Niinhän se on, että USA on yksityisautoilun luvattu maa. Uusia, hienoja, isoja autoja valtavilla monikaistaisilla teillä. Savusumua, ruuhkia, drive in -ravintoloita ja kalliita parkkimaksuja. Tämä elokuvista tuttu mielikuva on toki totta, mutta onneksi vain osittain. Yllättäen Jenkkilästä löytyy monia kaupunkeja ja osavaltioita, joissa on oikeasti toimiva julkinen liikenne. Yksi näistä kaupungeista on Honolulu.
O'ahun saaren julkinen liikennesysteemi on nimeltään The Bus. Linjoja on kymmeniä ja vuoroväli on n.10min.-30min. vuorokauden ajasta ja linjasta riippuen. Vaikka The Bus -systeemi on toimiva ja luotettava, on se myös tuskaisen hidas. Pysäkkejä on pahimmillaan 100m välein ja etenkin Waikikin pienillä ja ruuhkaisilla teillä perille pääsee nopeammin kävellen. Olen monta kertaa ajatellut ottaa yhteyttä viisaisiin päättäjiin ja ehdottaa pysäkkivälien pidentämistä. Jos pysäkkejä olisi puolet vähemmän, puolittuisi myös matka-aika. Puolta lyhyempi matka-aika toisi puolet enemmän asiakkaita ja puolet enemmän rahaa. Todella yksinkertaista! Lisäksi olen ajatellut ottaa yhteyttä myös VR:ään saman asian tiimoilta. Täällä matka-aika ilmoitetaan rehellisesti aikatauluissa. Vaikka turhan pitkä matkustusaika turhauttaa ja ärsyttää, kulkevat bussit lähes aina aikataulun mukaan. Suosittelen samaa VR:lle. Rehellinen "ota tai jätä" -meininki.
Kuten voi huomata, minulla ja The Bus:lla on todellinen viha-rakkaus -suhde. Tai ehkä sitä voisi kutsua jopa riippuvuussuhteeksi, sillä minulla ei ole autoa. Kaikkialle muualle jaksan ja voin kyllä kävelläkin, mutta matka Pearl Harboriin kuntosalille on ylivoimainen. Phillin lähdettyä merelle, ajattelin korvata kuntosalin juoksulla ja kotikuntoilulla. Ikävä oikealle kuntosalille iski kuitenkin samantien ja oli niin voimakas, että päätin antaa bussille mahdollisuuden. Matka kesti mennessä (aikaisin aamulla) reilun tunnin ja takaisin tullessa lähemmäs 1,5 tuntia. Tähän lisäksi n.1km matka bussipysäkiltä salille, n. tunnin treeni ja 1km takaisin... Aikaa kului, mutta mitäpä sitten, minulla on aikaa - valtavasti aikaa. Kokeiluni muuttui äkkiä rutiiniksi ja nyt en voi enää edes kuvitella jääväni kotiin.
En tiedä, viitsisinkö Suomessa matkustaa yli tunnin yhteen suuntaan vain päästäkseni kuntosalille. Todennäköisesti en. Mutta kaikki on suhteellista. Bussimatkat menevät yhdessä hujauksessa kirjaa lukien ja ihmisiä tarkkaillen. Käyttämäni linja 42 tarjoaa taattua viihdykettä päivästä toiseen. Bussin reitille mahtuu sekä tärkeimpiä turistikohteita että Honolulun pahimpia slummeja. Yhdellä bussimatkalla näkee usein koko elämän kirjon. Koko maailma yhdessä bussissa. Ja minä siellä muiden mukana.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti