Kaduilla on aina mitä erilaisempia ihmisiä ja vilinää. Jalankulkijat, pyöräilijät ja juoksijat eivät ole täällä mitenkään kumma näky. Jalankulkijoiden turvallisuuteen on panostettu viime aikoina myös uusilla suojateillä ja huomiovaloilla. Yksi päivä vastaani käveli mies, joka luki samalla paksua kovakantista romaania. Ei kai siinä mitään, kyllähän minäkin välillä tuijotan puhelintani jopa kävellessäni.
Vieressämme sijaitsevassa puistossa järjestetään lasten (tai aikuisten, mistä minä tiedän!) synttärijuhlia joka viikonloppu. Puisto on täynnä elämää. Siellä grillataan, juhlitaan, pompitaan pomppulinnoissa, soitetaan kitaraa, luetaan, pelataan pelejä, treenataan ja hengaillaan ihan muuten vaan. Ainoastaan sateella puisto on autio ja öiseen aikaan hieman arveluttava. Kodittomiahan täällä on kaikkialla.
Ravintoloita, kahviloita ja baareja on mistä valita ja niitä avataan myös koko ajan lisää. Naapurustomme on up and coming, eli koko ajan trendikkäämpään suuntaan menossa. Talojen ja katujen kohdalla tämä tarkoittaa sitä, että naapurustoon mahtuu monennäköistä ja hintaista asumusta Kensigtonin miljoonalukaaleista meidän lähikatujen pikkutaloihin ja condoihin, joista toiset ovat jo up, toiset vasta coming. Kaikkien asuntojen hinnat ovat kuitenkin jatkuvasti noususuhdanteisia, mikä on tietenkin kodin omistajan näkökulmasta mitä parhain asia.
Tänään nämä koti- ja naapuriasiat ovat olleet mielessäni myös siksi, että osallistuin taloyhtiömme vuosikokoukseen naapurimme olohuoneessa. Talossamme on vain kahdeksan asuntoa, joten mistään valtavasta massakokouksesta ei ollut kyse. Olen jo aiemminkin todennut pitäväni naapureistamme ja tämä tunne vahvistui tänään entisestään. Rakennus on mukavan pieni ja lähes pelkästään omistajien asuttama.
Omassa kodissaan ja naapurustossaan viihtyminen ovat tärkeitä juttuja. Tunnen oloni täällä hyvin onnekkaaksi ja onnelliseksi ja toivon sormet ja varpaat ristissä, että saisimme asua San Diegossa vielä monen monituista vuotta.
