Ainokainen vapaa

Perjantaina juttelin työkaverini kanssa viikonpäivistä ja siitä, mikä päivä tai päivän osa on lempparimme. Työkaverini vaaka kallistui perjantai-iltojen puoleen kun taas minä haaveilin silläkin hetkellä ihanan rennosta sunnuntaiaamusta.

Ennen olisin ollut työkaverini kanssa samaa mieltä, mutta ei se vain tunnu laisinkaan samalta nyt, kun menen vielä lauantaisinkin heti aamusta töihin. Minulla on ollut nyt tasan vuoden verran vain yksi kokonaan vapaapäivä viikossa, joten valintani oli helppo. 

Työkaverini oli sitä mieltä, että sunnuntaiaamut ovat turhan haikeita, sillä ajatukset eksyvät helposti jo tulevaan viikkoon ja hetkessä eläminen vaikeutuu. Ennen olisin ollut ehkä tästäkin samaa mieltä, mutta nykyään osaan ladata akkuja sunnuntaiaamusta iltaan. Joinain viikkoina se tarkoittaa totaalista laiskottelua, mutta useimmiten rentouduin parhaiten puuhastelemalla.

Tänään aamu alkoi hieman turhan aikaisin, sillä Possu-kissalla oli halipula ja Kisunkin piti saada oma osansa. Venyimme kuitenkin sängyssä laiskoina kahdeksaan asti ja lähdimme sitten kävelylle aurinkoiseen aamuun. Kävimme aamupalalla lähikahvilassa ja jatkoimme matkaa kadun toisella puolella sijaitsevaan Stehly Farms Markettiin ruokaostoksille.

Kotimatkalla osui silmiimme ilmoitus kadonneesta Kissasta ja Phill tajusi melkein juosseensa kyseisen kissan yli edellisenä päivänä lenkillään. Päätimme lähteä vielä pienelle kävelylle katsomaan, josko kissa hengailisi vielä samoilla hoodeilla.

Kissaa ei näkynyt, mutta soitimme havaintomme omistajille ja jatkoimme samantien hieman pidemmän lenkin. Aamu lämpesi vauhdilla ja linnut lauloivat. Tänään on ollut taas hyvin vaikea muistaa, että elelemme vasta tammikuuta.

Palasimme kotiin yhedentoista aikoihin, mikä mahdollisti pienen pikasiivouksen ennen kuin kaverini tuli hakemaan minua joogaan. Sunnuntai-iltapäivät ovat vierähtäneen viime aikoina usein La Jollassa suomen kielisessä puistojoogassa. Täydellistä sunnuntaipuuhaa täydellisessä maisemassa. Siis heti sen jälkeen kun onnistuu löytämään parkkipaikan kaikkien turistien keskeltä.

Joogan jälkeen kotoa löytyi kokkauspuuhissa oleva mies ja huumaavia tuoksuja. Olo on juuri sellainen kun sunnuntaisin kuuluukin.

Nähtäväsi kaikkeen tottuu, jopa kuusipäiväisiin työviikkoihin. Välillä minusta tuntuu jopa siltä, että mitä vähemmän vapaa-aikaa on sitä paremmin sen osaa hyödyntää. Tai ehkäpä kyse onkin siitä, että olen oppinut hellittämään pitäisi-asenteesta silloin kun ei ole ihan oikeasti pakko. Yhtä kaikki: Sunnuntait ovat parhaistakin parhaimpia.

Paleluteoria

San diegon talvi on ollut tänä vuonna aika olematon. Kunnon sadepäiviä on ollut toistaiseksi puolitoista ja lämpötilat ovat kivunneet joitain kylmempiä päiviä lukuunottamatta kahdenkympin hujakoille ja yli. Talvesta muistuttavat lähinnä viiden aikoihin laskeutuva pimeys ja kylmät (noin kymmenen asteiset) yöt.

Linnut laulavat ja puut kukkivat.

Vaikka päivisin ei olekaan tarvinnut palella, olen ikuisena vilukissana kaivanut esiin huivit, takit ja jopa pipot (lähinnä siksi, että tykkään pipoista) ja kerrostanut oloni mukavaksi muuttuviin lämpötiloihin. Samaa aikaan sekä työkaverini että lapset ovat ilmestyneet kouluun huomattavasti keveämmissä varusteissa. Lapsista moni viilettää kylmissä aamuissa huppari tai ohut pitkähihainen päällä, mutta toisille riittää ihan mekkokin. Jollain saattaa ollaa päällä jopa lämpöinen takki, muttei välttämättä kenkiä.

Kellään muulla ei tunnut olevan kylmä paitsi minulla.

Samaa meininkiä katselin viime viikonloppuna viettäessämme minilomaa Idyllwildin kylässä, noin puolentoista kilometrin korkeudessa. Myös Idyllwildissa oli päiväseltään niin lämmin, että haikatessa pärjäsi ohuella pitkähihaisella, mutta paikallaan ollessa ja illalla auringon laskettua, ei pipo ja talvitakki ollut laisinkaan liikaa. Siis minulle. Samalla kun minä hyrisin luihin ja ytimiin asti yltänyttä kylmyyttää, kulki ohitseni perhe, jonka isän olkapäillä keikkuvilla lapsilla ei ollut päällä muuta kuin legginsit ja ohut pitkähihainen.

Idyllwildin maisemia

Tyytyväistä perhettä katsellessani tuli mieleeni uusi teoria siitä, miksi suomalaiset (otos: minä) palelevat niin herkästi:

Vaikka Suomessa onkin ilmastollisesti huomattavasti Kaliforniaa kylmempää, eivät suomalaislapset joudu tottumaan kylmään. Talot ovat lämpimiä ja vaatteet ne vasta lämpimiä ja teknisesti mukavia ovatkin. Siinä säässä missä san diegolais lapsi viilettää teeppari päällä flipflopeissa tai kengittä, olisi suomalais lapsen päässä tekniset haalarit, kevyt pipo ja kuomat. En siis ole joutunut enkä oppinut sietämään kylmää.

How can you be cold, you are from Finland kääntyy tästä lähtien muotoon tottakai minulla on kylmä. Minähän olen Suomesta!

Ikävä kotiinpaluu

Asuessamme New Hampshiressa saatoimme unohtaa avaimet ulko-oveen useammaksikin yöksi eikä auton ovien lukitseminenkaan ollut aina ihan välttämätöntä. Toki Portsmouthissakin sattui ja tapahtui aina silloin tällöin, mutta pääpiirteittäin tunsin oloni hyvin turvalliseksi.

Kun muutimme San Diegoon, varastettiin meiltä heti ekana päivänä työkaluboxi pihatiellemme parkkeeratusta autosta. Varkaus tapahtui sillä aikaa kun kannoimme ostoksia sisälle ja opetti meille tärkeän läksyn: Tuona päivänä auton ovet jäivät lukitsematta viimeistä kertaa.

Rakastan San Diegoa kaikkine rouheine kulmineen, mutta ymmärrän että sillä on myös oma nurjapuolensa. Tämä nurjapuoli on ollut hiljainen jo useamman vuoden ajan, mutta hyppinyt silmilleni viimeisen viikon aikana kaksi kertaa.

Maanantaiaamuna töissä oli tapahtunut kummia. Ensimmäiseksi huomasimme käytävää peittävän pölyn, jonka alkuperäksi selvisi pian katossa sijaitseva palosammutin. Seuraavaksi yhden luokkahuoneen vessasta löytyi koiran panta ja vanha pyyhe. Spooky? Kyllä vain! Turvakameroista selvisi, että koditon nainen oli murtautunut kouluun kello viisi aamulla. Nainen oli peseytynyt yhden luokkahuoneen lavuaarissa ja pessyt siinä myös koiransa. Aamun ensimmäinen opettaja oli saapunut kouluun hieman kuuden jälkeen ja kameroista näkyi, kuinka murtautuja oli juossut samaan aikaan sivuovesta ulos. Nainen ei varastanut mitään, mutta tästä lähtien koulun hälytysjärjestelmä on päällä joka yö.

Vielä ikävämpi tapaus sattui tänään. Avatessani kotimme pihalle johtavaa porttia, osui ensimmäiseksi silmiini patiomme eteen parkkeerattu pyörä. Mietin, että se oli eriskummallista, sillä kellään naapureistamme ei ole tapana jättää pyöriä ulos, saatika meidän oven viereen. Seuraava ihmetyksen aiheeni oli avoinainen autotallin sivuovi sekä kotiovemme edustalla olevat hanskat. Luulin ensin, että Phill oli tullut aikaisin kotiin ja ryhtynyt siivoamaan autotallia, mutta koti oli pimeä ja hiljainen. Tarkempi tutkimus osoitti, että autotallin ovi oli murrettu auki ja pyöräni oli kateissa. 

Phill tuli kotiin jota kuinkin samaan aikaan poliisin kanssa. Poliisi oli todella mukava, mutta myöskin rehellinen, eikä antanut suuria toiveita pyörän löytymisen suhteen. Varas oli ollut selkeästi kiireinen tai valikoiva, sillä autotallin takaosassa sijaitseva Phillin pyörä sekä meidän kummankin lumilaudat olivat edelleenkin tallessa. Juuri muuta arvokasta meidän (sotkuisessa) autotallissa ei sitten olekaan.

Kadonneen pyörän lisäksi joudumme uusimaan autotallin sivuoven ja toipumaan henkisesti siitä ajatuksesta, että joku murtautui kotiimme. Onko joku seurannut elämäämme sen verran tarkasti, että tiesi minun säilyttävän kallista pyörääni aivan oven vieressä, vai oliko kyse sattumasta? Ja erityiskiitoksen haluaisin antaa sille naapurille, joka jätti portin taas kerran lukitsematta...

Kuvassa niitä San Diegon mukavampia puolia

Tällaista siis tänään. Huomenna onkin sitten ohjelmassa vakuutusraporttien täyttämistä ja Phillillä oven korjausta. Pahemminkin olisi toki voinut käydä jos varas olisi vienyt enemmänkin tavaraa tai päättänyt murtautua kotiimme. Toivon kuitenkin, että murtautumiskiintiömme oli nyt tässä vähintäänkin seuraavaksi neljäksi vuodeksi.

Hyvän fiiliksen arki

Viime viikon tiistaina se loppui, ihan yhtä nopeasti kuin se oli alkanutkin: loma. Maanantai-iltana taistelin sunnuntaifiilistä vastaan ja ajatukset olivat työn täyteisessä talvessa ja keväässä. Miten jaksan ja selviän, voisinko vain jäädä lomalle?

 Mutta eipä auttanut, tiistaina oli pakko mennä töihin ja yllättäen kävi niin, että tiistaina oli hauska päivä. Keskiviikkonakin oli hyvä päivä, torstai oli yllättävänkin loistelias ja sitten olikin jo perjantai. Menin vielä lauantainakin töihin kahden viikon community college -tauon jälkeen ja kappas kun oli kivaa (heti kun muistin luokkahuoneen hälyt oikein).

Eiköhän tästä arjesta selvitä ihan omalla painollaan. Ja jos (ja kun) ahdistaa, otetaan käyttöön salaiset aseet aka tulevien lomien suunnittelu, luontoretket, työpaikkahuumori, eläinpannukakut, jooga ja hyvät kirjat.

Viime viikon harjoittelun ja onnistumisten jälkeen olen tällä hetkellä totaalivalmis uuteen viikkon ja entistäkin paremman fiiliksen vuoteen. Vuosi 2018 ei ole alkanut ollenkaan hullummissa merkeissä.

P.S. Kuvituksena kuitenkin kaiken logiikan vastaisesti kuvia lomalta, Mount Lagunan haikilta. San Diegosta ei kyllä tarvitse reissata yhtään minnekään luonnon ja upeiden maisemien toivossa.

Hyvästi ja kiitos 2017

Kaikessa tässä lomailun huumassa ja rauhassa havaihduin huomaamaan, että vuosiluvulla 2017 kuorrutetut päivät alkavat käymään vähiin. Päällimäiseksi tästä vuodesta tulee mieleen lukemattomat (mutta onnelliset) työtunnit sekä pari isompaa reissua luontoon. Väliin on kuitenkin mahtunut yhtä sun toista, jonka ajattelin nyt kaivaa kuvien muodossa esiin blogini tämän vuotisten kuvien joukosta.

Vuosi 2016 päättyi reissuun itärannikolle. Palasimme kotiin paria tuntia ennen vuoden vaihdetta

Vuosi alkoi jo perinteeksi muodostuneella synttärihaikilla Three Sisters putouksille

Ja jatkui sateilla... Vettä tuli viikkokausia putkeen ja San Diegon kuivuus helpotti viimein

Välillä kuorrutimme illallisemme upeilla näköaloilla

Ja seikkailimme San Diegon baareissa ja ravintoiloissa. Tässä kuvassa ollaan brunssiristeilyllä kavereiden kanssa

Ajan salliessa retkeilimme luontoon

Joshua Tree National Park

Anza Borregon aavikon kevätkukat (kaikkien niiden sateiden jälkeen)

sekä Torrey Pinesin kukat ja aallot

Spring Breakin vietimme road trippaillen Vegasiin ja 

Utahiin

Zion oli UPEA!

Keväällä seikkailtiin myös kotinurkilla aavikolla

Ja oltiin kultturelleja Balboa Parkissa

Submarine Birthday Ball todisti, että löytyy meistä jotain tyylin tapaistakin

Vuoteen kuului myös aika monta enemmän tai vähemmän sumuista aamulenkkiä

sekä haikkia

Ja ihanampaakin ihanampaa puistojoogaa La Jollassa

Vuoden aikana osallisuimme myös mitä mielikuvituksellisempiin tapahtumiin

Ja välillä naapurustoomme eksyi jotain suomalaista. Ken Cinema näytti vuoden aikana jopa kaksi suomalaista elokuvaa

Memorial Day viikonloppuna aloittelimme kesää kotiseutumatkailemalla Laguna Beachilla

San Diegon kesäkivan avulla jaksoimme keskikesän Oregonin reissuun asti. Reissasimme rannikolla

Vietimme hääpäivää Crater Lakella 

Vaelsimme helteellä lumessa

Ja ylitimme itsemme Mt. Thielsenillä

Mukaan tarttui myös uusia kavereita

Heinäkuussa vietimme Phillin synttäreitä järvimaisemissa San Marcosissa ennen kuin elämä muuttui hyvin työpainotteiseksi meillä kummallakin

Syksyllä vietin iltoja Community Collegella opettaen

ja kotikaduilla auringonlaskuja ihaillen

Välillä oli pakko päästä luontoon tuulettumaan

Ja napsia vielä muutama kuva lisää upeista auringon nousuista ja laskuista

Joulu tuli pipareiden mukana

Ja kauan odotettu loma alkoi rakettien räiskeessä (laukaisulla)

Näihin onnellisiin lomatunnelmiin on hyvä päättä vuosi 2017 ja suunnata katse kohti uusia seikkailuita.  Hyvästi ja kiitos 2017! 

Maanantai 25.12. - Pyjama-joulu

Joulunaluspäiväkirjan bonus, eli itse joulu jäi eilen kirjoittamatta, sillä olin hyvin kiireinen (olemaan onnellinen ja tekemään en yhtikäs mitään). Tässä kuitenkin itselleni muistoksi meidän pyjamajoulu, yhteinen joulu no. 11.

Herään taas kerran ennen seitsemää, mutta olen jo luovuttanut sisäisen herätyskelloni kanssa. Natustan omenaa sohvan nurkassa, selailen nettiä ja luen hetken kirjaa. Tsemppaan itseni sen verran ylös, että saan laitettua edustuspyjaman päälleni ja sudittua ripsarit silmiin. Tänään ollaan koko päivä yökkärissä ja look saa olla sen mukainen.

Hieman yhdeksän jälkeen Phill soittaa ja kertoo olevansa matkalla kotiin. Liikennettä ei ole juurikaan, joten mies on jo vajaassa puolessatunnissa kotona. Uniformu lentää pyykkikoppaan ja mies suihkuun. Vaikka olenkin (salaa) heikkona sukellusveneen tuoksuun, ei suihkun raikas mieskään tuoksu yhtään hullummalta. 

Asettelen meille aamupalaksi annokset kreikkalaista jogurttia, vadelmia ja itsetehtyä inkivääristä granolaa. Phill paahtaa meille uunissa sokerilla kuorrutetut kreipinpuolikkaat.

Syömme aamupalaa ja avaamme joulusukista löytyneet paketit. Phill on valinnut teemaksi gourmet herkut ja minä snackit, joita Phill voi ottaa töihin mukaan kiireisten ja ruuattomien päivien varalle. Kissoillakin on joulusukka, jonne ostimme muutaman uuden lelun ja herkkuja. 

Joulusukkien jälkeen siirrymme pakettien kimppuun. Niitä on aivan valtavasti. Phillin perheellä on aina ollut tapana ostaa paljon lahjoja ja tapa on tarttunut myös meihin. Minusta on nykään ihana ostaa Phillille lahjoja ja availla itsekin mitä yllätyksellisempiä paketteja. Emme kirjoita toivelistoja, sillä siinä ei olisi mitään järkeä. Lahjojen pääpointtina on hankkia toiselle asioita, joita ei itse tulisi välttämättä hankittua. Toinen Phillin perheeltä jäänyt perinne on se, että osa lahjoista on aina perheen lemmikeiltä. Sain tällä kertaa Possulta kissakuvioisen kauppakassin ja Kisulta uuden puhelimen laturin. Kisulla on paha tapa jyrsiä johtoja, joten arvostan elettä suunnattomasti. 

Lahjojen availun jälkeen vaihdan päälleni uuden superpehmoisen oloasun ja alan lukemaan Sarah Andersenin Adulthood is a myth -kirjaa.  Phill alkaa virittelemään Nintendo Switch -konsolia käyttökuntoon. 

Pelaamme Mario Kart 8 deluxe peliä ja muistan taas kuinka paljon pidän ajopeleistä. Ohjaus hoituu ohjaustikkua liikuttelemalla, mikä on minusta huomattavasti kivempaa kuin nappien paineleminen. En ole videopelien ystävä, mutta nyt näyttää siltä, että Phillin toive yhteisistä pelihetkistä saattaa toteutua.  

Jossain pelien välissä teemme lounaaksi keittoa ja katselemme pari jaksoa jännään kohtaan jäänyttä Game of Thronesia. Game of Thronesin lumimaisemia katsellessamme päätämme virittää tulen myös omaan takkaamme. 

Sitten onkin jo aika alkaa valmistelemaan illallista ja paistaa tuoretta leipää eilen tekemästäni taikinasta. Illallinen on prosessi ja herkullinen sellainen. Syömme uunissa kypsennettyä parsakaalia sitruunaisella perunapyree pedillä, sekä niin ikään uunissa kypsennettyjä juureksia ja kanaa punaviinikastikkeen kera.  

Myöhemmin illalla katselemme vielä YouTubesta Lumiukko-piirretyn, juomme glögiä ja syömme pipareita homejuustolla. 

Possu nukkuu korissa takkatulen loimussa ja maailmassa on kaikki hyvin. Pyjamajoulut ovat maailman parhaita!