keskiviikko 6. tammikuuta 2016

El Nino tuli kylään

Eilen se sitten tapahtui: El Nino muuttui puheista todellisuudeksi. Käytännössä se tuntui siltä kuin miljoona poikalasta olisi kaatanut ämpäreillä vettä rutikuivan Kalifornian päälle. Vedenpaisumushan siitä seurasi. Puhelimeni huusi tulvaa koko päivän ja jossain vaiheessa sain jopa astetta tujumman viestin, jossa käskettiin hakeutua korkeammille alueille, mielummin nyt eikä kohta. Pysyin kotona, sillä talomme sijaitsee onnekkaasti pienen mäennyppylän päällä. Pidin kuitenkin silmällä kuistimme vedenpintaa ja huomasin kauhukseni, että siellä oli jo tuuman verran vettä. Onneksi kyse oli kuitenkin vain pintapuolisesti tukkeutuneesta viemäristä, jonka sain korjattua ihan itse. Tuli taas hai saappaille käyttöä!

Käytännössä El Nino tarkoittaa meille san diegolaisille tavallista lämpimämpien merivirtojen mukanaan tuomia eksoottisia kaloja, myrskyjä sekä korkeita aaltoja. Toistuvat myrskyrintamat ja aallot (high surf) aiheuttavat puolestaan tulvia, eroosiota ja kaiken maailman liikenneongelmia. San diegolaiset eivät tunnetusti osaa ajaa sateessa, mutta nyt olisi paras opetella. Tai vaihtoehtoisesti vaikka surfata töihin. 

Jos ei El Ninossa ole vielä tarpeeksi, koettiin tänä aamuna myöskin 4.5 asteen maanjäristys. Tai siis ne kokivat, jotka heräsivät. Minä nukuin tyynesti tärinän ohi. San Diegoon muuttaessani luulin maanjäristyksistä tulevan väkisinkin osa arkeani, mutta väärässä olin. Vaikka Kalifornia onkin hyvin aktiivista maanjäristysaluetta ja jossain San Diegon lähistöllä järisee monta kertaa viikossa, en ole toistaiseksi tuntenut täällä asuessani vielä yhtäkään kunnon järistystä. Tiedän kuitenkin, miltä isompi järistys tuntuu, sillä koin sellaisen kesällä 2008 Losissa vieraillessani. Oli aika jännä kokemus, kun maa alkoi kirjaimellisesti twistaamaan jalkojeni alla.

Tämä aamu valkeni aurinkoisena, vaikka horisontissa näkyikin jo uusi myrsky. Aurinko paistoi ja vettä satoi, kunnes ulkona tuli sysipimeää ja puhelimeni alkoi piippailemaan jälleen. Tänään varoiteltiin tulvan lisäksi tornadosta ja ukkosmyrskyistä, jotka puhuroivat ympäri lääniä parhaimmillaan 60 mailia tunnissa. Meillä pysyi sähköt eikä käynyt muutenkaan mitään, mutta onhan tämä aika extremeä San Diegon mittakaavassa. Täällähän kaikki menee sekaisin jo ihan tavallisena sadepäivänä. 

Tänä talvena ei siis kannata matkustaa Kaliforniaan auringon perässä, sillä sen näyttäytymistä saattaa joutua odottelemaan vuoronumeron kera hieman tavallista pidempään. Ja sekin kannattaa muistaa, että mereen ei kannata mennä uiskentelemaan heti rankkasateiden jälkeen, sillä vesi on täynnä saasteita. Henkilökohtaisesti en menisi surffailemaan tai suppailemaan myöskään tulvavesiin, mutta meitä on tunnetusti moneen junaan. Siinä missä suomalaisten mielestä on ihan normaalia pyöriä alasti lumihangessa, pulahtavat san diegolaiset vesilätäköihin lautojensa kanssa.

En viitsinyt lähteä jahtaamaan tornadoja enkä muitakaan myrskyjä. Saatte tyytyä kuistilla pomppineisiin kepeisiin vesipisaroihin 

Nyt ei tule hetkeen pulaa small talkin aiheista. Ulkosuomalainen hykertelee, kun pääsee taas puhumaan säästä, vaikka toivookin sääolojen palautuvat pian normaaliin.

6 kommenttia:

  1. Huh mitä menoa siellä päin. Meille ei onneksi ole lupailtu kuin vähän tavallista enemmän lunta - tasapainottamaan ilmastonmuutosta, joka taas lupailee tavallista vähemmän...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siis teillä +/- 0 :). Toivottavasti meillekin tulisi vuorille lunta kuivuutta karkottamaan. Näistä vesisadetulvista kun ei ole mitään hyötyä.

      Poista
  2. Meillakaan ei tunnettu maanjaristysta, taidettiin mekin nukkua sen lapi. Kerran oon taalla sellasen tuntenu, oiskohan ollut vuonna 2010. Muistan etta naapurirakennus varisi ja yhtakkia mun jalkojen alta meni aalto. Ei sita oikeen muulla tavalla voi kuvailla kun etta aalto meni maan alta. Kun North Parkissa/Normal Heightsissa asuu ei tarvi kauheasti murehtia noista katujen tulvimisesta, mutta esim yks mun vapaaehtoistyopaikoista jouduttiin kaikki elaimet vieda evakkoon kun se on tuolla Linda Vistassa ja siella tulvi ilmeisesti aika ikavasti. Robertillakin menee 30 minuutin kotimatkalla melkeenpa 2 tuntia nyt kun on satanut ja ihmiset ei oikeen osaa ajaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on hyvä kuvaus maanjäristyksestä! Siltähän se juuri tuntuu. Phill muuten sanoi, että hänelle työmatkat kotiinpäin olivat noiden parin päivän aikana normaalia nopsempia. Yleensä Point Lomasta kasille pääsy kestää ikuisuuden, mutta nyt ei joutunut edes pysähtymään. Kumma paradoksi! Minä välttelin ajamista ruuhka-aikaan, kun ei ollut ihan pakko, mutta siltikin kerkisin näkemään yhtä sun toista toheloa liikenteessä. Tänään näin videon Lamborghinista joka veteli syvien tulvavesien yli...

      Poista
    2. Se on tuo 805 vahan surkee tie, kun se yhtakkia vaihtuu kakskaistaiseks sen sijaan etta ois useampi kaista. Musta tuntuu etta Facebook ehdotteli mulle nimenomaan tuota Lamborghinivideoa tanaan :D Oliko ihan taalta San Diegosta?

      Poista
    3. Jep, San Diegosta. Hyvin näytti selviävän, vaikka Välillä meinasi Koko auto hävitä uppeluksiin. Kestävää tekoa nähtävästi Lamborghinikin :).

      Poista