keskiviikko 30. marraskuuta 2016

Viisi vuotta Kisua

Noin viisi vuotta sitten olimme juuri asettautuneet New Hampshireen, menneet muutamaa kuukautta aiemmin naimisiin ja alkaneet "rakentamaan" ensimmäistä yhteistä kotiamme. Samaan syssyyn kasvoi perheemme pienen kissan kokoisella määrällä loputonta energiaa ja rakkautta: Kisu muutti taloon ja vei sydämeni samantien mennessään.

Viiden vuoden aikana on kerinnyt tapahtumaan yhtä sun toista, mutta jotkut asiat pysyvät ennallaan: Kisu rakastaa yhä edelleen syliä ja sohvallamme lojuvaa torkkupeittoa. Röhnötimme koko sateisen sunnuntaiaamun  Gilmoren Tyttöjä (tai unia) katselleen - aivan niin kuin viisi vuotta sittenkin.

Sen lisäksi, että Kisu on kasvanut pienestä rääpäleestä isoksi kissaneidiksi, on Kisun luonnekin muuttunut vilkkaasta pennusta ärhäkän teinin kautta hyvin rauhalliseksi ja hellyydenkipeäksi leidiksi. Jos Kisu ei saa mielestään tarpeeksi rapsutuksia, tulee hän hakemaan ne vaikka väkisin. Kisu hyppää syliin ja hieroo päätään sohvalla röhnöttäjän käteen niin kauan, että hölmö ihminen tajuaa alkaa rapsuttamaan ja silittämään. Eikä siinä, Kisua silittää mielellään, sillä yhtä pehmeää kissanturkkia ei löydy aivan jokaiselta maukujalta.

Silloin ja nyt

Hyvää "synttäriä" rakas Kisu! Juhlitaan taas tänä iltana yhteisillä nokosilla.

5 kommenttia:

  1. Onnittelut kissaneidille :) Toivottovasti oli myos jotain herkkuja tiedossa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kisu kiittää! Kun Kisusta on kyse, on joka päivä herkkupäivä :).

      Poista
  2. Voi että! Onnea Kisulle ja ihania kissanpäiviä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kisu kiittää! Röhnötetään tälläkin hetkellä sohvalla ihan samalla tavalla aamukahvin kanssa. Voi kun voisin jäädä tähän vaikka koko päiväksi :).

      Poista