torstai 13. elokuuta 2015

Loppuyllärit

Tänään se on virallista: Olemme oman kodin omistajia! Sen kunniaksi poksautimme shampanjat ja siivosimme iltamyöhään kotiamme muuttokuntoon.

Vaikka mitään isompia kommelluksia ei loppumetreihin enää mahtunutkaan, ihan ilman sydämentykytyksiä ei tästäkään selvitty. Kahta päivää ennen kaupan virrallistamista meille selvisi, että moneen kertaan tilatuiksi vakuuteltuja lainadokumentteja ei oltu sittenkään tilattu, sillä title yhtiöltä puuttui lainan käsittelijän nimi.

Kun nimi saatiin selvitettyä, ilmoitettiin minulle kello 3 iltapäivällä, että dokumentit ovat valmiina allekirjoitettaviksi ja ne olisi saatava allerkijoitettua notaarin läsnäollessa vielä saman illan aikana. Minä pääsin tuona päivänä töistä jo neljältä, mutta Phill oli suunnitellut olevansa kotona vasta iltamyöhään. Lopulta sain sumplittua kaikki osapuolet keittiönpöytämme ympärille iltaseitsemältä ja sitten alkoikin viimeinen luku-, ymmärrys- ja allekirjoitus-urakka. Valmista tuli "jo" yhdeksältä. En tiedä kuinka paljon notaarin kotikäynti tuli maksamaan, luultavasti ainakin mansikoita, ehkä jopa lakkoja. Onneksi lasku ei tipahtanut kuitenkaan meidän maksettavaksemme.

Keskiviikkona saimme sitten yllättäen ilmoituksen, että kaupat oli virallistettu ja asunto meidän. Tämä tuli aivan puskista, sillä kaupat piti virallistaa vasta torstaina. Mikä ihmeen hoppu niillä papereilla oli tiista-iltana? Se jäi ikuiseksi mysteeriksi... Mutta siinä vaiheessa kun pankista ilmoitettiin, että aikaistuneen kaupan vuoksi olemme heille 50 taalaa velkaa  (extrakorko), nostimme asiasta metelin. Kukaan ei kysynyt haluammeko omistaa talon päivää aiemmin. Meille vain ilmoitettiin, että paperit on allekirjoitettava tiista-iltana. Loppujen lopuksi Escrow otti ylimääräisen viisikymppisen maksettavakseen ja me lopetimme valittamisen siihen.

Kaikkien normaalien pönötyskuvien joukosta valitsin kuitenkin tämän kuvan. Tällaisia me olemme. Ottakaa tai jättäkää...

Mutta nyt talo on meidän ja edessä on enää "pelkkä" muutto. Sain onneksi sekä perjantain että maanantain vapaaksi, muuten en ehkä pysyisi järjissäni. Sen lisäksi että olen pakannut tavaroita ja allekirjoittanut papereita iltamyöhään, olen paahtanut töissä johtajan sijaisena koko viikon. Vaikka johtajan pestissä on omat hyvätkin puolensa (aka palkka), liittyy siihen myöskin hyvin paljon vastuuta ja ylimääräistä verenpaineen nousua. Uskomatonta, kuinpa paljon yhdessä pienessä koulussa voikaan sattua ja tapahtua sen yhden viikon aikana, kun kaikki huutavat kilpaa minun nimeäni.

Nyt kuitenkin nukkumaan ja aamulla muuttopuuhiin. Blogi jää pienelle muuttotauolle viikonlopun yli, mutta insragramissa ja fb-sivulla saattaa vilahdella muutamia pahvilaatikon täyteisiä kuvia.

23 kommenttia:

  1. Kuulostaa niin tutulta tuo kaikki asuntokauppoihin liittyvä sählinki. Nuo notaarien kotikäynnit on ihan tavallisia. Meillä kävi notaari sunnuntaina. Itseasiassa niitä notaarin hommia monet tekee ihsn sivutoimisena kun se on hyvin joustavaa aikojen puolesta. Onnea uuteen kotiin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, minustakin tuntuu, että joka toisella tutulla on kokemuksia viimehetken paniikissa ja sotkuisen :). Ei tuo notaarin homma olisi yhtään hullumpi sivutyö. Meille sattui vielä tosi mukava tyyppi, joka selitti kuvien kera pari meitä mietityttävää yksityiskohtaa :).

      Poista
  2. Tsemppiä muuttopuuhiin ja onnea uuteen kotiin!

    VastaaPoista
  3. Tsemppiä muuttoon! Se on aina mun mielestä ihan hullujen hommaa mutta lopussa kiitos seisoo kun pääsee vihdoin nauttimaan omasta kodista :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, tässä vaiheessa on olo aika epätoivoinen, kun nurkat on täynnä pahvilaatikkoja ja kaapeisa kaikkea sekalaista pikkusälää, jota ei osaa pakata oikein minnekään. Mutta kyllä tästäkin selvitään!

      Poista
  4. Ihanaa, paljon onnea uuteen kotiin ja tsemppiä muuttourakkaan! :)

    VastaaPoista
  5. Tsemppiä muuttoon ja hurjasti onnea uuteen kotiin! :)

    VastaaPoista
  6. Paljon onnea uuteen kotiin ja voimia muuttoon! :)

    VastaaPoista
  7. Hurjasti onnea omaan kotiin ja pitkää pinnaa pahvilaatikkomeren keskelle! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Pinna oli hetkellisesti hukassa jo alkumetreillä, mutta aamupala ja kahvi palauttivat oikeille raiteille :).

      Poista
  8. Valtavasti onnea, todellakin upea syy poksautta samppanjat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yksi pullo kauppojen kunniaksi, toinen kun kaikki tavarat on muutettu ja kolmas sitten kun koti on "valmis" :).

      Poista
  9. Vihdoinkin kaikki paperit on kayty siis lapi ja allekirjoitettu! :) Onnea uuteen tupaan tai itseasiassa ma toivottelen onnea helteiseen muuttoon (taisivat luvata viikonlopulle 100F keleja, phuuh..) ja tuun sitte henkkoht onnitteleen tupaa myohemkin. :) niin ja tekstarin paassa oon koko vkln jos apua tarvitaan! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hah, mä tiesin, että Muutto viikonloppuna paukkuu kesän lämpöennätykset :D.

      Poista
  10. Hieno homma! Jaksamista muuttoon ja paljon onnea omaan kotiin! :)

    VastaaPoista
  11. Onnea, onnea uuteen kotiin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Nyt täällä alkaa näyttämään jo melkein kodilta :). Paino sanalla melkein..

      Poista
    2. Kiitos! Nyt täällä alkaa näyttämään jo melkein kodilta :). Paino sanalla melkein..

      Poista