Jos joku joskus väittää, että amerikkalaisen naiminen on helppo ja nopea tie pysyvään onneen USA:ssa (=green card), älkää uskoko. Meidän prosessi alkoi n. vuosi sitten, kun palasin Suomeen, vietettyäni jälleen 90 päivää USA:ssa Visa Waiverina.
Ensimmäinen vaihe sisälsi 5kg täytettyjä papereita (tiedän, että tämä on fakta, sillä jouduin tuomaan koko nipun mukanani sinetöidyssä kirjekuoressa ja kassi oli PAINAVA), 8kk odottamista ja hermoilua, n.1000€ erinäisiä kuluja, täydellisen lääkärintarkastuksen keuhkokuvineen ja verikokeineen (ei ole kuppaa eikä tubia) ja hyvin lyhyen haastattelun lähestystössä. Kaiken tämän tuloksena sain K-1 Viisumin, jonka turvin minusta tuli laillien Ailien Fiancée.
Nyt kun olemme naimisissa, on aika jatkaa prosessia kohti työlupaa ja green cardia. Tälläkin kertaa paketti sisälsi valtavan nipun täytettäviä papereita, hankittavia dokumentteja ja yli 1000$ hakemusmaksun. Papereiden täyttäminen oli nyt kyllä huomattavasti helpompaa, sillä edes maahanmuuttoviranomaiset eivät voi keksiä loputtomasti uusia kysymyksiä. Kun kolmatta kertaa listaa asuin- ja työpaikkansa viimeisten 5/10 vuoden ajalta, alkaa se pikku hiljaa mennä rutiinilla (tai kopioimalla).
Eilen, vihdoin ja viimein, kävin läpi kaikki paperit vielä viimeisen kerran, huokaisin syvään ja marssin UPS-liikeeseen lähettämään ne USCIS:n Chicagon toimistoon. Luovutettuani paperit, olo oli yhtä aikaa hermostunut ja onnellinen. Nyt sitten taas odotellaan ja jännitetään, mitä kaikkea prosessi tuo tulleessaan. Työluvan saamisessa pitäisi mennä n.90 päivää maksimissaan, green cardin saamissa luultavasti hyvin paljon pidempään.
Vaikka paperisota on vasta aluillaan, olen jo saavuttanut yhden tärkeä välietapin: Minulle on myönnetty amerikkalainen sosiaaliturvatunnus. Alun perin minulle ilmoitettiin, etten voi saada sosiaaliturvatunnusta ennen kuin saan työluvan. Sitkeänä suomalaisena en kuitenkaan jättänyt asiaa siihen, sillä ilman sosiaaliturvatunnusta olen aika ulkona yhteiskunnasta.
Tällä kertaa apu löytyi Visa Journey-sivustolta. Sivustolla kerrottiin, että sosiaaliturvatoimiston silmissä K-1 Viisumin haltija on laillinen työkelpoinen maahanmuuttaja ja oikeutettu saamaan sosiaaliturvatunnuksen, mutta kaikki toimiston työntekijät eivät ole tästä tietoisia. Sivustolla neuvottiin menemmään toimistoon kaikkien tarvittavien dokumenttien kanssa ja printtaamaan mukaan USCIS:n virallinen tiedonanto asiasta.
Näin tein. Edessä oli jälleen pientä jonottamista, mutta aika kului nopeasti erään brittiläisen "kohtalotoverin" kanssa jutellessani. Tällä kertaa minulla oli tuuria matkassa, sillä kohdalleni osunut työntekijä oli tietoinen oikeudestani sosiaaliturvatunnukseen. Viittä minuuttia ja yhtä täytettyä paperia myöhemmin minulla oli kädessäni kuitti myönnetystä sosiaaliturvatunnuksesta. Itse kortin ja numeron saamiseen menee pari viikkoa.
Tätä suurta askeltani kohti "amerikkalaisuutta" juhlin luonnolisestikin bagelin ja latten voimin keskellä kiireisintä business Honolulua (iPhonea räpläten). Hassua kuinka suuri (henkinen) merkitys yhdellä pienellä numerosarjalla voikaan olla. Siinä Bishop-aukiolla istuessani minut valtasi voimakas tunne, että olen jo melkein yksi "näistä" - minä kuulun joukkoon!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti