Paperisotaa vol. ???

Kaikille niille, jotka inhoavat asioiden hoitamista Suomen viranomaisten kanssa: Kokeiltaa hoitaa asioita muiden maiden (maahanmuuttaja)viranomaisten kanssa, niin johan alkavat Suomen Kela, maistraatti ja poliisi tuntua suorastaan ihanilta kumppaneilta.

Jos minun Green Card- ja työlupaprosessini sujuisivat odotetusti, alkaisi odotus olemaan jo aika pitkällä. Työlupahakemuksen keskimääräinen käsittelyaika on 90 päivää ja Green Card -hakemuksen 4kk. Hakemukseni jättämisestä on nyt hieman alle 3kk ja en ole vielä saanut kutsua edes biometriseen tapaamiseen (sormenjäljet ja valokuva), joka yleensä postitetaan kuukauden sisään hakemuksen jättämisestä. Luonnollisestikin olen ottanut yhteyttä asiaa hoitavaan tahoon ja kysynyt, mistä kiikastaa. Ensimmäisellä soittokerralla sain aivan loistavaa palvelua. Mies luurin toisessa päässä myönsi, että aikaa on kulunut huomattavasti keskimääräistä pidempään. Hän laittoi vireille pikakäsittelypyynnön ja sanoi, että kutsu tulee postitse 15 päivän kuluessa puhelusta.
Jokaisena 15 päivänä juoksin postilaatikolle innosta puhkuen ja petyin - Ei kirjeen kirjettäkkään USCIS:ltä. Kun 15 päivää oli kulunut, soitin heti herättyäni USCIS:n palvelunumeroon ja sain kuulla nauhoitteen, jossa minua kehotettiin soittamaan takaisin aamukahdeksan ja iltakuuden välillä. Kello oli jo yli kahdeksan ja nettisivujen mukaan palvelupuhelin noudattaa soittajan paikallista aikaa. Päätin kuitenkin kokeilla uudelleen yhdeksän jälkeen siltä varalta, että palvelupuhelin olisi kuitenkin eri aikavyöhykkeellä. Mutta ei, sama viesti odotti minua yhdeksältä, kymmeneltä ja yhdeltätoista. Tässä vaiheessa olin jo hyvin turhautunut ja päätin lähteä ulos tuulettumaan ja kokeilla vielä kerran kahden jälkeen, siltä varalta, että sattuisinkin olemaan Hawaijilla. Yllätys, yllätys kahden jälkeen tärppäsi! En tiedä oliko se säkää vai luuliko systeemi minun todella soittavan Hawaijilta. Yhtä kaikki, sain vihdoin puhua oikean ihmisen kanssa.
Valitettavasti intoni oli hyvin ennenaikaista. Tällä kertaa palvelu oli töykeää ja koko puhelu hyödytön. Virkailija otti tietoni vastaan tiuskien ja ilmoitti, että pyyntöni on edelleen jonossa. Kun kysyin, mitä minun pitäisi tehdä seuraavaksi, hän nauroi minulle pilkallisesti ja sanoi etten voi tehdä mitään muuta kuin odottaa. Jos en kuule mitään 11.11 mennessä voin soittaa uudelleen. Kiva, odottaminenhan on parasta mitä tiedän. Varsinkin kun se johtaa odottamiseen ja taas kerran odottamiseen. Olen jotakuinkin jo luopunut toiveesta saada Green Cardini keskimääräisen ajan sisällä. Ja se on ihan ok, Green Cardiakin enemmän odotan työlupaa. Oman alan töiden saaminen tulee tuskin olemaan helppoa, mutta mitä nopeammin pääsen aloittamaan sen paremmat mahdollisuudet minulla on löytää töitä.

Sitten vastapainoksi niitä Suomen viranomaisia. Ensimmäinen hyvä kokemuseni oli avioliiton ja uuden sukunimen rekisteröimisprosessi. Sain aivan valtavan hyvää ja nopeaa palvelua Helsingin maistraatilta. Samat kokemuset jatkuivat ottaessani yhteyttä Suomen New Yorkin pääkonsulaattiin uuden passin ja ajokortin tiimoilta. Vastaukset kysymyksiini olivat selkeitä ja yksityiskohtaisia ja sekä puheluihin että sähköposteihin vastattiin hyvin nopeasti.
Ainoa miinuspuoli oli, että minun piti jättää hakemukset henkilökohtaisesti New Yorkissa. Onneksi Portsmouthista pääsee New Yorkiin nopeasti ja halutessaan myös edullisesti. Asuessani Bostonissa, käytin New Yorkin reissuihini aina kiinalaisia halpisbussiyhtiöitä, mutta tällä kertaa päätin satsata hieman enemmän ja valitsin suoran bussiyhteyden Portsmouthista Manhattanille. Valinta oli todella onnistunut! Bussissa oli tilavat istuimet, ilmainen wi-fi, ilmaisia juomia ja naposteltavaa sekä elokuvia ja sanomalehtiä viihdykkeeksi. Viisi tuntia meni molempiin suuntiin yllättävän nopeasti. Myös Hotwiren kautta edullisesti sokkona varaamani hotelli osoittautui mahtavaksi. Hotelli sijaitsi 7th ave ja 51st kulmassa, keskellä kaikkea.
Suomen konsulaatti on avoinna arkisin klo 9-12, mutta tarvittaessa sieltä voi varata myös iltapäiväaikoja. Olin varautunut samanlaisiin turvallisuustoimiin, kuin USA:n Helsingin lähetystössä, mutta eipä Suomen konsulaatilla taida olla paljoa pelättävää. Alakerrassa minun piti kirjautua sisään ja näyttää vartijalle henkilöllisyystodistukseni. Konsulaatin lasiovi oli lukossa, mutta siinä kaikki turvatoimet sitten olivatkin. Asiani hoitui nopeasti ja palvelu oli todella ystävällistä ja asiantuntevaa. Tällä kertaa paperin pyörittely oli suorastaan hauskaa. Ja nyt on ainakin yksi asia taas hoidettu. Se on aina hyvä tunne!
Asioiden hoitamisen jälkeen minulle jäi koko iltapäivä ja ilta aikaa tehdä jotain hauskaa. Koska olin matkassa yksin, päätin kerrankin shoppailla oikein kunnolla. Ja siinähän se päivä sitten vierähtikin. Illalla kassit olivat täynnä hyviä löytöjä ja jalat huusivat hoosiannaa. Näillä reissuilla pitäisi ehdottomasti olla askelmittari matkassa!
Keskiviikkoaamuna kävin aamupalalla lemppari bagel-paikassani ja piipahdin vielä muutamassa kaupassa ennen kuin oli aika suunnata bussiasemalle. Bussia odottaessani tutustuin naiseen, joka osoittautui valtavaksi Suomi-faniksi. Erityisen ihastunut hän on Suomalaiseen musiikkiin. Siinä me sitten ylistimme kilpaa Suomea ja saimme ehkä muutaman sivusta kuuntelijankin kiinnostumaan tästä mahtavasta maasta nimeltä Finland.

Reissussa oli kivaa, mutta vielä kivempaa oli palata kotiin. Kuukausien erossa olot sujuivat meiltä vielä hetki sitten mallikkaasti, mutta nyt jo pari päivää tuntuu pitkältä.Vielä ihanampaa kotiin paluusta teki siisti koti, maljakko täynnä kauniita kukkia ja kaiken huipuksi jääkaappi, jonka piti alunperin saapua vasta perjantaina. Eipä siis pidä turhaan valittaa typeristä paperiasioista, kun tämä kaikki on sen arvoista, tai oikeastaan paljon arvokaampaa.