lauantai 4. maaliskuuta 2017

Onnellinen tunti

Maanantaisen myrskyn jälkeen oli taivas koko loppuviikon kauniin sininen ja päivälämpötilat parinkympin paremmalla puolella. Kaikkialla vihertää, viheltää ja sirittää: Tuntuu ihan keväältä. Meille san diegolaisille on tainnut tehdä hyvää kokea oikea "talvi", tai jos ei nyt talvi, niin ainakin pidempijaksoinen huonon sään jakso. Eilisellä ruokataukokävelylläni päädyin jutustelemaan kolmen randomin vastaantulijan kanssa säästä ja kauniista päivästä. Olimme kaikki yhtä hymyä.

Kauniiden päivien kunniaksi kävelin töihin kahtena päivänä viime viikolla. Keskiviikkona olin reipas ja juoksin illalla kotiin, eilen sovin treffit Phillin kanssa ja kävelimme yhdessä North Parkista Normal Heightsiin. Vajaan viiden kilometrin matkalle mahtui tosin aika monta pysähdystä piipahdellessamme muutamassa baarissa happy hour -drinksuilla. Loppujen lopuksi hommassa kävi niin, että iloinen kotimatkamme kesti neljä tuntia.


Asuessamme vuosia sitten Hawaijilla oli happy houring yksi vakkariharrastuksistamme. Välillä aloitimme jo iltapäivästä Waikikin rantabaareissa notkuen, mutta Waikikiakin enemmän nautimme China Townin martini "tunneista". En tiedä onko tilanne muuttunut vuosien saatossa, mutta aikanaan Honolulussa pystyi viettämään vaikka kokonaisen illan happy hour tarjousten perässä hyppelehtien. Osasimme listat ja reitit ulkoa ja nautiskelimme taivaallisista martineista sekä herkullisesta ruuasta pilkkahintaan. Illan (tai yön) tullen köröttelimme kotiin the Bussin kyydissä.


Nykyisin happy houring on meille ehkä hieman harvinaisempi harrastus. Ei siksi etteikö San Diegosta löytyisi hyviä tarjouksia, vaan lähinnä siksi, että elämä vie ja tuo mukanaan kaiken maailman kummallisia velvollisuuksia. Eilisen innoittamina päätimme kuitenkin harrastaa after work -iloja aiempaa useammin. Ei välttämättä joka kerta ihan neljän tunnin verran, mutta aiempaa säännöllisemmin kuitenkin.


Jos joku sattuu kaipaamaan hyvää happy hour listaa San Diegoon, tästä San Diego Readerin listasta on hyvä aloittaa. Samanlaisia listoja löytyy varmasti myös muihin kaupunkeihin.

2 kommenttia:

  1. Hei, South Parking happarit on jätetty pois koko listalta! Mutta, (ilta)päivä seikkailut on ihan parhaita :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No höh, paha moka! Seuraavalla kerralla aateltiin mennä testaamaan the Rose Wine Bar ja syömään Tribute Pizzeriaan. Ehkä saadaan teistä seuraa?!

      Poista