perjantai 15. joulukuuta 2017

Santa Ana -tuulet

Yksi Kalifornian kummallisimmista, ja joskus myös vaarallisimmista, sääilmiöistä on Santa Ana -tuulet. Santa Ana -tuulet ovat yleensä voimakkaita ja lämpimiä tuulia, jotka tuntuvat siltä kuin joku puhaltaisi hiustenkuivaajalla lämmintä tai kuumaa ilmaa kasvoillesi.

Lämpimät ja kovat tuulet ovat aiheuttaneet rutikuivassa etelä-Kaliforniassa vakavia maastopaloja, joita on vaikea ottaa haltuun ennen kuin tuulet tyyntyvät. Ensin roihahti Los Angelesin alueella ja viikko sitten myös San Diegon pohjoispuolella. Uutiskuvat ja -videot paloalueilta muistuttavat maailmanloppua ja siltä se varmasti tuntuukin alueilla asuville.

Meillä täällä San Diegon ytimessä on kaikki hyvin, sillä Lilac-palo roihuaa läänin pohjoisosassa (98% nyt hallinnassa) ja levittäytyi etelän sijaan länteen. Myös Meksikon puolella palaa ja savupatsaat ovat näkyneet ajoittain myös San Diegon puolelle.

Palojen lisäksi tuulet ovat tuntuneet myös iholla, sillä ilma on rutikuivaa ja ihoni seuraa esimerkkiä. Kuivuuden lisäksi iholla on tuntunut päivisin myös kesäistä lämpöä, jopa kuumuutta. Joulun tunnelmaa on siis tehnyt mieli hakea lähennä öisin lämpötilojen pudotessa lähemmäs kolmestakympistä jonnekin reilun kymmenen asteen tuntumaan. Tuntuu niin hassulta pukea aamulla päälle villapaita ja takki (olen vilukissa) ja hikoilla parin tunnin päästä teeppari päällä. Kerrospukeutumista suosittelen siis San Diegonkin talveen. Ainakin nyt vielä toistaiseksi ennen kuin lämpötilat tasoittuvat taas sinne hieman parinkympin alapuolelle.

Kuva keväältä Anza Borregosta. Juuri tältä Santa Ana tuulet tuntuvat.

Suuri kiitos kaikille palomiehille tärkeästä ja hengenvaarallisesta työstä ja tsemppiä kaikille palojen tuhoista henkilökohtaisesti kärsineille. Toivon sydämestäni, että uusia paloja ei enää synty ja vanhat saadaan pian 100% hallintaan.

4 kommenttia:

  1. Ma just eilen illalla mietein et missa hitossa taman talven sateet viipyy...? Ei oo kunnolla satanut viela kertaakaan tana talvena! :P sais oikeesti jo taas ees vahan sataa, helpottaisi palomiestenkin toita ihmeesti kun maa ei olisi nain jumalattoman rutikuiva.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Makin muistelin tanaan toissa hikoillessani, kuinka paljon vuosi sitten satoi joulun alla ja varsinkin sen jalkeen. Veikkaan, etta tana vuonna jaa sateet vahiin, mutta toivottavasti olen vaarassa.

      Poista
  2. On kylla todellakin tuntunut iholla tuo kuivuus :s Kadet alko rakoilemaan, kuten myos jalkapohjat ja huulet oli aivan ruvilla melkeen. Tukkakin on kerennyt karsia osansa, silla kuivuus on takuttanut niin etta nayttaa kun joku olis laittanu rautalankaa hiuksiin, sen verran sohjottavat joka suuntaan. Ihan kiva etta on lammin kuitenki, koska kohta sita sataa ihan kyllastymiseen asti (tai ainaki muistan viime vuonna kayneen niin. El Cajon boulevardillaki oli yli nilkkojen sita vetta :s)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kosteusvoiteet on todellakin tulleet tarpeeseen. Varsinkin kun töissä joutuu pesemään käsiä monia kymmeniä kertoja päivässä. Jännä nähdä sataako tänä talvena ollenkaan. Viime talvi oli niin poikkeuksellinen edellisiin verrattuna.

      Poista