lauantai 23. joulukuuta 2017

Lauantai 23.12

Saisin nukkua niin pitkään kuin huvittaa, mutta sekä sisäinen herätyskelloni että Possu ovat sitä mieltä, että ennen seitsemää on jo aika nousta. Possu pörrää ja kehrää eikä nukkumisesta tule enää mitään. Nousen ylös ja ruokin kissat, mutta palaan vielä peiton alle lämpimään. Torkumme kahdeksaan ja loikoilemme vielä senkin jälkeen pitkään sängyssä.

Hieman ennen yhdeksää päätämme vihdoin nousta ja lähteä lenkille. Juoksemme reilut viisi kilsaa hitaasti lämpenevässä aamussa. Kotiin saavuttua teemme vielä pienen lihaskuntotreenin ennen kuin suuntaamme suihkun kautta aamupalalle suosikkiimme Dos Palmas Cafe:seen.


Aamupanineja mutustaessamme Phill suunnittelee joulu-menuta keittokirjaa selaillen ja minä nautin harvinaisesta vapaasta lauantaiaamusta ja rauhallisesta olosta.



Aamupalan jälkeen ajelemme La Jollaan Whole Foodsiin ruokaostoksille. Whole Foods on yksi suurimmista paheistamme, sillä emme selviä sieltä koskaan alle satasella ulos. Tällä kertaa emme edes yritä, sillä kyse on kuitenkin jouluateriasta. Whole Foodsin jälkeen suuntaamme leipäostoksille Bread and Cie -leipomoon Hillcrestiin ja juusto-ostoksille Venissimo Cheese -putiikkiin North Parkiin. Samalla piipahdamme myöskin lemmikkitarvikekaupassa ostamassa Kisulle ja Possulle jouluateriaksi astetta fancympia herkkuja.

Ennen kotiin paluuta suuntaamme vielä Stehly Farms -kauppaan Kensingtoniin ostamaan lounasleivät sekä vielä vähän lisää kasviksia ja yrttejä.

Kotiin saavuttuamme alamme siivoamaan. Phill siivoaa jääkaapin ja minä vessat. Järjestelemme samalla pari kaappia uuteen uskoon kunnes tulee nälkä ja päätämme syödä aiemmin ostamamme lounasleivät. Myöhäisen lounaan jälkeen minä viimeistelen siivoukset ja Phill lähtee vielä ostamaan Bine and Wine -kaupasta glögi-viiniä sekä olutta.

Loppu iltapäivä kuluu lahjoja paketoiden. Niitä on kertynyt kuusen alle jo aikamoinen keko, vaikka Suomen paketti onkin jo avattu (Fazerin himossa) ja Phillin vanhempien lähettämä paketti seikkailee vielä jossain matkanvarrella.

Illan ohjelmassa ei ole muuta kuin (seinä)kuusen koristelua ja rauhallista kokkailua takkatulen lämmössä. Teemme jo etukäteen joulupäivän aamuksi granolaa ja tämän päivän illalliseksi burgereita, koska miksipäs ei. Burgerit saavat kavereikseen lehtikaalisalaattia ja uunissa kypsennettyjä paprikaperunoita, joiden reseptin Phill bongasi  Nopi -keittokirjasta. Kruunaamme illallisen paikallisella Merlot viinillä, jonka sain yhdeltä lapselta (siis vanhemmilta) lahjaksi. Kyllä opettajan kelpaa!

Suomessa juhlitaan jo pian joulua, mutta me jatkamme esifiilistelyä maanantaihin asti. Ja mikäpä tässä fiilistellessä, sillä huomisen to do lista on omalta osaltani aivan tyhjä. Phillin tarina onkin sitten ihan toinen, mutta siitä lisää huomenna.

2 kommenttia:

  1. Tuo Stehly Farm-marketti on aivan ihana! Ja ma kun olen kasvissyoja niin se niitten valikoima on taivaallinen :) Eksyin sinne iltalenkilla kerran ja on pitanyt palata sinne, talla kertaa lompsa mukana, mutta en oo viela saannut aikaseks suunnata siihen suuntaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Me kaydaan sielta hakemassa usein vihanneksia ja hedelmia, kun ne on paljon parempilaatusia kuin Vonsissa ja halvempia kuin Whole Foodsissa. Lounaita ollaan sielta haettu myon jonkun verran ja ne on kylla hyvia!

      Poista