maanantai 30. kesäkuuta 2014

Matka jatkuu

Kun mikään ei riitä... ainakaan aika. Laukut on taas pakattu ja huomenna matkamme jatkuu Pariisiin. Olo on yhtä aikaa surullinen ja onnellinen. Viikkoon mahtui monia halauksia, nauruja, onnenhetkiä ja hyvästejä. Onneksi edessä on vielä paljon kivaa ja uutta. Heippa Suomi, nähdään taas pian!


Kymmenen pistettä ja papukaijamerkki sille, joka tunnistaa kuvassa näkyvän kaupungin.

sunnuntai 29. kesäkuuta 2014

Höperönä mökillä

Heräsin kahtena peräkkäisenä yönä siihen, että Phill seisoi keskellä lattiaa liikkumattomana ja tuijotti pimeyteen. Yhtäkkiä hän syöksähti eteenpäin ja läpsäytti kätensä yhteen. Liikesarja taitaa olla Suomen kesämökeillä tuttu näky - tunnetaan myös nimellä keskiyön hyttystanssi. Hyttyset käyvät rankkaa psykologista sotaa öiseen aikaan. Yksi inisijä voi helposti murtaa taitavimmankin nukkujan mielen.




Hyttysvainosta huolimatta mökkielämämme oli täydellisen rentouttavaa. Phill kalasti, minä soudin käteni rakoille, sauna korjasi "kesä"sään virheet ja vatsat täyttyivät grilliherkuista, uusista perunoista sekä muurinpohjaletuista. Latasimme akkuja, jotta jaksaisimme lomailla täysillä.





Mökkeily oli Phillille jo tuttu ja odotettu juttu.  Kaksi vuotta sitten Phill nappasi onkeensa ison hauen, jota sitten savustelimme valoisassa kesäyössä korttia pelaillen ja vanhempieni kanssa iltaa istuen. Tuohon muistoon on palattu monta kertaa ja haaveiltu uusista illoista mökillä. Tällä kerralla haaviin ei jäänyt suuria kaloja, mutta uusia muistoja sitäkin enemmän. Tänne palataan taas pian.

lauantai 28. kesäkuuta 2014

Pieniä huomioita

Toistaiseksi lomaamme voisi kuvailla vaatimattomasti sanalla täydellinen. Olemme rentoilleet mökillä ja juhlineet kahden ihanan häitä. Perjantaina saimme kokea pienen siivun tämän kesän sateista ja kylmyydestä, mutta enimmäkseen taivas on ollut yhtä aurinkoinen kuin mielikin. 

Vaikka Suomessa tuntuukin kovin tutulta ja kotoisalta, olen koonnut mielessäni listaa asioista, jotka olin jo unohtanut tai jotka näyttävät nyt erilaisilta kuin ennen: 

• Baaritiskeiltä puuttuvat tuolit - sinne ei jäädä hengailemaan
• Kaupoissa punnitaan kaikki itse - kalastus"loirojen" myyminen painon mukaan yllätti
• Iso kahvi on kooltaan huvittavan pieni, mutta vaikka kahvia ei juodakaan kerralla paljoa, juodaan sitä usein ja mihin tahansa kellonaikaan
• Palvelu kassoilla on ystävällisempää kuin muistinkaan! 
• Varoitus- ja ohjekyltit puuttuvat. Kynnys pitää huomata itse ja vessaakin saattaa joutua hetken etsimään
• Suomalaiset näyttävät hyvin suomalaisilta (vaikkeivat kaikki blondeja olekaan)
• Tiet ovat pieniä ja ruuhkan määritelmä väljä. 
• Hotelli maksetaan vasta saapuessa (tai lähtiessä)
• Hanavesi (varsinkin Riihimäellä) maistuu täydelliseltä
• Ruoka (ja kaikki muukin) on kallista! 
Karkkihimoni on kadonnut



Loma jatkuu ja huomiolista varmasti pitenee entisestään. Tänään ohjelmassa on lisää ystäviä ja nostalgiaa vanhassa opiskelukaupungissani Jyväskylässä...

maanantai 23. kesäkuuta 2014

Hääpäivän kynnyksellä

Vietämme pian kolmatta hääpäiväämme, jonka teemana on amerikkalaisen perinteen mukaan nahka. Nahkaisen lahjan keksiminen ei ollut ihan sieltä helpoimmasta päästä. Vyöt ja lompakot tuntuivat liian tylsiltä, laukkuja Phill ei käytä ja valokuva-albumeitakin olen koonnut hänelle jo useamman. Kaikeksi onneksi Pinterest pelasti taas pälkähästä. Päädyin tilaamaan Philille nahkaisen viehekotelon.

Kolmas avioliittovuotemme on ollut täynnä muutoksia, aivan niin kuin vuosi sitten ennustinkin. Olemme muuttaneet USA:n halki, matkustelleet, rakentaneet arkea Kaliforniassa ja viettäneet todennäköisesti enemmän aikaa erossa kuin saman katon alla. Kaikesta tästä huolimatta (tai sen vuoksi), on kulunut vuosi ollut myös todella onnellinen ja hitsannut meitä entistä tiiviimmin yhteen. Me olemme me, missä sitten olemmekin.

Koska kolmannen vuoden kantava teema on ollut muutos - uusilla ja ihmeellisillä kokemuksilla kuorrutettuna - on melkein luonnollista, että vietämme hääpäiväämme tällä kertaa romanttisessa Pariisissa. Phill kysyi, miten haluaisin juhlia, mutta minua lähinnä nauratti. Eikö Pariisi jo yksissään riitä? Suunnitelmat ovat vielä aika avoinna, mutta emmeköhän me jotain kivaa keksi.

 


Kolme vuotta avioliittoa, melkein seitsemän vuotta yhdessä... Hurjaa! Kulunut aika tuntuu yhtäaikaa hirmuisen nopsalta ja toisaalta on vaikea muistaa aikaa ennen Philliä. Missäköhän minä huitelisin ilman pientä kohtalon johdatusta...?

sunnuntai 22. kesäkuuta 2014

Uppopaistettuna, kiitos

Kävimme lauantaina San Diego County Fair -tapahtumassa. Yritin miettiä pääni puhki, mikä suomalainen kesätapahtuma vastaisi parhaiten amerikkalaista county fairia. Tulin siihen tulokseen, että fairit ovat hyvin amerikkalainen juttu - Ei niille löydy suoraa suomalaista vastinetta. County fair = maatalousmessut, tivoli, markkinat, mikä tahansa kylätapahtuma ja ällöttävä uppopaistettu ruoka yhdessä paketissa.





Maistuis varmaan sullekin? Ai ei...

Kauneusunet

Kalkkunoiden kiihdytysajot

Jälkkäri

Jäi vähän kaivelemaan etten saanut koskaan tietää, mitä täällä tapahtui kello 3...



San Diego County Fair on omassa sarjassaan valtava tapahtuma ja suosiokin sen mukainen. Kaikessa kummallisuudessaan ja huvittavuudessaan olen oikeastaan onnellinen, että tällaisia vanhanaikaisia kesätapahtumia järjestetään yhä edelleen kaupungissa, jonka naapurissa sijaitsee sekä Disney- että Legoland. Yksinkertainen on kaunista. County Fair kuului Phillin lapsuuden kesiin samalla tavalla kuin markkinat ja tivolit minun kesiini. Kyllä minä voisin lähteä uudestaankin ihmettelemään nukkuvia possuja ja juoksevia kalkkunoita. Tosin seuraavalla kerralla pakkaan omat eväät mukaan. Vaikka aika kaikkiruokainen olenkin, ovat donitsipurilaiset hieman liikaa...

Päivän fiilikset

Luin tänään lapsille muumikirjan, viimeistelin tulevien viikkojen tuntisuunnitelmat Fazerin violettia mussuttaen, pakkailin villapaidat ja mekot sikinsokin matkalaukkuun, vein kissavahtiystävälleni avaimen, istahdin sohvalle lukemaan Fit-lehteä ja huokaisin syvään: Loma ja Suomi - täältä tullaan!

Olemme parhaillaan kentällä odottamassa yölentoa Lontooseen. Helsinki-Vantaalle saavumme myöhään keskiviikkoiltana. Onneksi äidin ja isän hakupalveluun ja ruokahuoltoon voi aina luottaa! Tunnen jo suussani ruisleivän maun... Mitäköhän siihen pistäisi päälle?


Blogi päivittyy loman aikana silloin tällöin satunnaisen yllättävästi. Loman jälkeen palaan taas säännölliseen rytmiin ja kerronkin vaihteeksi tarinoita mieltäni ihastuttavista ja kummastuttavista Suomi-ilmiöistä sekä tunnelmia Pariisista ja Brysselistä.

Palaillaan siis pian. Nyt lomalle lompsis!

Kalifornian keskikesä

Phill kysyi minulta jokin aika sitten, haluaisinko juhlia juhannusta jotenkin. Mietin hetken ja vastasin ei. Juhannus kuuluu tiiviisti Suomeen, missä keskikesä tuntuu keskikesältä. Vaikka säät eivät aina suosikaan, on juhannuksena aina taatusti valoisaa ja jotenkin ihanan kesäistä.

San Diegossa olen elänyt kesää viimeiset kahdeksan kuukautta, eli siitä asti kun muutimme tänne. Tällä hetkellä pitäisi olla hieman pilvisempää ja viileämpää (June gloom), mutta toistaiseksi aamut ovat kirkastuneet lähes joka päivä viimeistää kahdeksalta ja päivät ovat olleet kirkkaita ja lämpimiä. Kuumin aika täällä on edessä loppukesästä ja alkusyksystä, mutta sitä en sitten osaakaan sanoa, milloin täällä on oikeasti keskikesä.

Keskikesä tai ei, tämän juhannuksen vietimme hyvin kalifornialaisella tyylillä. Juoksimme aamupäivällä Mission Bay:n kautta rannalle. Löhöilimme, luimme, leikimme lämpimissä aalloissa ja kävimme nauttimassa Margarita 5K -juoksussa ansaitsemamme ilmaiset margaritat. Iltapäivällä reippailimme vielä tiemme takaisin kotiin.





Tuntui jo melkein siltä, että olisimme lomalla - margaritoilla on aina minuun sellainen vaikutus. Toivottavasti teillä kaikilla oli hyvä Uhannus (tai Juhannus, jos jollain onnekkaalla mahtui J:kin mukaan)!

torstai 19. kesäkuuta 2014

Ihana, kaheli keittiömestari

Torstai on toivoa täynnä. Tulin kotiin kuudelta rankan, mutta mukavan työpäivän päätyttyä. Koti oli täynnä tuoksuja ja musiikkia. Sain käteeni drinksun, jossa oli kanelilla maustettua rommia, kylmäpuristettua kahvia, coffee stout -olutta ja sokerilla ja kanelilla maustettua kermaa. Keittiön pöydällä odotteli itsetehty ramen noodelitaikina, liedellä kiehui vedestä, sipulista, herkkusienistä, valkosipulista, vihreästä sipulista, suolasta ja possusta valmistettu liemi ja grillistä kypseni possupaisti. Lisäksi Phill kypsensi grillissä baby bok choy:ta ja vihreää sipulia sekä valmisti kuorettomia keitettyjä kananmunia. Lopputuloksena oli herkullinen eimikäänihannormitorstai-illallinen.






Ihana, kaheli mies ja ihanaa, että se on taas kotona! Söin tänään lounaaksi kolmatta päivää samaa kasvissosekeittoa ja kolmatta päivää peräkkäin samat lapset kyselivät, mitä minä oikein syön. Huomenna otankin evääksi ramenin tähteet. Heh, siinä riittää lapsilla ihmeteltävää ja minulla herkuteltavaa. Olisipa jo huominen ja lounastauko.

keskiviikko 18. kesäkuuta 2014

Iltakävely Cliffeillä

Olen aiemminkin muistanut mainita (sen sata kertaa), että työpaikkani sijaitsee hyvin lähellä merta. Käyn edelleenkin viettämässä lähes kaikki lounastaukoni rannalla. Omasta hiljaisesta hetkestä meren ääniä kuunnellen on tullut minulle tärkeä henkireikä. Joskus jään myös töiden jälkeen juoksemaan Sunset Cliffeille. Ja olisipa siellä tarjolla ilmaista joogaakin joka keskiviikko.



Tämäniltainen kalliokävely ei ollut ehkä kovin hiljainen, mutta sitäkin terapeuttisempi. Työpäivä tuntuu enää vain kaukaiselta muistolta...

                           

                           

                            

Kotona minua odotti ikkunassa joku muukin kuin Kisu. Phill oli palannut kotiin! Näin muutama yö sitten painajaisen, että Phill joutui lähtemään äkkikomennukselle ilman, että saimme sanoa kunnon hyvästejä. Onneksi se oli vain unta...

Suomessa kaikki taitavat painella huomenna viimeistään mökille, joten viettäkäähän ihana juhannus ja pysykää lämpiminä! 

tiistai 17. kesäkuuta 2014

Ystäviä jookos

Ette uskokaan kuinka monta kertaa päivässä joku lapsukainen juoksee luokseni ja kertoo, että neiti tai herra x sanoi, ettei se oo enää mun kaveri. Sitten kun selvittelemme asiaa kuulen, että toinen neiti tai herra x oli lyönyt, nimitellyt, vienyt lelun, luistanut leikin säännöistä, leikkinyt jonkun muun kanssa tai, tai, tai... Tämän jälkeen muistuttelemme mieleen, kuinka kavereita kohdellaan ja, että kaverille voi aina sanoa, jos ei pidä hänen toiminnastaan, mutta eiköhän me kuitenkin kavereina pysytä. Tai yritetään nyt ainakin tulla toimeen.

Ystävät ovat olleet viime aikoina mielessäni myös töiden ulkopuolella. Tunnen olevani äärettömän onnekas! Olen löytänyt ihania ystäviä San Diegosta ja muualtakin USA:sta ja aivan kohta pian pääsen halaamaan ystäviäni Suomessa. Lisäbonuksena se, että aika pian reissumme jälkeen saamme myös ystäviä kylään. Todellinen win, win, win tilanne eikä todellakaan mikään itsestäänselvyys.

                             
                                          Raijan sanoja lainatakseni, erilainen kaverikuva :)

Mutta hei Suomi kuule, voisitko nyt kuitenkin lopettaa tuon sääpelleilyn!?! En millään viitsisi kaivaa jonnekin vaatekaapin takanurkkaan varastoituja talvivaatteitani esiin. Keskikesällä ei yksinkertaisesti saa sataa lunta! Piste. Jotenkin teemaan sopivasti sain eilen kuulla aika suuren kohteliaisuuden erään nelivuotiaan tyttösen suusta: "You look just like Elsa..."

                               

Niih, nähtäväksi jää, rakentaako tämä lettipäinen Elsa ensi viikolla lumiukkoja Suomessa... 7 yötä lähtöön! "Do you wanna build a snowman?"

maanantai 16. kesäkuuta 2014

Sipsit ja uusi putki

Rikkinäisen hanan kanssa taistelun lisäksi sunnuntaina tuli myös ulkoiltua ja ladattua  akkuja haikkaamalla. Ajelimme Raijan kanssa aamulla Mt. Woodsonille ja pistimme jalkalihakset töihin. Nousimme Sipsivuorelle tällä kertaa sitä lyhyempää, jyrkempää ja huomattavasti tyhjempää takareittiä.

Minulla oli testissä kameraan "uusi" (siis toistaiseksi käyttämättä jäänyt) 75-300 mm putki. Turhauduin. Olisi pitänyt olla kaksi putkea mukana. Tällä epelillä löysi kyllä ihan kivoja uusia kuvakulmia huipulta avautuvan näkymän kuvaamiseen, mutta suurin osa matkanvarren maisemista jäi tallentamatta, koska ne eivät yksinkertaisesti mahtuneet kuvaan.







Kai tällekin putkelle joku käyttötarkoitus löytyy sitten aikanaan, kun taidot hieman lisääntyvät. Seuraavalle haikille se ei kyllä pääse mukaan. Sori vaan kaiffari...

Itse reitti oli kuitenkin aivan yhtä kiva kuin ennenkin. Mennessä kipitettiin jyrkästi ylöspäin, takaisintullessa köröteltiin melkein nenä maata hipoen alaspäin ja maisemat olivat jylhän kauniit. Käärmeet jäivät vieläkin näkemättä, vaikka aika varman, paniikin aiheuttaneen, kuulohavainnon teimmekin. Kuulin muuten ensiapukurssilla, että kalkkarokäärmeet ovat lopettaneet joillain alueilla kokonaan niille tyypillisen, hyökkäystä edeltävän ääntelyn. Käärmeet ovat oppineet, että ääntely johtaa usein siihen, että he pääsevät hengestään. Pelottava ja myöskin surullinen ajatus... Jos kalkkarokäärmeen ääntely ei ole tuttu juttu, voit kuunnella sen täältä.

Sellainen haikki tällä kertaa, seuraavaksi taas jotain muuta. Nyt on mistä valita - yhden uutukaisen kirjan verran.


sunnuntai 15. kesäkuuta 2014

Kun jotain hajoaa..

...tapahtuu se tietenkin sunnuntaina, silloin kun Phill on merillä.

Sain iltapäivällä harvinaisen inspiksen suursiivoukseen. Kun koti alkoi jo kiiltämään kauniisti ja jäljellä oli enää lattioiden pesu, päätti vieraskylpyhuoneen hana hajota käsiin. Vedentulo ei loppunut, vaikka käänsin hanan kiinni. Jes, juuri tätähän minä toivoinkin...

Ei paljoa hymyilyttänyt, mutta ei iskenyt paniikkikaan. Miettiessämme asuinkuvioitamme, oli yksi iso tekijä housing-vaihtoehdon tuoma tuki ja turva silloin, kun Phill on merillä. Korjauspalvelu pelaa 24/7. Pienien vikojen kanssa pitää odottaa joskus päivän verran, mutta hätätilassa apu tulee jotakuinkin heti. Niin tuli tänäänkin, vaikka tunti tuntuikin pitkältä ajalta. Ystävällinen korjausmies tutkiskeli hanaa hetken ja totesin sen olevan mysteerisesti rikki. Hän vaihtoi hanan sisuksen samantien uuteen ja nyt kaikki pelaa taas niin kuin ennenkin. Huh helpotusta! Bonuksena se, että kaikki oli ilmaista.

Toinen viimeisiään vetelevä vekotin on meidän imuri. Ennen niin täydellisesti toiminut imuri ei joko a) pelaa hyvin yhteen nykyisen pidemmän ja tuuheamman kokolattiamattokamaluuden kanssa tai b) on yksinkertaisesti hajoamassa. Alkaa tympimään roskien noukkiminen käsin imurin jäljeltä. En edes uskalla ajatella, millaisia kissankarvaveeranhiusmöykkyjä maton seassa piilee. Phii-iiil, tulisitko jo kotiin?! Ikäväkin on.

Tämä lakkoilija bongattiin aikanaan Vancouverissa...

lauantai 14. kesäkuuta 2014

Maailma on sun

Aikaisissa vapaapäivän aamuissa on taikaa. Lähdin pienelle juoksulenkille, mutta päädyinkin seikkailemaan. Juoksin ensin tutulle Mission Baylle ja ylitin hetken mielijohteesta Ingraham Streetin sillan Sea Worldiin. Sea World oli aivan tyhjä ja hiljainen - tuntui, että koko maailma on minun.

                   
                   

Parkkipaikan kierrettyäni uteliaisuuteni heräsi: Pääsisiköhän täältä kiertämään lahden toista puoliskoa kotiin ilman, että tarvitsee palata takaisin samaa reittiä? Pääsihän sieltä, kun tarpeeksi pitkään juoksi. Jälkikäteen laskeskelin, että matkaa kertyi n.9-10 mailia. Parasta viikonloppujuoksuissa onkin se, että kaikki on mahdollista - saa seurata omia mielitekojaan ja uteliaisuuttaan.

                   

Hyvästi kiire ja pakko. Tämä aamu oli todellakin minun.

perjantai 13. kesäkuuta 2014

Perjantaikeksit

Parasta nykyisessä työpaikassani ovat ihanat työkaverit. Mahtavien tyyppien avulla jaksaa silloinkin, kun työt tökkivät ja lasten tilalla on lauma villieläimiä. Tänään iloinen joukkomme oli kuitenkin hieman haikeana, sillä vietimme yhden ihanaisen opettajan läksiäisiä.

Mutta ei mitään niin haikeaa ettei jotain makeaakin: Järjestimme yhteistuumin nyyttärit ja herkuttelimme vatsat pinkeinä salaateilla, tuoreella oliivileivällä, juustoilla, hedelmillä, marjoilla, sipseillä ja dipeillä. Jälkkäri oli joitain niin herkullista, että päätin vinkata muillekin (San Diegon lähistöllä liikkuville).

The Cravory-leipomon keksit, yksi sana: NAM! The Cravory on pieni, Point Lomassa sijaitseva, leipomo, jonka käsin leivotut keksit ovat aivan omaa laatuaan. Makuvalikoima rikkoo mielikuvitukseni rajat ja koostumus on tädellisen kostean, suussasulavan pehmeä. Ostimme yhdessä ison laatikollisen eri makuisia keksejä, jotta saimme maistaa mahdollisimman montaa makua. Nytpä tiedän, mitä meidän seuraavissa pippaloissa tarjotaan jälkkäriksi...



Tämä siis vinkkinä San Diegon tyypeille ja täällä vieraileville. Muille pahoittelut jos cookie hammasta alkoi kolottamaan eikä kaapista löydy yhtään keksipakettia. Minä mussutan täällä vielä viimeisiä murusia. Jotain hyvää perjantain myöhäisessä iltavuorossakin... Eihän niitä keksejä voinut jättää koululle pilaantumaan.