Haasteita

Muutokset ja muutot ovat väistämätön osa military elämää. Phillin kaltaisten ydinkoulutettujen sukellusvenemiesten palveluksessa vuorottelevat alkukoulutuksen jälkeen sea tour ja shore duty. Välillä sukellusveneet pitää luonnollisesti myös huoltaa ja tekniikka päivittää. Huoltoaika shipyardilla lasketaan osaksi sea tour:ia.

Sea tour:in aikana elämää ja aikatauluja on hyvin vaikea suunnitella, sillä lyhyitä ja pidempiä tehtäviä ja kommennuksia tulee ja menee lyhyellä varoitusajalla. Aikataulut muuttuvat eivätkä siinä yksittäisen ihmisen tai perheen suunnitelmat paljoa paina. Myös suomalaisille tutut ja tärkeät työaikalait ovat täysin tuntematon käsite.

Tästä kaikesta olemme mekin saaneet osamme - Keväällä 2011, ennen häitämme, Phill oli koko kevään kestävällä komennuksella Tyynellä valtamerellä. Aikataulujen venymisen ja paukkumisen takia saimme jännittää, kerkiääkö Phill omiin häihinsä. No kerkisihän hän. Aikaa Havaijille saapumisen ja koneen lähdön välille jäi jopa pari tuntia. Kun oli sitten aika siirtyä Havaijilta New Hampshireen, kerkisimme sanoa hyvästit useampaankin kertaan ennen kuin Phill pääsi lopulta matkaan.

Viimehetken muutoksia ja kovaa työtahtia on mahtunut myös näihin kahteen vuoteen, jotka olemme viettäneet kuivalla maalla. Tänä kesänä suurin osa miehistöstä on paiskinut töitä kolmessa vuorossa 7 päivää viikossa. Vapaapäiviä on herunut aina silloin tällöin päivän tai tunnin varoitusajalla. Nyt tuo työputki on onneksi tällä erää ohi. En voi muuta kuin ihailla Phillin asennetta ja työmoraalia!

Tällä hetkellä eniten harmaita hiuksia aiheuttavat lähes viikottaiset muuttoaikataulumme muutokset. Viimeisen viikon aikana muuttoajankohtamme on vaihtunut jo neljä kertaa. Yritäpä siinä sitten järjestää tavaroiden muutto, road trip, irtisanoa nykyinen asunto ja etsiä uusi toiselta puolelta mannerta.

En tiedä voiko tähän elämään koskaan täysin tottua, mutta hyväksyttävä se vain on. Ennen itku-, potkuraivareita pitää hengittää syvään ja laskea kymmeneen. Hyvällä tuurilla
aikataulut ovat kerinneet taas muuttua johonkin suuntaan. Huumoria, huumoria ja hyvää asennetta - niitä tarvitaan! Ja ennen kaikkea meidän pitää AINA pysyä samalla puolella, tiiminä. Yhdessä on paljon mukavampi raivota, nauraa ja ennen kaikkea uskoa, että kaikki järjestyy.

Bostonista löytynyt super vahva kilpikonna

Helleaalto

Rakastan kesää ja rakastan lämmintä - Mitä lämpimämpi sen parempi. Parin New Englannissa vietytyn kesän jälkeen on aika harkita mottoani uudelleen. Nyt on kuuma ja en ole enää varma, onko tämä kivaa.

Sanonta muggy weather kuuluu taatusti kesän käytetyinpien joukkoon. Kuumaa, kosteaa, hikistä, nihkeää, seisovaa... Tänään lämpötilan uskotaan nousevan 100 Farenheitiin (n.38-39 C) ja ilman kosteus on huipussaan. Ilman ilmastointia olemme hikoilleet sekä sisällä että ulkona kuin pienet possut. Yllättäen autolla ajelusta ja ruokaostoksilla käymisestä on tullut maailman miellyttävintä puuhaa. Tiskaaminen, pyykin kuivaaminen kuivurissa ja kokkaaminen tuottavat tuskaa.

Suomen iltapäivälehdet julkaisevat joka vuosi artikkelin otsikolla: "Kuinka selviät helteestä". Voi olla, että muistan väärin, mutta tällaiselle lämmintä rakastavalle Suomen lyhyt hellejakso oli aina enemmän kuin tervetullut eikä siitä selviämiseksi vaadittu ihmeitä. Tässä kuitenkin pieni lista hyviksi toteamistani hellevinkeistä:

-  Kun koti muuttuu saunaksi eikä ilmaistoinnista ole tietoakaan, on aika suunnata ravintolaan syömään. Ei tarvitse kokata eikä tiskata. Pari tuntia ilmastoidussa tilassa virkistää ja viilentää. Ihana tekosyy!

- Ruokakaupassa, tai missä tahansa kaupassa, kannattaa viettää muutama extraminuutti, sillä julkisissa sisätiloissa on AINA ihanan viileää. Aurinkolasit menevät huuruun siirryttäessä sisältä ulos.

- Kirjasto ja elokuvateatteri ovat myös pop!

- Kunnon hikiurheilu on äärettömän helppoa, kun pelkkä ajatuskin hikoiluttaa. Shipyardin kuntosali on remontissa ja väliaikaisissa tiloissa ei ole ilmastointia. Kovalla teholla urheilu näillä keleillä yhdistää saunan ja liikunnan - aikaa säästyy. Pitää vain muistaa juoda todella paljon vettä.

- Jäädytetyt banaanin palat ovat ihan paras viilentävä ja terveellinen kesäherkku. Jäädytetyt viinirypäleet, vesimeloni ja ananas toimivat myös.

- Entinen kämppiksemme Havaijilla nautti lähes päivittäin illalliseksi jäätelöä ja valkkaria. Tällä urheilumäärällä en pärjäisi pelkällä jäätelöllä ja viinillä joka päivä, mutta silloin tällöin toteutettuna se on loistava idea!

- Silloin kun kokataan, kannattaa kokata ylimääräistä ja tehdä tähteistä salaatteja. Tämän kesän suosikkini on kerrostettu salaatti, jonka ohjeen pomimme Food and Wine -lehdestä.

- Merivesi viilentää ihanasti. Rannalle pyrkii tosin muutama muukin, mikä tekee (kohtuuhintaisen) parkkipaikan löytämisestä haastavaa. Kannattaa siis pyöräillä rannalle.

- En ikinä mene uimaan kaupungin julkiseen uima-altaaseen. Code brown ei ole urbaani legenda...
Vesipuistot jätän myös väliin. Pikainen kylmä suihku tai jääpaloilla viilentyminen saa riittää.

- Blogin kirjoittaminen sohvalla löhöten, virtapiuhassa oleva läppäri sylissä on todella huono idea!

Siinä muutama vinkki lämpimien päivien varalle. Nautitaan nyt tästäkin niin kauan kuin kesää riittää!

Food and Wine -lehdestä poimittu kesäinen kerrossalaatti: uunissa paistettua paprikaa (roasted), tomaatteja, avocadoa, edellisenä päivänä grillattua kanaa, tuoreita yrttejä esim. basilikaa, tilliä, persiljaa. Kastike: rasvatonta kreikkalaista jogurttia, oliiviöljyä, vettä, suolaa, mustapippuria, tilliä ja rouhittuja korianterin siemeniä. Hyvää ja helppoa!

Vuosipäivä

Kaksi viikkoa sitten vietimme hääpäiväämme. Kaksi onnellista ja hyvin erilaista avioliittovuotta takana, seitsemänkymmentä edessä. Näimme pari päivää sitten tulevaisuuteen tavatessamme arviolta kahdeksankymppisen pariskunnan. Heidän humoristinen sanailu ja rakastava kehonkieli oli inspiroivaa katsottavaa. Suhteessa oli selkeästi kipinää vielä vuosikymmentenkin jälkeen.

Ensimmäinen aviovuotemme alkoi vauhdikkaasti parilla muutolla ja oli täynnä uusia kokemuksia. Yhteisen elämän ja kodin rakentamisen lisäksi totuttelimme uuteen kaupunkiin ja minä uuteen maahan. Pikkuhiljaa elämä loksahteli kohdilleen ja rauhoittui. Ensimmäiseen hääpäivään mennessä olimme rakentaneet yhteisen ihanan kodin, kummallakin oli pysyvä työpaikka sekä yhteiset ja omat rutiinit.

Toinen avioliittovuotemme olikin varsin tasainen ja rauhallinen. Ensimmäinen kokonainen vuosi, kun elimme yhdessä ihan tavallista arkista elämää. Ja kylläpä tuntui hyvältä! Tässä tapauksessa arkinen ei ole synonyymi tylsälle. Enemmänkin kyse oli pitkäaikaisen unelman toteutumisesta. Saimme olla paljon yhdessä ja hengähtää ennen valmistautumista kolmanteen ja jälleen hyvin erilaiseen vuoteen.

Kolmas aviovuotemme tulee olemaan jälleen täynnä muutoksia ja uutta. Edessä on muutto Kaliforniaan, mikä tuo mukanaan road tripin USA:n halki, uuden osavaltion, kaupungin ja kodin sekä todennäköisesti paljon erossa oloa. Vaatii varmasti paljon totuttelua, mutta valmiina ollaan!

Uudet kokemukset ja mahdollisuudet tekevät erossaolon paljon siedettävämmäksi. Pitää vain valita, mihin keskittyy ja käyttää energiansa. Minä olen valintani tehnyt ja aionkin nauttia San Diegosta täysin siemauksin yhdessä Phillin kanssa. Phillin ollessa merellä pidän itseni kiireisenä ja onnellisena parhaan kykyni mukaan. On sitä maailmassa pahempiakin paikkoja olla "yksin" kuin San Diego.

                                          Pieni välipala vuosipäivänä

                                          Portsmouthin ilotulitus 3.7.2013





                                        

Ikäkysymyksiä

Viime tammikuussa pamahti kolmekymppiä rikki. Suuren rajapyykkisyntymäpäivän kunniaksi pohdiskelin elämääni ja totesin, ettei suurempaan kriisiin ole vielä tarvetta. Miksi antaisin yhteiskunnan, kulttuurin tai viisitoistavuotiaan Veeran määritellä, missä minun kuuluisi olla kolmekymppisenä? Tärkeintä on, että olen onnellinen ja tyytyväinen nyt. Ovet ovat auki joka suuntaan ja mikään ei ole vielä liian myöhäistä.

Vaikka yritänkin pysytellä erossa liian tiukoista kaavoista, välillä en voi olla tiedostamatta ikääni ja ikään liittyviä odotuksia. Minulla on pari hyvää töiden kautta tullutta kaveria, jotka ovat huomattavasti minua nuorempia. Töissä olemme kaikki ammattilaisia, työroolissamme, eikä ikäero näy niin selkeästi. Heti kun vaihdamme vapaalle, muuttuu ikäro selkeämmäksi.

Samalla tavalla kuin kulttuurierot, näen ikäeron lähinnä rikkautena. Nuoremmat kaverit tuovat elämääni ihanaa huolettomuutta ja lisämausteita. Usein he myös muistuttavat minua siitä, että on oikeastaan mukava olla jo kolmekymppinen. Kaksikymppisen elämä oli mahtavaa silloin kymmenen vuotta sitten  ja välillä on ihana piipahtaa menneessä. Täysipäiväinen parikymppisen elämä alkaisi kuitenkin käymään jo työstä.

Myös Phillin kavereista monet ovat meitä nuorempia ja heistä muutama tuntuu pitävän meitä jonkinlaisina roolimalleina. Meiltä tullaan kysymään ihmissuhdeneuvoja, ravintolasuosituksia, kokkausohjeita jne. Ja mielellänihän minä lainaisosiskona aina silloin tällöin toimin. Perheen nuorimmainen kun olen.

Parasta moni-ikäisessä ystäväporukassa on monipuolisuus. Kaikki saavat ja antavat ja jokainen saa mahdollisuuden kokeilla jotain uutta tai unohdettua vanhaa. Ja useimmiten unohdamme tyystin kuinka vanha kukakin on ja miten meidän tulisi iän mukaan käyttäytyä. Antaa mennä vaan, jos hyvältä tuntuu!

Veera - suomi - englanti sanakirja

Olen asunut nyt USA:ssa pysyvästi noin kaksi vuotta. Tämän kahden vuoden ajan päivittäinen käyttökieleni on luonnollisesti ollut englanti. Ajattelen ja uneksin useimmiten englanniksi, mutta hassua kyllä, lasken yhä edelleen suomeksi.

Valitettavan usein kielet myös sekoittuvat päässäni. Yksi asia on helpompi ilmaista englanniksi ja seuraava taas suomeksi. Kielitaito ja taitava kielen käyttäminen ovat minulle tärkeitä asioita ja siksi olenkin päättänyt panostaa suomen kielen taitooni. Tämän blogin kirjoittaminen on yksi oiva keino pakottaa aivoni toimimaan suomeksi. Toinen tehokas keino on suomen opettaminen Phillille. Kunhan siihen vain löytyisi enemmän aikaa...

Täällä Bostonin seudulla asuu paljon suomalaisia, mutta loppujen lopuksi olen ollut heidän kanssaan hävettävän vähän yhteyksissä. Viime aikoina olen kuitenkin huomannut kaipaavani suomalaisten joukkoon yhä enemmän ja enemmän. Kaikeksi onneksi myös San Diegosta löytyy aktiivinen suomalaisyhteisö. Suomalaisten keskinäinen yhteisöllisyys vieraassa maassa ja uudessa kaupungissa on valtavan suuri voimavara. Se tarjoaa turvaverkon ja selkeän aloituspisteen suuren tuntemattoman tutkailuun.

Suomen kielen elvyttämisen ohessa olen ajatellut ottaa itselleni uuden projektin: Espanjan kielen opiskelun. San Diego sijaitsee aivan Meksikon rajan tuntumassa, joten kielitaidolle löytyy taatusti käyttöä. Työpaikan saamisen kannalta se saattaa olla jopa välttämätöntä. Nyt jää vain nähtäväksi, miten uuden vieraan kielen opiskelu sujuu englanniksi. Onneksi osaan sanoa R niin että pärähtää!

Ja lopuksi se tunnustus: Perimmäinen syy kieliteeman käsittelyyn on etukäteinen anteeksipyyntö. Haluan avata teille hieman enemmän tätä meidän erikoista elämäntyyliä, mutta edessäni on kielimuuri. Military life on military life vaikka voissa paistaisi. Military ei ole sama kuin armeija, sillä army on vain yksi militaryn haara. Puolustusvoimat/asevoimat puolestaan kuulostaa aivan liian mahtipontiselta. Monille sanoille ei yksinkertaisesti ole suomalaisia vastineita, joten minulla on kaksi vaihtoehtoa: keksiä omia sanoja tai jättää osa sanoista englanniksi. Luvassa on siis kielikukkasia ja kieltä nimeltä verfingelska. Koittakaahan kestää.

Täällä taas!

Hupsis, onpa taas vierähtänyt melkein vuoden päivät edellisestä postauksesta. Täällä kuitenkin ollaan taas - elämä muutoksia tulvillaan. Muutoksien lisäksi tällä hetkellä löytyy myös hieman extra-aikaa, joten eiköhän aleta päivittämään vuoden kuulumisia ja päivittelemään tuntematonta tulevaa.

Edellisen kerran kirjoittelin tänne jota kuinkin tasan vuosi sitten Suomen reissun jälkeen. Tuon viikon jälkeen lomat ja ylimääräiset vapaapäivät ovatkin olleet hyvin harvinaista herkkua. Mutta kaikkeen tottuu! Puolentoista vuoden työurani Kaleidoscopessa on ollut täynnä suuria tunteita, pitkiä päiviä, vauhtia ja uusia tilanteita.

Ennen työluvan saapumista ja työpaikan löytymistä koin välillä syöksykierteitä epävarmuuteen. Näinä heikkoina hetkinä mieleni täyttyi epäilystä: Tulenko koskaan löytämään oman alani töitä? Ja mikä tärkeämpää, pärjäänkö omalla alallani vieraassa maassa, vieraalla kielellä? Muistan yhtenä iltana olleeni täysin vakuuttunut kyvyttömyydestäni työskennellä lasten kanssa. Kun Phill kysyi minulta syytä yhtäkkiseen epätoivooni, aloin parkua ja tunnustin, etten tiedä mitään Dr. Seuss:sta ja Sesami Street hahmotkin ovat minulle täyttä hepreaa. Phillin nauru nosti minut takaisin maan pinnalle ja pikkuhiljaa järki voitti epätoivon. Päätin luottaa itseeni ja koulutukseeni ja sukeltaa paikalliseen lastenkulttuuriin yhdessä lasten kanssa.

Ensimmäinen työpaikka löytyikin loppujen lopuksi aika helposti. Rohkea (tai epätoivoinen) Corinne näki aksentin/ulkomaalaisen sijaan fiksun ja luotettavan oloisen koulutetun opettajan. Aloitin Maaliskuussa 2012 osa-aikaisena pientenryhmän opettajana. Parin viikon työskentelyn jälkeen osa-aikaisuus muuttui täysiksi tunneksi. Parin kuukauden kuluttua siirryin lead preschool -opettajaksi ja viime kesänä, n. 5kk työskentelyn jälkeen olin edennyt koko koulun/päiväkodin johtajaksi.

Aikani johtajana olikin melkoinen kokemus. Työnkuvaani kuului paperihommia, markkinointia/uusien asiakkaiden metsästystä, sekä henkilöstön hallintaa koulutuksineen, työhaastatteluineen, varoituksineen (ette ikinä uskoisi kuinka monta kirjallista ja suullista varoitusta jouduin työstämään!) ja ikävä kyllä erottamisineen. Lisäksi pääsin tekemään opetussuunnitelmaa ja suunnitelemaan ihan yksin koko talon poikkeustilasuunnitelman (emergency plan). Ja kaikki tämä opettajien tehtävien ohessa.

Ei siis ihmekään, että työstä tuli iso osa elämääni. Se kirjaimmelisesti vei ison osan päivistäni ja henkinen merkitys oli tätäkin suurempi. Puolessatoista vuodessa olen todistanut itselleni, että kyllä minä pärjään! Ei se aina ole helppoa eikä edes mukavaa, mutta silti täysin mahdollista.

Kesäkuun lopussa oli aika jättää tämä elämänvaihe taakse ja sanoa hyvästit toiselle kodilleni ja rakkaiksi muodostuneille lapsosille perheineen. Jäähyväislahjaksi sain kaksi kansiollista kuvia, kortteja, kirjeitä ja taideteoksia lapsilta ja heidän vanhemmiltaan. Corinnelta sain mukaani hyvin ylistävän suosittulekirjeen, joka varmasti helpottaa uuden työpaikan metsästystä uudessa kotikaupungissamme San Diegossa.

Niin, siinä se syy töiden jättämiseen ja edessä olevaan suureen tuntemattoon. Parin vuoden paikallaan oleminen on tulossa päätökseen. On aika pakata laukut ja suunnata mantereen halki San Diegoon, Kaliforniaan. Mutta siitä lisää huomenna... Ihana, kamala military life!

Ihana Suomi

Hassua ajatella, että vasta viikko sitten istuimme lentokoneessa Atlantin yllä matkalla kotoa kotiin. Siltä se todellakin tuntui! Kun menomatkalla lentokoneen ikkuinoista alkoi pilkahdella pilvien välistä vihreää ja sinistä, tunsin vahvasti olevani kotoa. Viikkoa myöhemmin lentokone kaarteli Bostonin korkeiden rakennusten yllä ja vatsassani kipristeli samainen kotoisa tunne. Kotiutumisprosessini taitaa olla päätepisteessään. Minulla on todellakin kaksi kotimaata!

Suomen viikko oli täydellinen. Yhdessä viikossa kerkisimme näkemään paljon rakkaita ihmisiä ja reissaamaan ympäri Suomea. Yllättäen kerkisimme myös nukkumaan ja rentoutumaan yllin kyllin. Ihan kaikkia ystäviä emme valitettavasti voineet nähdä tällä kertaa, mutta siihenkin olin jo henkisesti valmistautunut.

Vanhempieni luona kahvi- ja teepurkit olivat kaapissa samassa järjestyksessä kuin aina ennenkin ja jääkaappi notkui ihania Suomi-herkkuja. Viikon aikana tuli syötyä ainakin viisi litraa masikoita, pari pakettia ruisleipää ja karjalanpiirakoita, vähän maitorahkaa, paljon pullia sekä muurinpohjalettuja ja töttöröittäin jätskiä. Samat syömingit jatkuivat siskon, veljen ja kavereiden luona. Välissä kierimme kaupungista ja ruokapaikasta toiseen ja nautimme elämästä.

Vaikka hyvästien jättö on aina haikeaa, on ihana huomata kerta toisensa jäljeen, kuinka helppoa on  palata takaisin ja jatkaa siitä, mihin viimeksi jäätiin. Välissä voi olla tuhansia kilometrejä ja useita kiireisiä kuukausia, mutta hyvät ystävät, ja tietenkin perhe, säilyvät tärkeänä osana elämääni. Ja meilläkin saa ja pitää tulla käymään! Hotel Veera ja Phill on aina auki. (Pidempi markkinointipuhe saatavilla tarvitaessa.)

Vaikka paluulennolla ei tullutkaan paljon nukuttua, olimme kumpainenkin yllättävän hereillä koneen laskeutuessa Bostoniin aikaisin iltapäivällä. Kone laskeutui etuajassa ja maahantulomuodollisuudet sujuivat kuin vettä vain. Ihana, ihana Green Card :). Bussiasemalta suuntasimme suoraan ystäviemme luo Doveriin kertomaan tuoreimmat reissukuulumiset ja  hakemaan Kisun kotiin. Täytyy myöntää, että minulla oli jo ikävä karvaista perheenjäsentämme.

Jossain kummassa tarmonpuuskassa saimme vielä sunnuntain aikana purettua kassit, siivottua, pestyä pari koneellista pyykkiä, ulkoiltua Kisun kanssa sekä kokattua illallista. Puoli kahdeksalta illalla kaaduimmekin sitten sänkyyn aivan kuolleina ja posotimme täysillä aamukuuteen asti. Että se siitä jet lagista.

Maanantaina palattiinkin sitten kertalaakista siihen ihanaan arkeen. Ajatukset olivat vähän vielä matakalla kotiin tai jossain hukassa, mutta kaiken kaikkiaan oli ihan kivaa mennä taas töihin ja nähdä työkavereita. Pikkuhiljaa viikon edetessä ajatuksetkin löysivät perille ja arjen rutiinit loksahtivat tuttuihin uomiinsa. Nyt tuntuu jo, että matkasta on vierähtävyt ihan hirrrveästi aikaa. Tosin, koko kaapin valtaava karkkivarasto paljastaa, että reissusta ei voi olla vielä kovinkaan montaa päivää...