perjantai 16. helmikuuta 2018

Kävelyviikko

Näin perjantai-iltana on hyvä kehuskella, että kulunut viikko oli aikamoinen kävelyviikko. Kävelin töihin ja takaisin joka päivä ja lisäksi vielä pienen lenkin päivittäin ruokatunnilla. Hyötyliikuntaa kertyi reilun 50 kilometrin verran ja kaupanpäälle jatkoin hikoilua vielä kotona normitreenien parissa.


Oikeasti kävelyprojektin taustalla ei ole mitään kovin jaloa, vaan sunnuntai-iltana puhejennut autonrengas. Autoon löytyi toki vararengas, mutta Phill ei halunnut lähteä seikkailemaan sillä motareille enkä minä edes oman työmatkani pikkuteille. Hetken työmatkalogistiikkaa pohdittuamme päätin ruveta puolivapaaehtoiseksi työmatkakävelijäksi kunnes kerkiämme hankkimaan tänä viikonloppuna uudet renkaat  (tai uuden auton).


Viikon kävelyrupeaman aikana kehitin itselleni viha-rakkaus suhteen työmatkakävelyä kohtaan. Aamuisin herätyskellon soidessa, olisin mielummin jatkanut unia vielä puolituntia, mutta loppupeleissä viiden kilometrin reipas kävely kirpeässä aamussa piristi huomattavasti tehokkaammin kuin puolentunnin lisäuni.

Iltapäivisin tuo samainen viisikilometriä kului vaihtelevissa fiiliksissä. Joinain päivinä se piristi ja antoi lisäenergiaa koko illaksi, toisinaan olisin halunnut olla jo kotona. Erityisen ankeaa se oli niinä päivinä kun piti kävellä kaupan kautta kotiin ja kassiin kertyi vanhasta tottumuksesta aivan liikaa ja liian painavaa kannettavaa. Erityisen ihanaa silloin, kun aivokuolleen ajomatkan sijaan tunsin olevani joka solulla elossa ja hereillä. Työmatkani varrelta löytyi aivan uusia yksityiskohtia ja kauniita maisemia.

Kokonaisuudessaan työmatkakävely taipui selkeästi plussan puolelle ja voisin aivan hyvin alkaa kävelemään töihin ainakin kerran viikossa vakituisestikin. Ja heti kun saan ostettua pyörän (sen varastetun tilalle), tulee minusta ehdottomasti taas aktiivinen työmatkapyöräilijä.


Onnea on, että minulla on mahdollisuus valita enkä joudu kökkimään päivästä toiseen San Diegon ruuhkissa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti