maanantai 26. syyskuuta 2016

Kuuman päivän iltana

Minuun on iskenyt taas jokasyksyinen kirpeyden ikävä. En puhu nyt sitruunoista ja etikasta, vaan semmoisesta mukavan kirpsakasta syyssäästä. Haluaisin pukea päälleni villapaitoja ja farkkuja, heittää kaulaan huivin ja kasvattaa tennarikokoelmaani. Haluaisin tuntea iholla raikkaan ilman, siirtyä IPA:sta kurpitsaolueen ja viritellä takkaan tulen.


Hetken aikaa näytti jo siltä, että olemme menossa oikeaan suuntaan, mutta sitten lämpeni taas. Tai pitäisi ehkä sanoa kuumeni. Viimepäivien lämpötilat ovat hätyytelleen kolmenumeroisia farenheit numeroita, eli heiluneet aivan siellä kolmenkympin yläpäässä. Syksyiset vaatteet saavat odottaa kaapissa vielä iltoja ja kylmempiä päiviä ja ulkona tekisi mieli liikkua lähinnä alasti.



En voinut kuitenkaan vastustaa pienen iltakävelyn kiusausta, kun huomasin taivaan hohkaavan taas tulen värisenä. Kuuma ilma poltteli vielä auringonlaskun aikaankin iholla ja tehosti maailmanlopunfiilistä ennestään.


Toivotaan kuitenkin, ettei kyse ole sentään maailmanlopusta, vaan kesän viimeisistä pyristelyistä syksyn viileyden edessä. Olisin jo aika valmis sanomaan kesälle heipat taas hetkeksi.

10 kommenttia:

  1. Mä niin ymmärrän sua ja syksykaipuuta. Meillä ollaan jo pääsääntöisesti alle kolmenkympin, aamuisin alle 20, ensi viikolle taas paria kolmenkymmenen päivää luvattu, mutta sekin on jo melko syksyisää sinne verrattuna. Syksyfiiliksestä kirjoitin kans eilen blogiin. Mukavaa syksyä ja kyllä ne tennari ja farkkupäivät sieltä vielä tulee :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jossain vaiheessa haikailen taas tatusti sandaaleiden perään :). Vaikka Kaliforniassahan on useimpien asukkaiden mielestä aina sandaalikelit... (sandaalit ja paksu takki on ihan normi yhdistelmä). Täällä alkoi juuri ripottelemaan vettä ja myöhemmin illalla mahdollisesti ukkostaa. Vaikuttaa lupaavalta, että kuumimmat päivät olivat taas tällä erää tässä.

      Poista
  2. Kylmaa ei oo niinkaan ikava, mutta kun kerkes jo tottua siihen etta iltasin sai vetaa sukkahousuja jalkaan jos oli lahossa jonnekkin, niin taa hot hot hot ei nyt sitten tunnukkaan niin kivalta kun se yleensa tuntuis. Ja tanne sisalle oli kerenny laskeutua sellanen ihana lampotila, sellanen sopiva, niin nyt sekin on sitten poissa ja taalla sisalla tuntuu melkeenpa yhta lampimalta kun tuolla ulkona. Huoh.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meilläkin pauhaa taas ilmastointi täysillä ja mulla on sisällä kylmä. Toivottavasti kohta alkaa ukkostamaan ja sen mukana viilenee ihmillisiin lukemiin.

      Poista
    2. Se on muuten aika janna etta aina kun taalla nayttaa/tuntuu silta etta saattais alkaa ukkostamaan, niin mitaan ei tapahdu. Sit ihan tuosta noin vaan saattaa joskus alkaa ukkostamaan vaikkei ollu mitaan merkkeja siita etta niin saattais kayda.

      Poista
    3. Totta! Eipä sitä ukkosta tälläkään kertaa näkynyt. Mut oli tänään sentään jo vähän inhimillisempi lämpötila.

      Poista
  3. siis yhtä tuskaa! koirat makaa tajuttomana lattialla kun on niin kuuma (välillä minäkin), illat maataan koko joukko makkarissa kun siellä on ainoa oikeasti kylmä ilmastointilaite. mulla on niin monet bootsit mitkä haluas jo liikkumaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voih bootsit, niistä en ole vielä edes uskaltanut alkaa haaveilemaan :). Meidänkin kissat viettää suurimman osan ajasta sängyn alla tai kaapissa, missä on (ilmeisesti) viileämpää. Tosin just nyt meillä on sisällä tosi kylmä, kun Phill on päässyt säätämään ilmastointilaitetta.

      Poista
  4. Voi ei :D Tähän ongelmaan ei kyllä Suomesta käsin pääse samaistumaan. Vaan kateellisena toivon, että mullakin ois joskus tuo ongelma, että on liian kuumaa ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, joo... Suomessa tuli harvoin valitettua liian kuumasta :). Mutta pakko kyllä myöntää, että Kaliforniasta käsin tulee helposti romantisoitua ja ikävöityä Suomen kirpsakoita syyspäiviä.

      Poista