sunnuntai 3. kesäkuuta 2018

Sukellusvenetreffit

Phill tuli perjantai-iltana kotiin noin kolmen viikon merireissun rydyttämänä. Jälleennäkeminen oli iloinen, mutta uhkasi jäädä lyhyeksi: Lauantaiksi napsahti heti duty-nakki, eli vuorokauden kestävä työvuoro, jonka aikana ei saa poistua laituria pidemmäksi. Yhteinen aika on tällä hetkellä niin rajallista, että siitä ei hukata hetkeäkään. Päätimme siis vetää hihasta kauan unohduksissa olleen ässän ja viettää treffi-illan sukellusveneellä.

Sukellusvenetreffeihimme kuuluu yleensä illallinen ja elokuva pikkiriikkisessä huoneessa, epämukavalla "sohvalla" aivan liian lähellä olevaa ruutua tuijottaen. Sukellusveneessä kaikki on hyvin kompahtia ja jossain vaiheessa iltaa totesinkin olosuhteiden muistuttavan lähinnä lentokoneen turistiluokkaa.

Mukanani tuoma ruoka oli kuitenkin hyvää, Ghostbusters sopivaa hömppää ja seura juuri sitä, mistä kolmen viikon ajan olin vain haaveillut.

Phill esitteli minulle onnellisena oman valtakuntansa, eli ruumisarkkua muistuttavan sänkynsä. Pitkällä miehellä on välillä vaikeuksia mahtua kolmessa kerroksessa oleviin minisänkyihin, mutta tällä kertaa kävi flaksi ja jalat mahtuvat sänkyyn ihan kokonaan. Testasin itsekin, miten yläsänkyyn kivutaan heilauttamalla jalat putkesta kiinni pitäen ja totesin sen olevan yllättäen helpompaa kuin sukellusveneen miljoonien tikkaiden kipuaminen. Edellisestä sukellusvenevierailusta on jo muutama vuosi aikaa ja sen kyllä huomasi. Olin aivan totaalisen ruosteessa ja jouduin vipeltämään kuin viimeistä päivää, jotten jäisi Phillistä jälkeen ja eksyisi sukellusvenlabyrinttiin.


Illan päätteeksi Phill saattoi minut pimeää laituria pitkin portille. Ilmassa tuoksui öinen meri, San Diegon downtownin pilvenpiirtäjien valot täplittivät vastarantaa ja merileijonat lauloivat meille serenadiaan. Ei tämä sukellusvene-elämä aina ideaalia ole, mutta kyllä dieselintuoksusta ja rautaputkista saa jotain romanttista aikaisiksi jos oikein yrittää.

2 kommenttia:

  1. Olen nähnyt sukellusveneitä vain leffoissa, musta ei olisi siellä olemaan sillä kärsin jonkunasteisesta ahtaanpaikankammosta. Onko sukellusveneissä miehistölle yhteisiä tiloja esim. harrastaa jotain? Onneksi saitte palan yhteistä aikaa, kun työ vie puolisoa niin siinä on aina oma järjestelynsä. Onko miehen sukellusvene duuniin tulossa muutoksia tulevina vuosina vai jatkuvatko komennukset samanlaisina pitkään?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sukellusveneet ovat niin pieniä/kompakteja, ettei niissä ole juuri tilaa harrastuksille. Yksi juoksumatto taitaa löytyä ja pikkuisen tilaa kuntoilulle. Telkkarit ja leffavarastot ovat tosin jäätävän isoja kaikkeen muuhun suhteutettuna :D. Meillä on nyt vielä jokunen vuosi tätä sukellusvene-elämää jäljellä, mutta sitten mies voi jäädä jo vaikka eläkkeelle (alle nelikymppisenä) tai jatkaa vielä hetken maapalveluksessa. Eli aika loppusuoralla ollaan.

      Poista