Sunday, April 16, 2017

Sivuteillä aavikolla

Vaikka perjantaina suupieleni olivatkin kääntyneet alaspäin viettävälle kestomutkalle, tuli tästä viikonlopusta loppujen lopuksi aivan mainio. Lauantaina töitten jälkeen kävimme lähibaarissa heittämässä tikkaa sekä pelaamassa shuffleboardia ja sunnuntaina seikkailimme kavereidemme Jeepin kyydissä Anza Borregon sivuteillä vesiputousta etsien.

Vesiputouksen sijaan löysimme kuivuneen joenuoman.


Muutamia toukka-armeijalta ja paahtavalta kuumuudelta pelastuneita villikukkia.



Palmuja, joiden luo oli mahdoton päästä. (Uskokaa pois, ei jäänyt yrityksestä kiinni!)




Kuolleen kalkkarokäärmeen.


Hyvän fiiliksen (mikä ei liity mitenkään tuohon kuolleeseen käärmeeseen).


Kuivuneen vesiputouksen 


Minulle ihan uudenlaisen seikkailun Jeepin kyydissä.



Puron ja lammen



Sammakkorakastavaiset.



Sekä liskon. Tai siis liskoja. Kymmenittäin liskoja. Puput eivät halunneet tällä kertaa kuvaan, mutta niitäkin näkyi muutamia.


Eipä voi siis valittaa. Pääsiäinen tai ei, tänään oli loistava päivä!

4 comments:

  1. Blokkauksesi matkasta on mielenkiintoinen suurien kuvien ansiosta. Ei pientä kilometrikaupalla olevaa tekstiä, johon minäkään osaa keksittyä monissa blogeissa :) Juuri tällä alueella en ole kulkenut, mutta myönnän maisemat menevät veriin. Olemme kulkeneet Four Corners alueella (Utah, Arizona, New Mexico ja Colorado)jo viisi kertaa ja taas uusi matka rakenteilla syksyksi! Pieni vihje, mistä lukijana olisin kiitollinen..otsakkeessa....Anza Borrego, CA. Hauskaa uutta viikkoa!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos palautteesta ja otsikkovinkistä! Niistä on aina apua lukijaystävällisyyden näkökulmasta.
      Luonto on täällä "meidän" kulmilla todella ihmeellinen! En saa siitä tarpeekseni :).

      Delete
  2. Näin jälkeenpäin naurattaa enemmän kuin silloin sitä vettä etsiessä...kotimatkalla ne lehmien lammet näytti houkuttelevalta! Nyt ollaan googlattu jo paljon lupaavampia paikkoja seuraavalle kerralle! Mahtavia kuvia! Mulla tuli kuvattua vain ne sammakko rakastavaiset, selvästi mikä mulla kiinnostaa :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kova oli meillä yritys :D... Mulle jo tuo off-road osuus oli seikkailu, joten ei jääny ollenkaan harmittamaan. Ja löydettiinhän me sitten vettäkin sammakoineen!

      Delete