulukuppeja. Hupsis! Punaiset, liukuvärjätyt, kupit tuovat mieleeni joulun, ihan samalla tavalla kuin edellisvuosien tähti-, lumiukko- ja hiutaleteemaiset kupitkin. Pelkkä punainen väri riitti minulle jouluisten mielikuvien herättelyyn, mikä taisi olla Starbucksin tarkoituskin. Miksi kahvi pitäisi sitoa rautalangalla tiettyyn uskontoon tai kulttuuriin?

Kaikesta tästä herää kysymys, onko todellinen neutraalisuus edes mahdollista? Ja mikä tärkeämpää, onko se oikeasti tarpeen? Jos mieli pahoittuu siitä, ettei kansainvälisen kahvijätin kupissa luekaan hyvää joulua, on luultavasti aika katsoa peiliin, laskea kymmeneen ja ottaa seuraavalle kahvinhakureissulle vaikka oma kuppi tai tussi mukaan. Nopeastihan siihen kuppiin pari joulukoristetta tai enkeliä riipustaa.

Minulle on aivan se ja sama, ovatko kupit joulu-, holiday- Hanukkah-, Kwanzaa- vai talviteemaisia. Ne ovat kuppeja, joista juodaan kahvia, eivät mitään sen enempää tai vähempää. Luulen, että maailmasta, ja jopa Starbacksista, löytyy isompiakin ongelmia, kuin joulun sanomaa uhkaavat kahvikupit, mutta toivottavasti olen väärässä. Sepä jos mikä olisi todellinen Christmas Miracle, jos ihmiskunnan ja hyvän tahdon välissä ei ole enää mitään muuta kuin punainen Starbucks -kuppi.

Eksyksissä Virginiassa

Itärannikon reissumme oli tällä kertaa hyvin tiepainotteinen. Ensimmäisenä päivänä ajoimme Norfolkista Washingtoniin, seuraavana Washingtonista kaatosateessa Pennsylvanian Dallasiin, kolmantena Dallasista New Jerseyn Washingtoniin, kahtena seuraavana päivänä siellä täällä New Jerseyssa ja sunnuntaina viimein New Jerseysta Virginiaan. Yhteensä maileja kertyi reilu 900, eli noin 1459 km.

Ajopelinä meillä oli iloisen punainen kuplavolkkari, joka oli itseasiassa aika hauska ajettava. Nopea ja ketterä kuin mikä! Kuplavolkkari oli pitkään haaveautoni, kunnes Ameriikan vaikutteet tekivät minusta vannoutuneen SUV-fanin. Mutta tällaiselle syksyiselle road tripille tuo ruskaan naamioituva kirppu oli ihan käypä kulkuväline.

Road trippimme sujui ilman suurempia huolia, vaikka keskiviikkona vesisade pidensikin matka-aikaamme tunnilla ja sunnuntaina reilun kuuden tunnin ajomatka venyi yli yhdeksään. Koko reissun haastavimmaksi osuudeksi osoittautui lopulta hotellimme löytäminen pimeästä Norfolkista.

Phill oli jäämässä Virginiaan töiden takia koko viikoksi, joten meille oli varattu huone laivaston hotellista. Muuten hyvä, mutta kysymys kuului, mistä niistä? Matkadokumenteista puuttui se ratkaiseva sivu, joka kertoi hotellin nimen, joten suunnistimme ensimmäiseksi mututuntumalla Navy Lodgesiin, joka sattui olemaan myös meitä lähimpänä. Ensimmäinen arvaus meni pieleen. Ei löytynyt varausta, ei. Tästä päättelimme, että hotellin täytyi olla Navy Inn and Suites, kun muitakaan vaihtoehtoja ei alueella ollut. Google ilmoitti hotellin sijaitsevan tukikohdassa, joten ei muuta kuin navigaattori päälle ja suunnistamaan. Tässä vaiheessa puhelimessani (eli navigaattorissamme) oli akkua jäljellä n.8%.

Hotelli löytyi tukikohdan pimeimmästä ja kauimmaisesta nurkasta ja näytti joltain aivan muulta kuin hotellilta. Jos kyse olisi ollut kauhuleffasta, olisi yleisö huutanut tässä kohtaa Nooo, don't do it! Menimme kuitenkin sisään, vaikka Philliä alkoikin jo hieman huolettaa edessä oleva pitkä viikko ja bed bugsien puremat. Huoli oli onneksi (?) hieman ennenaikaista: Varausta ei meinaan löytynyt myöskään tästä hotellista. Ystävällinen respatyyppi kysyi, josko varaus voisi olla toisen tukikohdan vastaavassa hotellissa ja me kysyimme yhteen ääneen, että montako tukikohtaa täällä Norfolkissa oikein on. Kuulemma vain kaksi. Huokaisimme syvään ja aloimme olemaan valmiita lopettamaan road trippimme. Tällä kertaa päätimme soittaa hotelliin ennen sinne ajamista ja varmistaa, että kolmas kerta sanoisi jo vihdoin toden. Puhelimessani oli tällä hetkellä 5% akkua jäljellä, Philillä 11%.

Puhelimessa selvisi, että varaus oli todellakin olemassa, joten lähdimme ajelemaan kohti toista tukikohtaa. Kerkisin katsomaan puhelimestani suoraviivaiselta vaikuttavan reitin ennen kuin se sammui. Tukikohtaan päästyämme löysimme sunnuntain kunniaksi suljetun portin, joten se siitä suoraviivaisesta reitistä. Aitaa seuraamalla löysimme lopulta avonaisen portin, mutta emme hotellia. Ajelimme tukikohdassa ympyrää, kunnes kyllästyimme ja käytimme Phillin puhelimen akunrippeet viimeiseen puheluun, jolla yritimme selvittää, missä hotelli oikein on. Löytyihän se viimein jostain aivan muusta osoitteesta kuin tarkoitus oli.

Raahasimme laukkumme aulaan, kirjauduimme sisään ja kuulimme, että huoneemme löytyy kyllä tästä hotellista, mutta eri rakennuksesta. Hotelli jakautui kolmeen rakennukseen ja meidän huoneemme löytyi tietenkin sieltä kauimmaisesta, noin kahden mailin päästä. Tässä vaiheessa purskahdin nauruun ja respatyyppi leimasi minut kaheliksi. Selitykseni pitkästä päivästä ei tuntunut tekevän suurta vaikutusta. 

Ilman puhelimen tuomaa turvaa ja karttaa, jouduimme hoitamaan suunnistamisen pilkkopimeässä tukikohdassa summittaisen kartan avulla. Löysimme hotellin ja bongasimme matkan varrelta myös Subwayn ja pienen kaupan, josta sai viiniä. Ilmassa alkoi olemaan jo toivoa paremmasta illasta.

Ja hyvähän siitä illasta loppujen lopuksi tuli. Ruokaa, viiniä, pehmoinen sänky ja Adjustment Bureau -elokuva. Nauratti, mutta Norfolkin tukikohta ei kyllä edelleenkään kuulu suosikkieni joukkoon.

Frenchtown, New Jersey

Jos USA:n osavaltioita listataan tavallisen suomalaisen silmin kiinnostavuusjärjestykseen, ei New Jersey taida kohota listalla kovinkaan korkealle. Ymmärrän. En minäkään tiennyt New Jerseysta juuri mitään (mairittelevaa) ennen kuin tapasin oman Jersey-mieheni. Nyt kun minulla on oma lehmä syvällä New Jerseyn ojassa, voin myöntää olevani pikkuisen ihastunut tuohon New Yorkin kupeessa sijaisevaan maalaisserkkuun.

Phillin kotiseutu koostuu maatiloista, metsistä ja toinen toistaan mielenkiintoisemmista pikkukaupungeista. Kyläpahaset eivät ole mielenkiintoisia siksi, että niistä löytyisi loputtomasti tehtävää ja nähtävää, vaan siksi, että ne ovat täynnä yllätyksiä. Koskaan ei voi tietää, mitä seuraavan kulman takaa löytyy. Yhtenä päivänä dinerin vieruspöydässä istuu kovaääninen gangsta, jota ei voi olla kuuntelematta ja katselematta, vaikka kuinka yrittää. Seuraavana päivänä löydät kolmen talon kokoisesta kylästä urheilukaupan ja kolmantena metsän keskeltä löytyykin ihan älyttömän hyvää pizzaa tai viher-smoothieita.

Viime lauantaina Phill lähti isänsä kanssa kalastamaan ja minä seikkailin Phillin siskon kanssa Frenchtownissa. Frenchtown teki vaikutuksen ja nousi New Jersey -listallani toiseksi heti Princetonin jälkeen.

Kaupunki oli pienestä koostaan huolimatta täynnä hauskoja putiikkeja, joiden teema oli tietenkin hipsterin serkku, country chic. Mukaan olisi voinut napata lahes mita tahansa, Buddhasta silityslautakirjaan.

Mita Frenchtownista ei löydy, sitä tuskin tarvitsee. Tai ehkä kuitenkin toisinpäin. Mitään kovin järkevää tuosta söpöstä pikkukaupungista ei meinaan löytynyt. Mutta ei kai aina tarvitsekaan olla järkeva.

Jos siis löydät itsesi jostain ihmeen syystä luoteis-New Jerseyn farmimailta, käy ihmeessä piipahtamassa myos Frenchtownissa. Lupaan ettet pety! New Jerseysta on niin moneksi.

Syksyinen ihmemaa

En ole vielä koskaan ollut New Jerseyssa täsmälleen tähän aikaan vuodesta. Myöhemmin syksyllä, keväällä, kesällä ja talvella kyllä, mutta lokakuun lopulla en milloinkaan. Siksi olinkin aivan ällikällä lyöty kohdatessani väriloiston, jonka kaltaista en ole kokenut pitkään aikaan.

Keskiviikkoinen vesisade ja tuuli veivät mukanaan jonkun verran lehtiä, mutta jäi niitä onneksi vielä oksillekin ihailtaviksi. Perjentaina sade oli pelkkä muisto vain ja päätimme lähteä pienelle retkelle.

Delaware Water Gap National Recreation Area on iso luonnonpuisto ja ulkoilualue, jonka kulmista yksi sijaitsee vain 20 min ajomatkan päässä Phillin vanhempien luota. Ensivierailuni ei olisi voinut sattua parempaan aikaan. Puisto on yksi alueen ruska-destinationeista, ehkä ihmettele yhtään miksi.

Kesällä itärannikolla vieraillessamme emme voineet lakata ihmettelemästä, kuinka vihreää kaikki oli. Tällä kertaa saimmekin sitten ihmetellä, kuinka moneksi väriksi se vihreä voikaan muuttua. Tämän reissun ajoitus ei olisi voinut mennä paremmin kohdilleen.