maanantai 21. lokakuuta 2013

Kaunis kohteliaisuus

Viimepäivinä kauniit tavat ja kohteliaisuus ovat nousseet puheeksi useassa eri yhteydessä. Olen pohdiskellut käytöskulttuurin eroja muiden Amerikassa  asuvien suomalaisten sekä uuden meksikolaisen ystäväni kanssa.

Älkää nyt suomalaiset pahastuko, mutta Amerikassa ollaan aika paljon kohteliaampia kuin Suomessa. Sanat please ja excuse me ovat täällä kovassa käytössä eikä asiaan mennä koskaan suoraan töksäyttämällä vaan pehmeästi hymistellen.

Olen asunut USA:ssa nyt jo sen verran pitkään, että kohtelias puhetapa on alkanut tulla luonnolliseksi osaksi omaa olemistani ja elämistäni. Paikallisella mittapuulla olen silti edelleen aika töksähtelevä enkä edelleenkään muista aina sanoa excuse me ohittaessani kanssaihmisiä kadulla tai kaupassa parin metrin säteellä. Arvostan kauniita tapoja, aivan niin kuin arvostan suoruuttakin. 

Ulkomailla asumisen paras puoli on uusille näkökulmille altistuminen. Se jää sitten jokaisen päätettäväksi, miten uusia näkökulmia ja kokemuksia hyödyntää ja ottaa osaksi omaa minäänsä. Hassua kyllä, suomalaisuus on minulle täällä ulkomailla tärkeämpää kuin koskaan, sillä vahva kulttuuri-identiteetin pohja on kaiken a ja o. Sen varaan on helppo rakentaa avomielisesti uutta ja entistä eheämpää minää. Uudet kulttuurivaikutteet eivät ole uhka vaan rikkaus. Tavoitteeni on höystää suomalaisuuttani kauniilla amerikkalaisuudella ja kehittyä ihmisenä, kulttuurista viis.

Tänään minulla oli ensimmäiset Suomi-treffit pitkään aikaan. Kun kaksi suomalaista kohtaa maailmalla, tuntuu kuin olisi tunnettu jo pitkään. Suomalaisuus yhdistää niin monella tavalla! Ihanaa kun on taas mahdollisuus puhua omaa kieltäni kasvotusten muiden suomalaisten kanssa. Uusia Suomi-treffejä odotellessa!

Lounasmaisema La Jollassa



10 kommenttia:

  1. Munkin täytyy edelleen keskittyä, että saisin pidettyä kohteliaan linjan yllä. Kun kysytään mitä kuuluu, ei enää voikaan töksäyttää hyvää, vaan täytyy ponnistella se koko 'kiitos hyvää, entä sinulle' -litania. Ensimmäisen työpaikkani pomo jaksoi aina naureskella mun alkuajoille, jotain kun kysyttiin, vastasin perussuomalaiseen tapaan kyllä/ei. Ajan kanssa on onneksi oppinut täyttämään puhettaan, myös nillä kohteliailla täytteillä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, tuo puheen täyttäminen ei tule useimmilla suomalaisilla luonnostaan ja se pitää oikeasti opetella. Nopeasti sen oppii, mutta siihen (ainakin minulla) meneekin sitten aikaa, että siitä tulee luonnollista. Toinen juttu on oikean kysymyksen (mitä kuuluu) ja muodollisuuden erottaminen toisistaan. Suomessa tietää, että ystävät haluavat oikeasti tietää, mitä kuuluu. Täällä en ole edelleenkään aina ihan varma, kuinka nopeasti voisi mennä oikeasti asiaan.

      Poista
  2. Joo, totta tuo juuri, että kun sen yhden suomalaisen USA:ssa kohtaa, niin on kuin omaa perhettä heti. On ne kohteliaisuudet missä maailman kolkassa vain suotavia. Sillä kunnioittaa kanssaihmisiä, aivan kuin siisti pukeutuminenkin. Kyllä minut kasvatettiin jo Suomessa aina sanomaan kiitos ja anteeksi, eikä "haluamaan" asioita, vaan "pyytämään kauniisti." Toki se small talk joissakin tilanteissa on väsyttävää, mutta kaikkeen tottuu. Hieman nauratti etelävaltiossa asuessani, NC, kun ventovieraat tarjoilijat, kassat jne. sanoivat "Enjoy your meal, sug' (eli "sugar")," tai "Thank you, hun' (eli "honey")," ja "You're welcome, sweet pea." :D Varsinkin näin kaamosaikaan Suomessa, tulee välillä sellainen tunne, että kaupassa kun tuntemattomia kohtaa, toivoo kovasti että lääkitys on kohdallaan tai voi saada puukosta...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meilläkin kasvatettiin kohteliaiksi ja etenkin "kiitos" on aina kuulunut aktiiviseen sanavarastoon. Mutta kohteliaisuuden hienosäätö on eri maissa aika erilaista. Etelävaltioiden kohteliasuus, lisäsanat, ja vanhempien kunnioittaminen on vielä ihan omalla tasollaan. Pohjoisemmassakin kuulee välillä noita "hun'", "sweetie" ja muita pikkusanoja, jotka saavat minut aina hymyilemään. Voi kun niitä oppisi joskus itsekin käyttämään luonnollisesti. Ja voi kun tottuisin siihen, että minua kutsutaan Ma'am :).

      Poista
  3. Olen muuten tehnyt ihan saman havainnon, kun taalla maailmalla paasee juttelemaan toisen suomalaisen kanssa niin juttua tulee vaikka muille jakaa ja on jotenkin heti aina samalla aaltopituudella vaikka ei olisikaan mitaan yhteista historiaa viela ollenkaan. Kukaan muu kuin ulkomailla asuva toinen ei voi ymmartaa mita tarkoittaa kun skype on ainut valine pitaa yhteytta kotivakeen jne, sekin tuntuu yhdistavan kovasti.

    Taallakin odotetaan seuraavia suomi-treffeja, ne ovat aina piristysruiske arkeen! :) Ja tanaan taas toihin tullessani koetin muistaa keta oli millakin reissulla viime viikolla, kun kohteliaasti pitaa kysya miten reissu meni ja miettia et vastaataanko et 'it was fine thanks' vai kerrotaanko reissusta oikeasti jotain. Ehka tasta joskus oppii.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, jos joku oikeasti tahtoo tietää kuulumiset, niin sitten ne kyllä kuuntelevat vastaukset tarkasti ja muistavat yksityiskohtia. Se on minusta ihanaa, vaikka aiheuttaakin välillä noloja tilanteita, kun en osaa kysyä oikeita vastakysymyksiä.

      Poista
  4. Kohteliaisuus ja kaytostavat todellakin ovat paljon enemman arvossaan taalla kuin esim Suomessa. Ja kun taalla on tarpeeksi kauan ollut, niin sita tavallaan kokee sen epakohteliaana, kun excuse me ei kuule, ovia ei pideta auki, kun ei kutsuta ma'am.....

    Mina en ole Suomi treffeilla ollut kuin itse asiassa pari kertaa taalla asumisen aikana, ja vaikka nain Internetissa on ihan suhteellisen helppoa kayttaa Suomen kielta, niin in real life puhuminen on vaikeaa.... ehka jonain paivana...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Puhekieli kangistuu nopeasti! Mutta kyllä se onneksi palautuukin (ainakin vielä tässä vaiheessa). Onneksi on Skype ja Suomessa ystäviä ja perhettä, niin voi aina treenailla.

      Poista
  5. Ei amerikkalaiset ole kohteliaampia, vaan kohteliaisuus on erilaista taalla ja Suomessa. Kohteliaisuutta se on muuten rehellisyyskin ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suomalainen tapakulttuuri eroaa paljon amerikkalaisesta. Suomalainen suoruutta on vaikea ymmärtää, jos ei tunne suomalaista kulttuuria. Minun on sitä usein ikävä, mutta ymmärrän myös, miksi suoruutta pidetään täällä usein tylynä.

      Poista